# 4. Hämmennystä

-KristenPoV-

Tom saattoi minut kotiini metsästä, ja vaadin häntä lupaamaan ettei hän kertoisi Billille totuutta. Bill ei saisi tietää, kaikki muuttuisi vain pahemmaksi muuten.
Tom onnekseni lupasi pienen mutkittelun kautta olla kertomatta ja sanoi menevänsä suoraan huoneeseensa eikä Billin luo, jolloin saatoin hyvillä mielin mennä sisälle, jossa sitten odotti sekasorto.

Sain selitellä äkillistä poistumistani kuka tietää miten pitkään, ja sitten vielä ongelma poskessani, siihen vain kerroin jonkun mukamas läimäyttäneen minua ovella.
Se meni onneksi läpi, mutta äitini tunki minulle koko ajan jäitä vaikka en olisi tarvinnut niitä. No, otin ne kuitenkin ettei hän alkaisi hössöttämään liikaa ja katosin takaisin huoneeseeni varovaisesti, sillä en tiennyt olisiko Bill kyttäämässä ikkunassaan paluutani.

No, olihan hän siellä.
Mutta onnekseni hän ei huomannut tuloani, sillä hän makasi vuoteellansa selällään ja tuijotteli kattoon.

Pieni hymy kohosi kasvoilleni katsoessani häntä, miten suloiselta hän näyttikään.
Niinkuin aina.

Hätkähdin kun hän vilkaisi huoneeseeni päin ja tajusi minut, nousten istumaan salamana.
Kävelin sänkyni luokse ja heitin jääpussin tyynylleni, otin lehtiön käteeni ja aloin kirjoittamaan.
”Kaikki on ok.”
En tiennyt uskoisiko Bill, enkä uskonutkaan niin, mutta yritinpä ainakin.
Sydämeni intoili ihan turhasta, Bill oli huolissaan minusta edelleenkin vain kaverina, eikä se muuksi muuttuisi. Hän oli Melrosen kanssa, hän oli Melrosen poikaystävä, ei minun.
Minulle hän oli vain lapsuudesta asti tuttu naapuri.

”En usko. Kerro.”
Billin kasvoilla häivehti vakava ilme, samanlainen kuin Tomilla vähän aikaa sitten metsässä. Huolestuneen vihainen ilme.
Se oli hämmentävää, nähdä sellaisia tunteita Billin kasvoilla kun oli tottunut näkemään ne aina iloisina ja rauhallisina.
Katsoin häneen silmät siristettyinä.
Voi Bill, kun vain tietäisit miten haluaisin kertoa, mutta kun en voi.
”Jos et kerro, kysyn Tomilta.”
Murahdin itsekseni ja uskoin Billinkin huomaavan sen, kun hän virnisti pienesti. Näytin hänelle kieltäni ja hän nauroi, enkä voinut estää hymyä tulemasta kasvoilleni.
Puistelin päätäni ja kumarruin vihkon puoleen, nostaen jalkani vuoteelle ja ristin ne.
Hymyilin itsekseni, Bill saisi kuulla saman tarinan lyhennettynä kuin vanhempani.
”Ei mitään vakavaa, joku vain läimäytti oven kasvoilleni koulussa.”
Hänen oli parasta uskoa nyt, en alkaisi kertomaan mitään muuta tarinaa.
Joko tämä kelpaisi hänelle tai sitten ei.
En vain voinut kertoa totuutta.

Bill katsoi minua happamana, loukkaantuneena ja kärsimättömänä.
”Okei, eli Tomilta.”
Hymyilin vain Billille ilkeästi, Tom ei aikoisi kertoa mitään. Bill mulkoili minua, mutta en välittänyt, katselin vain miten hän huusi Tomia paikalle ja työnsin samalla lehtiöni sivuun.
Nappasin viimein jääpussin käteeni ja painoin sen varovasti poskelleni.

Katsoin miten Tom tuli huoneeseen ja katsoi heti minuun päin, minä loin hänelle puolestani tuiman ilmeen. Hän käänsi katseensa nopeasti Billiin istuessaan tämän vuoteelle.

Seurasin heidän keskusteluaan, miettien mitä Tom kertoi Billille. Tyhmää kun en osannut lukea huulilta toisten keskustelua.
He keskustelivat varmaan kymmenen minuuttia, jonka aikana minä kerkesin heittäytyä vatsalleni vuoteelleni.
Olin pitkään tuijotellut puhelintani ja miettinyt soittaisinko Gustaville, mutta juuri kun olin aikeissa se värähti ja ilmoitti viestin saapuneen.
Nappasin kapulan käteeni ja lueskelin viestin mielessäni. Hymähdin ja käänsin katseeni ikkunaan. Molemmat kaksosista tuijottivat minuun päin. Rypistin otsaani, tuo alkaisi vielä käydä hermoja raastavaksi, tuo tuijottaminen nimittäin.
Katseeni laskeutui kuitenkin lappuun, jota Bill piteli.

”Tule tänne, nyt heti.”

… Mitä helvettiä...?
Pitäisikö minun mennä Kaulitzeille?

Katsoin heitä hölmistyneenä. Siis menisinkö ensimmäistä kertaa Kaulitzeille nyt? Juuri nyt? Vain tämän typerän lyönnin takia?
Mutta... Entä jos Melrose saisi siitäkin tietää jotenkin? En todellakaan halua enää uutta tappelua hänen kanssaan.

Purin huultani ja vavahdin huomatessani Billin kadonneen huoneesta. Loin Tomiin hätääntyneen katseen ja toivoin hänen ymmärtävän sen. Tom kurotti ottamaan Billin lehtiön ja alkoi raapustamaan jotain.
”Bill tulee hakemaan sinut, kun et itse osaa tulla.”
Tom näytti ja virnisti perään. Suuni loksahti auki.
En lakannut tuijottamasta Tomia, vaikkakin käänsin hivenen päätäni oven suuntaan, kuulostellen Billin tuloa.
”Eikö se muka ole vain hyvä juttu? Saatte viettää aikaa kahdestaan, kun minä häivyn muualle siksi aikaa.”
Tom kirjoitti, enkä mahtanut mitään että nuo sanat saivat sydämeni pompahtamaan korkealle. Hän oli oikeassa. Saisin viettää aikaa Billin kanssa ihan kahdestaan ilman häiriötä. Hän tulisi ensimmäistä kertaa käymään kotonani.
”Mutta entä jos”

En kerinnyt kirjoittamaan loppuun saatikka näyttämään sitä Tomille, kun jäykistyin koputuksen kuuluessa oveltani.
Tom virnisti minulle, repi viimeksi kirjoittamansa lapun ja ruttasi sen käsissään, jonka jälkeen heitti sen roskakoriin.
Käänsin lehtiön kannen aloittamani jutun päälle ja pomppasin ylös sängyltäni.
Katsahdin peiliin, ei hemmetti. Näillä kasvoilla ei Billiä iskettäisi.
Poski ei ollut enää niin turvonnut, mutta se ei todellakaan ollut normaalin värinen tai näköinen. Se oli saanut violetin kirjavan läikän, enkä kerinnyt peittämään sitä mitenkään kun minun piti rynnätä aukaisemaan ovi.

Bill seisoi oven edessä sen vastapäätä olevaan seinään nojaten ja katsoi minua tuimana.
Nielaisin enkä voinut uskoa tätä ollenkaan todeksi.
” Kiva koti teillä.”
Bill sanoi, väläytti pienen hymyn ja suoristautui jaloillensa. Hämmennyin hänen sanoistaan sillä en ollut odottanut mitään tuollaista ja sopersin hänelle jonkin kiitoksen tapaisen sanan.
” Noniin, suostutko itse kävelemään vai pitääkö minun kantaa sinut?”
Bill kysyi vakavana, vaikkakin näin hänen tapittavissa silmissään ilkikurisuutta, joka selvästi halusi tulla esille. Äännähdin jotain epämääräistä, kunnes Bill huokaisi pienesti ja tarttui ranteeseeni, vetäen minut pois seisomasta huoneeni ovella ja lähti menemään portaille vetäen minua perässään.
” Miksi emme voi puhua tästä minun huoneessani?”
Onnistuin vihdoin saamaan järkeviä sanoja suustani ja katsoin Billin niskaan pidättäen hengitystäni. Annoin katseeni vaeltaa ihan vapaasti hänessä kun hän ei pystyisi sitä näkemään ellei kääntyisi, eikä kukaan muukaan ollut näkemässä.
Billin lämpimän käden sormet olivat kietoutuneet ranteeni ympärille, enkä voinut irroittaa siitä hetkeksi silmiäni.
Purin huuleeni etten olisi tarttunut hänen kämmeneensä ja ottanut sitä omaani, sekoittamalla koko tilanteen.

Bill vastasi minulle jotain portaissa, mutta nuo sanat menivät täysin korvieni ohitse kun olin jäänyt haaveilemaan omiani.
En olisi enää sinkku, vaan seurusteleva. En olisi enää yksin, vaan yhdessä. En olisi enää se jolla ei ole ollut koskaan mitään suhdetta, vaan omistaisin poikaystävän, vihdoinkin.

Kohotin katseeni käsistämme, kun huomasin meidän pysähtyneen. Seisoimme eteisessä, Bill katsoi minuun odottavasti ja kohotin hänelle kulmaani.
Kuulin rykäisyn ja pyörähdin osin ympäri nähdäkseni isäni.
” Minne sitä ollaankaan menossa tähän aikaan?”
isäni kysyi toistaen sanansa vaativana, kädet olivat puuskassa rinnalla. Hämmennyin entisestään ja katsahdin Billiin, joka aukaisi suunsa ja vastasi puolestani.
” Pyysin Kristieltä apua erääseen koulutehtävään, joten hän tulisi käymään luonani ihan hetkeksi, jos sopii?”
Hämmästyin Billin kohteliasta äänensävyä, jota en ollut ennen kuullut. Ja muka koulutehtävä, haha. Katsahdin isääni ja hän katsoi minuun, kuin että todistaisin Billin sanat todeksi. Nyökäytin hänelle päätäni yrittäen peittää epävarmuuteni, mutta onnekseni hänen kireä ilmeensä heltyi ja hän laski käsivartensa rennoiksi alas.
” Hyvä on sitten.”
hän vastasi, ja kun tunsin nykäisyn ranteessani, käännyin takaisin Billin puoleen. Hän hymyili minulle niin mahdottoman leveästi, että ajatukseni karkasivat eri teille, kunnes vihdoin onnistuin kokoamaan ne ja sain kengät jalkoihini, jotta matka jatkuisi kohti uutta seikkailua nimeltä Kaulitzien koti.





XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX


Noniin, neljäs osa menossa. Tässä käydäänkin nyt samaa päivää noin 3 osan ajan. Toivottavasti jaksaisitte taas kommentoida, että minullakin olisi puhtia jatkaa kirjoittamista, kun tietää omistavansa lukijoitakin!

EDIT klo 16:50: Alan tässä kirjoituksen ohella korjailemaan vanhoja novelleja, aloittaen ensimmäisestä (Mutta rakastan sinua-nove). Joten jos joku on niitä nyt lukemassa, niin tiedoksi vain tämä korjaileminen. (:

SY, Jebbe.