# 2. Paras ystävä

-KristenPov-

” Kulta, herätys, on kouluaamu.”

Äitini huhuili oven takana minua hereille, vaikka olin ollut jo useamman tunnin valveilla. Kello näytti aamuseitsemää, minun pitäisi nousta.
Mutta minulla ei ollut yhtään halua mennä kouluun katsomaan miten Bill ja Melrose sopisivat riitansa uskomattomalla lääppimisellä, tai no, Melrosen ällöttävän näköisillä kielareilla.
Vedin tyynyn kasvoilleni pääni alta ja huokaisin raskaasti, kun äitini asteli huoneeseen sisälle ja veti verhot ikkunan edestä.

” Älähän nyt, on kaunis aamu. Aurinko paistaa ja ulkona on tosi lämmintä.” äitini yritti saada minua ylös sängystä, ja onnistuikin siinä. Minun täytyi mennä, tänään olisi kemian viimeinen koe tänä keväänä, ja minun täytyi tehdä se kaikesta huolimatta. Sitä paitsi, Gustav odottaisi minua.

Heitin peiton syrjään ja astelin unenpöpperöisenä kylpyhuoneeseen. Katsoin sekavin tuntein peilikuvaani. Suorat punertavanruskeat hiukseni olivat nyt vähemmän suorat. Ne sojottivat jokaiseen ilmansuuntaan kuin harakanpesä ja pesemättä jääneet meikit olivat saaneet silmänaluseni mustiksi. Näytin kuin haudasta nousseelta.

Huuhdoin kasvoni haalealla vedellä ja sitten tartuin harjaan, lähtien selvittämään hiuspehkoani. Keskityin kieli keskellä suuta saamaan takkuja pois hiuksistani, jotka tuntuivat jämähtäneen sinne loppu ajaksi. En kuitenkaan antanut periksi, ja useamman minuutin kuluttua hiukseni näyttivät normaaleilta.
En viitsinyt juurikaan meikkautua tätä päivää varten.

Palasin huoneeseeni valikoimaan vaatteitani, ja tyydyin tavallisiin sinisiin farkkuihin ja ruskeaan t-paitaan. Nappasin käsivarrelleni vielä punaisen hupparini ja koululaukkuni, kiidin sitten portaita alakertaan.
Perhana, olin taas myöhässä aikataulusta...
” Kristie, etkö syö mitään aamupalaa?”
”En kerkiä, isä. Nähdään koulun jälkeen.” minä huikkasin vielä oven raosta, ennenkuin pujahdin ulos ja melkein juoksin kadulla.

Gustav istui jo luokassa, kun minä saavuin sinne vain hetki ennen opettajaa. Istahdin hänen vierelleen ja loin pikaisen silmäyksen häneen.
Pojan hiukset törröttivät sekaisina, hänen silmänsä olivat kirkkaat ja huulilla paistoi pieni ovela hymy. Hänellä oli yllään tummat farkut ja tummansininen paita.
” Katsos, kerkisit vielä ennen opettajaa.”
” Joo, viime tingassa.”
” Noh, mikäs oli tämänkertainen myöhästymisen syy?”
” Ähh, nukuin pommiin... Tai en oikeastaan, en vain olisi jaksanut nousta ylös.” vastasin kaivaessani äidinkielenkirjat esiin pulpetilleni.

Ihmettelette varmaankin, miten Gustav on minun kanssani samalla luokalla, kun onhan hän vuoden vanhempi. No, syy on yksinkertainen. Hän kertasi ala-asteella nelosluokan, sen takia. Sitten kun minä tulin neloselle, me ystävystyimme ja meistä tuli parhaat ystävät. Gustav on ollut paras ystäväni pitkään ja on sitä yhä.

Ensimmäisten äidinkielen tuplatuntien mentyä ohitse ja ruotsinkielen tunnin myös, tuli ruokatauko. Lusikkani uiskenteli keitossa, en tuntenut häivääkään ruokahalua, vaikka nälkä kurni vatsassa. Katseeni tuijotti jämähtäneenä keittoon, sillä en halunnut katsoa juuri nyt minnekään muualle.

Tietysti Billin oli pitänyt istua minun taakseni vastakkaiseen pöytään, jossa Melrose ystävineen istui. Onnekseni he olivat jo sopineet, tai niin ainakin käsitin, kun he puhuivat ihan normaalisti, vaikka en minä sen tarkemmin heidän jutteluaan kuunnellut.

” K, mikä on?”
...
” Kuuletko sinä?”
...
” Kristie!”

Havahduin hetken päästä, kun tunsin potkun jalassani pöydän alla. Nostin katseeni typertyneenä Gustaviin vastapäätäni, joka katsoi minuun huolestunein silmin. Kohotin toista kulmaani. ” Mitä nyt?”
” Mikä sinulla on? Olet ollut koko päivän ihan outo... Taas.”
” Ähh, ei minulla mitään hätää ole. Kaikki on kunnossa. Mennäänkö?” selitin nopein ja lyhyin sanoin ja tartuin tarjottimen reunoihin. Gustav katsoi minuun arvelevasti, kunnes nyökkäsi huokaisten ja nousimme vieden kulhot pestäväksi.

Päivä kului hitaasti koulussa, kunnes vihdoin koitti aika, jolloin pääsin kävelemään kohti kotia. Aurinko porotti ilkeästi taivaalta, mieleni teki uimaan, ja metsän takana olikin lampi, jossa kävimme pienenä usein uimassa vanhempieni kanssa. Voisin lähteä sinne ruoan ja kotiläksyjen jälkeen, mutta yksin ei huvittanut.
Voisin mennä Billin kanssa, mutta emme olleet koskaan käyneet siellä, joten... Turha minun oli haaveillakaan sellaisesta. Tai edes hänen näkemisestään uimashortseissa ja hänen paljaan ylävartalonsa hohtamista auringossa..
Ja sitten, yllätyin, kun kuulin hänen äänensä takaani.
Se sai jalkani pysähtymään ja kääntymään ympäri aivan liian nopeasti, niin että ne melkein lähtivät altani.
Olisivat ne muutenkin hävinneet altani, jos Bill olisi tullut kertomaan jotain uskomatonta.

” Kristie...!” Bill odotti, että saapui luokseni ennenkuin jatkoi: ” Mennäänkö yhtä matkaa kotiin?”

Kysymys yllätti minut, ja siksi minä katsoinkin ympärilleni ihmeissäni, puhuiko hän varmasti minulle. Hetken kuluttua nyökkäsin hänelle ja lähdin jatkamaan matkaa katse edessä, mutta en voinut kieltää itseltäni halua vilkaista hänen kasvoihinsa.
” Etkö menekään Melrosen luokse, niinkuin joka maanantai?” kysyin uteliaisuuttani, ja samantien mottasin itseäni mielessäni, kun menin pilaamaan harvinaiset kahdenkeskiset juttelumme puhumalla Melrosesta. Tyhmä minä.
” Äh, en jaksanut tänään. On liian kuuma, ja Mel haluaisi kuitenkin vain ottaa aurinkoa takapihan nurmikolla.” Bill sanoi, naurahtaen pienesti. Nyökäytin päätäni hajamielisenä, ja yritin hymyillä pienesti, vaikka se onkin hankalaa kun puheenaiheena on henkilö nimeltään Melrose.
” Olet varsin hiljainen... Onko kaikki kunnossa?” Bill kysyi, normaalisti huolestuneena kaverista, vaikka sydämeni pohjukassa toivoinkin sen kuvastavan jotain kaveruutta suurempaa halua. Kysymys sai minut vavahtamaan pienesti ja kohotin katseeni Billiin mietteliäänä. Hetken aikaa sain katsoa hänen tummiin silmiinsä, kunnes hän päätti kaivaa laukustaan aurinkolasinsa ja veti ne silmillensä.
Vein katseeni eteeni.
” Olen ihan kunnossa, kiitos. Päivä on vain ollut... rasittava ja liian lämmin.” mutisin vastaukseksi päästäen samalla huokauksen ulos.

Rasittava se oli ollut, kun oli saanut kuunnella Melrosen kikatusta joka välitunti. Tuntui, että hän tiesi minun pitävän Billistä, ja hakeutui siksi aina jonnekin lähelle Billin kanssa huvittelemaan, kiusatakseen. Ja liian lämmin, se oli ollut kahdesta syystä. Ensimmäinen syy oli että aurinko oli paistanut kirkkaalta taivaalta koko päivän, ja toiseksi, Melrosen kikatuksen lisäksi olin saanut katsella heidän suutelemistaan ja halailuaan käytävillä.

” Ai, no, jos kuitenkin jokin on vialla, niin voit tulla myöhemmin kertomaan.” Bill sanoi hetken päästä, ja nyökkäsin vain hiljaa. Suljin silmäni hetkeksi.
Ähh, minun pitäisi piristyä, ja yrittää olla iloinen hänen seurassaan. Nauttia hänen seurastaan. Jotenkin en vain pystynyt siihen juuri nyt.

Illalla, juuri ennen nukkumaanmenoani, Gustav soitti vielä.
Hän halusi kysellä, miten voin ja olinko kunnossa. Nähtävästi olin näyttänyt surkeammalta kuin oikeasti olin. Ei ihme, jos Billkin alkaisi nyt kartella minua kokonaan. No, kuitenkin, Gustav vaikutti huolestuneelta. Todella huolestuneelta, vaikka olin ihan... kunnossa.
Ja hänen äänestään kuului jotain muutakin, enkä käsittänyt vielä, mitä se oli. Kysyin häneltä, onko hän puolestaan kunnossa, ja hän empi hetken, mutta sanoi kuitenkin olevansa ihan okei. Vastaus ei ollenkaan vakuuttanut minua, ja sanoin että hän voisi kyllä kertoa minulle kaiken, jos haluaisi.

En tiedä mitä se oli, mutta jätin hänet kuitenkin kysymyksiltäni rauhaan, ja menin lopulta nukkumaan, vaikkakin siitä tuli yhtä tuskaa.



XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Noniin, toinen osa jo julkaistu! Tässä osassa saitte tietää hieman enemmän Kristiestä, ja lisääkin tulee seuraavissa osissa. Toivottavasti tämä osa oli taas kommentin arvoinen, ja tietysti, luettava.

SY, Jebbe.