" Mä oon okei... Ketä.. Ketä te ootte?" kysyin katsoen naista ja sit miestä, molempien suun loksahtaessa auki.
" Anteeksi, käyn hakemassa lääkärin. Hän taitaa kärsiä vakavasta musitinmenetyksestä.."

*

" Hmm.." lääkäri hymisi tutkiessaan mua. " Totta. Hän on menettänyt musitinsa iskiessään päänsä kiveen." lääkäri totesi kaikille ja nainen järkyttyi. " Voi Luoja. Pitäisikö Heidin oikealle perheelle ilmoittaa?" nainen puhui silmät pyöreinä. " Se olisi varmastikkin parasta hänen kannaltaan. Katsokaas, muisti palailee ajan mittaan, jos palailee, mutta sitä voi edistää perheen läsnäololla, ja yhteisillä hetkillä yleensä." lääkäri selitti elehtien käsillään.
Mies nyökytteli. " Minun on parasta mennä soittamaan heti, onnekseni minulla on hänen numeronsa." mies sanoi vaimolleen suukottaen tätä, ja lähti sitten huoneesta. Katoin molempia tyhmänä.
" Kuka te olette?" kysyin uudestaan katsoen naista. " Heidi..." nainen sanoi hiljaa istuen vuoteeni reunalle. " Olen sijaisperheestäsi, olen Simone." Simone sanoi katsoen minuun rauhallisen. Nyökkäsin hitaasti. " Ja.. Entä se mies?" kurtistin kulmiani hiljaa. " Hän on mieheni, Gordon." Simone selitti mulle. Vilkasin lääkäriä hiljaa, joka raapusti vihkoonsa jotain.
" Entä.. Oikea perheeni?" kysyin. " En tiedä heistä paljoa.. Gordon lähti juuri soittamaan isällesi." Simone sanoi hymyillen pienehkösti. Nyökkäsin miehen tullessa samalla takaisin.
" Soitin hänelle. Hän vaikutti järkyttyneeltä, ja sanoi lentävänsä vielä tänä iltana Heidin sisarusten kanssa tänne." Gordon selitti hiljaa vaimolleen, kuin se ois ollu isoki salailuus.
Huokasin vieden katseeni ikkunasta ulos. " Soitin myös Billille. Hän olisi halunnut tulla, mutta kello on jo niin paljon, niin sanoin, että hänen on parasta tulla vasta huomenna." Gordon puhui Simonen kanssa. Kuuloni nappasi pojan nimen, Bill.
Siristin hiljaa silmiäni. Jotain tuttua siinä oli, en vain tiennyt mitä.
" Anteeks, mutt.. Mä oon väsyny.." mutisin hiljaa kattoen toisia. Lääkäri nyökkäsi. " Ymmärrän. Päiväsi oli rankka. Eiköhän teidän ole aika lähteä." naislääkäri totesi sijaisperheeni vanhemmille. " Okei. Heidi, tulemme käymään huomenna, nähdäänkö sitten?" Simone kysyi vielä katsoen mua. Nyökkäsin vain, he vaikuttivat mukavilta, joten olisi kiva nähdäkkin heitä useammin.
Simone hymyili hellästi nousten sitten ylös, ja lähti Gordonin kanssa huoneesta. Lääkärikin oli aikeissa lähteä, mutta nykäisin häntä takin hihasta. " Hei.. Tuota.. Voisitko kertoa mitä mulle tapahtu?" kysyin varovasti. Nainen nyökkäsi vetäen hetkeksi tuolin alleen ja istui sille. " Olit kiivennyt rannalla olevalle pienelle kalliolle, ja kun aijoit laskeutua siltä, jalkasi lipsahti ja putosit veteen lyöden pääsi kiviin. Odotit poikaystävääsi siellä, ja onneksesi hän pelasti sinut juuri ajoissa." lääkäri kerto lyhyesti ja nyökyttelin hiljaa, kunnes kummastuin. " Poikaystäväni?" kysyin oudoksuen. " Niin. Niin tämä ambulanssin kutsunut nuori mies kertoi olevansa sinun poikaystäväsi." nainen nyökkäsi. Katoin sitä silmät pyöreinä. " Mutt.. En mä muista mitään tuollaista."" Se on ymmärrettävää tässä tilanteessa. Muistisi palaa kuitenkin ja kun muistat olet iloinen siitä, että olette jopa kihloissa." nainen hymyilin koskettaen kättäni merkiksi.
Katoin kättäni hiljaa nostaen sen silmien korkeudelle. Siinä se oli. Kultainen sievä sormus.
Ja se tuntui niin perhanan oudolta siinä.
" Miksei hän sitten ole käynyt täällä kattomassa mua?" kysyin kattoen taas lääkäriä. " Hän oli täällä pitkään veljensä kanssa tultuasi tänne, ja silloin vielä vaikutit muistavan heidät. Hän olisi halunnut olla iltaan asti, mutta hänen veljensä pakotti hänet lähtemään kotiin lepäämään, mikä on vain parhaaksi hänellekkin." nainen sanoi ystävällisesti. Nyökkäsin hiljaa. " Mikä hänen nimensä sitten on?"" Bill Kaulitz. Hänhän on kuuluisa musiikkialalla, ja se pariskunta, joka oli hetki sitten vielä tässä, he ovat kihlattusi vanhemmat." mulle kerrottiin ja katoin hiljaa peittoa jalkojeni päällä.
Mullako poikaystävä? Ja vielä kuuluisa? Bill... Kaulitz.. Se.. Se kuulostaa tutulta mutt... Ei.. Mä en nimee ketään mun poikaystäväks, enkä ainakaan kihlatuks ennenku muistan sen ja oon nähny myös.
" Selvä. Saisinko nyt ruveta nukkumaan?" kysyin tuoden katseeni naiseen. Se nyökkäs mulle ja nousi, toivottaen hyvät yöt oven suulta vielä.
Huokasin käyden makuulle, ja katoin hetken valkeeta kattoa, värähtäen, sillä inhosin sairaaloita. Sen sentään muistin, ja olen aina vihannutkin niitä. Laitoin silmäni kiinni, vaipuen sit nopeesti syvään uneen.

Heräsin kolinaan mitä kuulu huoneesta. Raotin silmiini ja katoin ymmälläni hoitajaa, joka oli pudottanut haarukan lattialle.
" Anteeksi, ei ollut tarkoitus herättää. Toin aamiaisesi." hoitaja selitti laskien tarjottimen eteeni ja hävisi vaihtamaan uuden haarukan tilalle. Katoin epämääräisen näköistä sörsseliä lautasella. Mitähän tonki sit ois pitäny olevinaan olla?
Hoitajan tuotua uuden haarukan ja lähettyä, suostuin hieman maistamaan jotain mössöä, mutt eipä siitäkään iloo pitkälle riittäny. Tyrkkäsin ruuan viereiselle pöydälle ja huokasin hiljaa.
Nyt kelpais seura, mutt en usko ett kukaan muukaan ois hereillä tähän aikaan, jos ei pakolla.
Hätkähin pienesti kuullessani puhetta ovelta.
Kallistin päätäni nähdessäni vilauksen rastapäisestä pojasta ja mustahiuksisesta pojasta. Rastapäinen lähti jonnekkin muualle ja mustapäinen tuli sisään.
" öh.. Huomenta..?" mumisin kattoen toista ja sit se nosti katseensa muhun. Pien hymy nous sen huulille. " Huomenta." poika sanoi kävellen vuoteeni vierelle ja painoi suukon otsalleni. Vavahin hiljaa ja katoin toista kummissani.
" Ku.. Kuka sä oot..? Sä näytät tutulta, mutt.." mumisin kurtistaen kulmiani. Poika huokaisi hiljaa. " Sä et tosiaankaan muista.." poika mumis hiljaa aluksi. " Mä oon Bill." se kerto mulle hiljeten.. " Muistatko?"" ... Aivan... Simone ja Gordon puhu susta eilen jotain.. Ja lääkäri." totesin hiljaa. Bill katto ristittyjä käsiään hiljaa eteenpäin kumartuneena, kyynärpään polvissa, näpräten sormiaan. Katoin toista hiljasena. Sulonen.. Ja jotenki niin... Lutunen...
" Hei.. Onko totta, ett... Me ollaan kihloissa..?" kysyin varovasti, yrittääkseni jotenki saada toisen piristymään. Bill nosti katseensa muhun. Bill nyökkäs, hymyillen hiljaa. " Pari viikkoa vasta kylläkin, mutt ne viikot on merkannu mulle enemmän kuin mikään muu." Bill sano hiljaa ottaen mun käden omaansa. " ... Joten... Meidän ois tarkotus joskus mennä naimisiin?" kysyin kattoen poikaa, ja hämmennyin hieman sydämmeni jättäessä yhen lyönnin välistä. Bill nyökkäs mulle. " Niin me ollaan suunniteltu." Bill mumis hiljaa, hymyillen pienesti. Nyökkäsin, hymyillen itsekkin pienesti, vaikka en muistanutkaan mitään. Bill kahto mua hiljaa, ja mä katoin sen silmiä... Mä näin, miten epätoivonen Bill oli.. Miten se halus mun saavan muistini takasin.
Mäkin halusin sitä, mutt... Ei se hetkessä palaa. Nostin käteni Billin poskelle, ja silitin sen poskea hiljaa..
Mä.. Mä muistin.. Meillä ei oo ikinä ollu tällästä hetkee.. Mutt.. Siihen se jäiki.. Mitään muuta ei palannu mun mieleen.
En tajunnu vetäneeni Billiä lähemmäs, ennenku se oli niin lähellä, ett tunsin sen hengityksen kasvoillani, ja huulet hipo mun huulia. Painoin arasti huuleni pojan omille, niiden suudellessa omiani, mun vastatessa siihen.
Käänsin pääni pois pian, laskien katseeni. " Anteeks, mä en pysty... Mä en muista sua tarpeeks hyvin, ett.. Ett voisin suudella sua." mumisin hiljaa. " Ei se mitään.. Mä.. Ymmärrän.. Ainakin joltain tasolta.." Bill mumis istuen takas tuolille.
Ärsytti, kun tiesin itekki sen, ett olin varmasti ihan punanen.
Käänsin katseeni ovelle kuullessani monet askeleet ja samassa ovesta tupsahti se rastapäinen, ja sen edellä tuli nuori tyttö, toinen poika ja aikuinen mies. " Heidi!" mies sanoi helpottuneena rynnäten halaamaan.
" Öäh.." mumahin ja työnsin toisen pois nopeesti. " Kuka sä oot sitte?" kysyin kummastuneena. " Heidi olen isäsi, Johan. Etkö muista? Sisaresikin ovat täällä, Petri ja Lily. Kai muistat?" mies puhui viitaten kädellään nuorempiin henkilöihin.
Pudistin päätäni. " Näytätte kyllä tutuilta, mutt.. " mumisin pudistaen päätäni. Mies huokaisi raskaasti, katseen nauliutuessa sitten Billiin. " Jahas. Sinäkin täällä." Johan tuhahti. Bill ei vastannu mitään, katto vaan pistävästi miestä hetken.
Petri ja Lily istu tuoleille sängyn vastapäätä, eivätkä sanoneet mitään.
Rastapäinen jäi seisomaan ikkunalle. Mua häirihti koko hiljaisuus. En mä ite mitään voinu sanoo, kun en muistanu ketään.
" Mikä sun nimes oli?" kysyin kattoen rastapäiseen. Se toi katseensa ikkunasta muhun hiljaa. " Tom." se vastas mulle ja nyökkäsin hiljaa. Katoin sit Billiin ja lopulta taas Tomiin. " Mä.. En tiiä muistanko oikein mutt.. Ootteko te kaksosia?" kysyin musitellen hämärästi. " Joo." Tom mutis ja huokasin hiljaa. Jotain sentään muistin.
Vilkasin isääni, joka rykäisi. " Mitä nyt?" kysyin kallistaen päätäni. " Ei mitään. En vain pidä tilanteesta, enkä kaikista täällä olijoistakaan." mies tuhahti. Kurtistin kulmiani hiljaa. " Täällä olijoista?" kysyin, ja vein katseeni sisaruksiini, mutt molemmat vaan kohautti hartioitaan pudistellen päitään. " Tiedättekö te jotain tästä?" kysyin kattoen sitten Billiä ja Tomia.
" No.. Sun isäs ei oo koskaan pitäny meidän suhteesta.. Ainakaan musta." Bill sanoi kattoen mua hiljaa. " Ai.... Miksi?" kysyin katsoen isääni. " Hmh." mies vain tuhahti ensin. " Uskoisit vain minua. Et muista millainen hän on, luultavasti hänkin aiheutti muistinmenetyksesi, ja ylipäätään sen että jouduit sairaalaan." mies sano kattoen mua. Kohotin kulmiani yllättyneenä ja vilkasin Billiä, joka katto miestä suu auki, sulkien sen sitten, ja hätkähin hieman sen katseesta, miten vihainen se oli.
" Mitä sanoit?" Bill murahti kattoen miestä. " Bill." Tom mutis väliin merkitsevästi. Mä katoin jokaseen hämillään.
" En mitään. Täällä vain on henkilöitä, jotka eivät kuulu perheeseemme, nyt, tai koskaan." isäni tuhahti.
Bill puristi kätensä nyrkkiin. " Isä, etköhän mee jo liian pitkälle. Luuletko, ett me ei tiedetä tästä? Me kuultiin sun ja Heidin keskustelu jo ekalla kerralla sillon kotona." Petri sano väliin. Katoin siihen hetken aikaa, sit Lilyä, ja lopulta isää.
" Niin, isä. Bill on hieno tyyppi, ja Tom myös!" Lily sano oman mielipiteensä. " Kiitti tuosta." Bill kuiskas hiljaa hymyillen, ja Lily oli pyörtyä sille hymylle. " Lily, et tunne heitä, et voi tietää minkälaisia he oikeasti ovat." isä sano kattoen Lilyä vakavana.
Huokasin pyöräyttäen silmiäni sitten. " Säkö sitten tunnet?" mutisin happamana. " Heidi kulta..."" Älä nyt rupea siinä kullaksi sanomaan." mutisin. " Vaikka mä en muistakkaan, mä tiiän silti, minkälainen Bill on. Mä tiiän myös, ett Bill ei ikinä satuttas mua, tai tekis mitään pahaa mulle. Se on sulonen poika. Ja mä oon varma siitä, ett mä oon ollu tosi rakastunu Billiin, sillä mä en usko, ett muuten oisin suostunu sen kosintaan." sanoin, ja toin tahallani asian esilleni, sillä näin nyt, ja muistin myös, miten isä oli aikasemminki käyttäytyny röyhkeesti poikaystävääni kohtaan. " K-O-S-I-N-T-A-A-N-?!" isä huudahti Petri ja Lily taustajoukkona. Nyökkäsin napakasti ja toin katseeni Billiin, Billin nostaessa mun kättä näytille.
Isän suu loksahti auki, just niinku halusinki. Otin Billin kädestä kiinni ja puristin sitä hellästi. " Ja vaikka sä et näytäkkään siitä pitävän mitenkään erityisesti, se kuitenkin tapahtuu jossain vaiheessa. Mä meen Billin kanssa naimisiin, kunhan saan muistini takas." tokasin Billin vastatessa hellästi omalla käden puristuksellaan. " H-Heidi.. Miks sä jo nyt naimisiin?" Lily änkytti hiljaa.
" Lily... Jokasella on vaan kerran mahdollisuus elää, ja ne jokaset hetket pitää elää täysillä. Kyllä sun jo pitäs tietää, oot sentään melkein 15." sanoin hymyillen pienesti sisarelleni. Lily vain nyökkäsi mumisten jotain.
" Saanko mäkin kutsun sinne sit?" Petri virnisti. Naurahin pienesti. " Etköhän." sanoin katsahtaen Billiin hymyillen.
" Hyvä juttu." Petri totes hiljaa. " Mutt mä.." alotin kun hoitaja tuli lääkärin kanssa huoneeseen. " Noniin, kuinkas täällä voidaan?" lääkäri kysyi tullen vierelleni, kun hoitaja tarkasti tiputuspullon. " Hyvin hyvin." mutisin turhautuneena keskeytykseen. " Hyvä niin. Oletko muistanut jo jotain? Ei haittaa, jos et ole, vielä on niin varhaista." lääkäri hymyili pienesti.
" O-oon mä jotain.. Jotain perheestäni ja.. Muista rakkaista." kerroin vilkasten jokasta huoneessa olijaa.
" Sehän on hieno juttu." lääkäri Jansson sanoi hymyillen. Nyökkäsin vain hiljaa.

Lääkäri jututsteli hetken mun ja muitten kanssa, ja sitten mä pyysin niitä kertomaan jotain musta, ja sen jälkeen, lääkäri päästäs mut kotiutumaan jo. Mun pitää kuitenki tulla poistamaan tikit kuukauden päästä.
Isä oli rauhottunu lopulta, mutt se oli kuin Billiä ja Tomia ei oiskaan ollu huoneessa. Isä kertoili mun lapsuudesta, joille me naurettiin yhessä, Lilyn ja Petrin välillä kertoessa jotain musta myös.
Bill ja Tomkin kerto jotain, mitä ne oli musta saanu tietää yhteisten hetkien myötä.
Kun 1½ tuntia oli kulunu ainakin, mä sain omat vaatteet pestyinä takasin, ja vaihdoin ne ylleni muiden oottaessa ulkopuolella. " Tuutko sä meidän kyydissä vai..?" Bill kysy käytävällä, ottaessani sen kädestä kiinni varovasti. " Ömh.. J..."" Heidi tulee perheensä kanssa." isä murahti. Bill huokas hiljaa pudistellen päätään. " Eiköhän Heidi ite saa päättää." Tom murahti väliin.
" Kiitti Tom." sanoin jonkun edes ollessa samalla puolella. " Isä... Mä meen mieluummin Billin ja Tomin kanssa.. Me voidaan nähä myöhemmin.. Ja.. Mä kuitenki haluisin nyt lepäämään.." sanoin kattoen isää.. " Ja mä oon jo aikuinen.. Mä saan päättää omasta elämästäni." mumisin laskien katseeni alas. " Hyvä on sitten."" Kiitti isä." huokasin astuessani raittiiseen ilmaan.
" Tom vie Heidi autolle, mä tuun ihan just." Bill sano Tomille ulkona ja katoin sitä kummastuneena. " Voitasko jutella hieman?" kuulin Billin sanovan mun isälle ja vilkasin olkani yli, kunnes Tom toi kätensä selkääni ja työnti mua eteenpäin.
Katoin hetken hiljaa Tomin kasvoja, kunnes se toi katseensa muhun kohottaen hieman toista kulmaansa, ja vein katseeni eteeni. Istuin Tomin auton takapenkille Tomin laittaessa oven kiinni ja huokasin hiljaa.
Tom on niin viileä.. Tai.. Vaikuttaa sellaiselta.. Vai.. Esittääkö se vaan..? .... Kunpa muistasin! Katoin miten Tom istu mun eteen ratin taakse nojaten päänsä taakse niskatukeen.
Kuulin vain sen huokasun, ja mietin, mikä silläkin oli.

" Mitä nyt?" isä murahti töykeästi Billille. " Mä halusin puhuu Heidistä."" No? Antaa tulla sitten." Johan tuhahti katsoen Billiin halveksivasti. " Mä haluun tehä aselevon." Bill sano, ja isä vaan naurahti. " Edes sen aikaa, kunnes Heidi paranee." Bill jatko vakavana, irrottamatta katsettaan vanhemmasta miehestä. " Miksi suostuisin kanssasi yhtään mihinkään?" isä vaan mutis röyhkeänä. " Koska rakastan tytärtänne! .... Enemmän kuin mitään muuta." Bill sano hillitsien hermonsa hyvin. Isä kallisti hieman päätään kohottaen kulmaansa. " Enemmän kuin musiikkia, julkisuutta ja faneja?" isä kysy ehkä hivenen yllättyneenä, mutt ei kuitenkaan suostunu näyttää sitä ulospäin. Bill kahto hetken isää, punnitsien asioita mielessään.
" Enemmän... Kuin musiikkia, julkisuutta tai faneja." Bill sano sydämestään, ja Bill tiesi, mitä se käytännössä tarkotti.
Billin pitäs jossain vaiheessa jättää musiikki kokonaan, pois elämästään, vaikka.. Bill rakasti sitä myös, mutt.. Heidi oli Billille tärkeenpi. Bill tajus sen nyt, Heidi tulis tästä edes kaiken edelle. Varsinki nyt, kun Heidi oli menettäny muistinsa, ja Bill tekis kaikkensa, jotta Heidi sais sen mahdollisimman pian takas. " Hyvä on." isä sano lopulta, Normaalilla äänellä.
" A-Anteeks..? Sori, olin.. Muissa maailmoissa.." Bill mutis nolona. " Sanoin hyvä on. Aselepo. Mutta vain siksi aikaa, kunnes Heidi on parantunut täysin." isä sano vaativana. Bill nyökytteli. " Ja... Ehkäpä voin hieman tarkkailla sinua. Oletko tosiaan tyttäreni arvoinen." isä sano, hymyillen pienesti, kääntyen sitten ja talsi autollensa, nousten kyytiin.
Johan lähti ajamaan, pysähtyen Billin kohdalle vielä kuitenkin. " Ainiin, poika, Billkö nimesi oli?" isä sanoi auton ikkunasta.
" Joo?" Bill mumisi kummastuneena. " Tulemme huomenna käymään. Varaudu tilanteeseen." isä sano sulkien ikkunan ja lähti tiehensä, hotellille päin.
Bill katto hetken auton perään, hymyillen sitten tyytyväisenä, ja käveli autolle, istuen Heidin seuraan taakse.
" Mistä te puhuitte?" kysyin odottavasti, niillä kuitenki oli kestäny aika pitkään. " Sanoisko, ett isäs alkaa pikku hiljaa hyväksyy mut sun elämään.." Bill hymyili hiljaa, kertomatta sen enempää. Nyökkäsin vain, ottaen sit Billin kädestä kiinni, ja puristin sitä hellästi.

*

* Hehheh :D Mitä te piditte tuosta Heidin isästä tässä lopussa? Mietin pitkään tilannetta kirjottasinko siihen ollenkaan tuota tavallaan hyväksymis -juttua, mutta kaipa siitä ihan hyvä tuli. Tämänpi jälkeen alkaa lomani, maanantaina sen aloitan, kuulumisia kirjoittelen kuitenkin tänne, lukekaa niitäki (: Sitten kertoilen tarinan viimeistelyyn loppuen, jos nyt saan tätä koskaan loppuun, uutta ideaa pukkaa sen verran. :'D Mutta laittakaapi tähän nyt kommenttia, ja miettikää sitä uutta osaa, tosissanne, ja laittakaa niitä ajatuksianne tänne! Vieraskirjaan oikealle tai sitten Jebbe # Oneen, jonka osoite löytyy myös oikealta puolen, tai sitten kirjotatte tähän laittaessanne kommenttia, niin siihen ne ajatukset. Danke schön.<3 Ps. Mitä muuten pidätte tästä uudesta ulkoasusta?*