Talo oltiin saatu sammumaan, höyryt nousivat ilmaan talon alas romahtaneesta katon rämästä..
' Bill..... Sä et voi jättää mua näin.... Miks sun piti.... Kuolla... Ja jättää mut...Yksin.....'

--
( - Tunnelma musaa lisää, tällä kertaa Love is Dead^^)
" Tom!" kuulin Georgin huutavan kauempaa. Nostin katseeni maasta ja etin sitä katseellani. Pian ne oli mun luona. " Hei, Andreas." Georg sano ja Gustav nyökkäs tervehdykseksi. " Löysitkö sä Billin?" Georg kysy kyykistyen mun vierelle.. " Se.. Bill ei vastaa puhelimeen, joten... Sen on pakko olla..." inahin, enkä kyenny sanoo sitä. En kyenny sanoo ett Bill on kuollu.. Osotin vaan heikosti kädelläni talon rämään, jonne Gustav ja Georg kääntivät katseensa. Kuulin ku ne vetäs henkee järkyttyneinä.
" Mun.. Mun.. Mun on pakko olla yksin.." mumisin nousten ylös ja lähin raahustaa pois, ku joku napaps mun kädestä..
" Tom, älä tee mitään typerää." Andreas sano vakavana. Vilkasin sitä olkani yli. " Mun elämällä ei oo merkitystä ilman Billiä.." sanoin hiljaa. " On sillä! Ajattele äitiäs. Se tulis hulluks kuullessaan ett sen molemmat pojat on kuollu." Andreas jatko. Katoin sitä hiljaa.. ' Äiti.. Ei kestäs sitä.. Mun pitää elää sen vuoksi.. Mutt... Mä en kykene ilman Billiä...' ajattelin ja riistäydyin irti Andreaksen otteesta ja lähin juoksee. Rynnin ihmisten läpi pois, ja jatkoin juoksuani hämärällä kadulla.
En välittäny huudoista mun perään, mun piti vaan päästä nyt pois sieltä, olla yksin.
Juoksin puistoon, ja rojahdin penkille. Painoin pääni käsiini kyyneleiden valuen vuolaasti mun kasvoilla.
Mun keho hytkähteli itkun lomasta.
Mä en kestäny tätä.
En kestäny ajatella ett Billiä ei enää ois. Mä en pystyis elää ilman sitä, en..
'Kuvittelen tilanteen näin: Me seisomme rotkon reunalla, ja joku käskee vain toisen hypätä. Hyppäisimme yhdessä, sillä kumpikaan ei pysty kuvittelemaan elämää ilman toista.'
Muistan sen haastattelun, johon Bill vastas suurinpiirtein noin. Bill oli oikeessa. Mä olin ajatellu sillon, ett se on hölmöä, mutt ei se ole. Mä tajusin nyt sen.
Mun rakkaus Billiä kohtaan, se ei kuolis koskaan. Ei ikinä. Mutt.. Tää tilanne tappaa mut. Mä en haluu elää ilman Billiä. Mistä mä voin saada tukea ja lohtua, ku Bill ei oo mun vierellä? Keneltä mä voin pyytää neuvoja, ku tartteen niitä? Keheen mä voin turvautuu, kun mulla on huolia, joita kukaan muu ei ymmärtäs?
- En kehenkään. Billiltä, mä saisin tukea ja lohtua, jos se ois mun vierellä vielä. Billiltä, mä saisin neuvoja sillon ku tartteisin niitä. Billiin, mä voisin turvautuu, jos mulla ois huolia mitä muut ei ymmärrä.
Mutt Billiä ei ollu enää, Bill oli taivaassa.
Toisessa maailmassa, missä kaikki on paremmin. Missä ei oo huolia ja surua, missä voi vaan elellä onnellisesti, murehtimatta turhia.
Taivaassa, ei ole mitään, mistä ei voisi iloita... Kaikki olisivat vaan onnellisia..

3 kuukauden päästä:
Meidän uus talo on rakenteilla. Maaperä on muokattu taas sopivaks alustaks talolle, ja nyt taloon rakennetaan jo seiniä. Vakuutus korvasi meille rahat uuteen kotiin, ja rahaa myös uusiin huonekaluihin ja muuhun sisustukseen, ja myös vaatteisiin ja ruokaan.
Istuin tien toisella puolella, katellen miten talo päivä päivältä nous kokoon. Huokasin raskaasti.
Mä olin pikkuhiljaa tottunu siihen, ett Bill ei ollu enää täällä. Silti, aina kun ajattelin Billiä, kyyneleet kihos mun silmiin. Aina, ku joku puhu Billistä, mä menin hiljaseks, ja poistuin paikalta. Aina, ku näin Billin valokuvan, kyyneleet tulvi mun silmiin.
Pienkin muisto Billistä kirpas syvältä mun sydämestä, ja siks, mä yritin unohtaa Billin, joka oli mahdotonta.
Mä en koskaan vois unohtaa ainokaista pikkuveljeeni, joka oli mulle niin rakas ja tärkee, ja on edelleen, vaikk se ei enää olekkaan mun vierellä.
Vilkasin tyhjää paikkaa vieressäni penkillä.
Bill istuis siinä nytten, ja naurais, oisin siitä varma.... Jos se eläis.. Kyyneleet nous mun silmiin, mutt räpyttelin ne pois.
'Mä en voi jatkaa näin, jos jokanen muisto ja ajatus Billistä tuo kyyneleet esiin.' ajattelin ja pudistin päätäni. Nousin hiljaa ylös, ja lähdin menemään.

Kun talo oli saatu valmiiksi, ja sisustuskin oli kunnossa, pääsimme muuttamaan sinne.
Talo oli ulkoa päin samanlainen kuin ennen, ja sisältäkin se oli rakennettu samanlaiseksi - melkein.
Yläkerrassa oli vaan kolme makuuhuonetta.
Mun, Georgin ja Gustavin. Se kohta, missä Billin huone ennen oli sijainnut, oli nyt muistohuone.
Siellä oli muistoja Billistä, ja fanien lähettämiä valokuvia.
Mun oli ollu tosi vaikeeta kertoo lehdistölle Billin kuolemasta. Fanien kuullessa, alko satelee surupostia. Kaikki oli mustia ja harmaita kirjekuoria, joihin oli piirretty kyyneleitä, ja kuitenkin, niissä oli myös enkelin sädekehä, ja kirjeissä sanottiin, että Bill on nyt enkeli, joka kattelee meitä pilven reunalta.
Se lohdutti mua, ja mun oli helpompi jatkaa elämää fanien ansiosta.
Huoneen seinät oli täynnä julisteita Billistä, ja hyllyn päällä oli eräs tietty valokuva, joka oli mulle kaikkein tärkein..
'Te vaan ootte niin söpöjä yhdessä!' ajattelin hiljaa, ja pien hymy käväs mun huulilla. Se tyttö oli lähettäny valokuvansa meille. Se valokuva, oli täytetty meidän nimikirjoituksin, joiden takana kuvassa mä ja Bill suudeltiin. Muistan sen tytön ku se yllätti meidät kameran salamavalolla kesken suudelman.
Nyt se oli antanu valokuvansa mulle. Se halus mun pitävän kuvan musitona Billistä.
Kuva olikin tärkein muisto Billistä. Olin ostanu sille kalliit ja hienot kehykset, just sellaset, mistä oisin Billin arvellu pitävän.
Pienikin hymyn kare hävis mun kasvoilta.. Pian ois Billin muistotilaisuus sukulaisten, perheen ja ystävien kesken. Emme olleet kerinneet järjestämään sitä yhtään aikaisemmin talon rakentamisen ja muun hässäkän keskellä. Nyt, sille oli jo aika varattuna..

(- Tunnelmamusa: In die Nacht^^)
Mä, Georg, Gustav, Andreas, äiti, isämme ja isäpuolemme olivat paikalla tärkeinpinä henkilöinä. Toki myös muut sukulaiset, kuten mummo ja ukki olivat paikalla.
Kaikki olivat suruissaan.. Me seisottiin siististi pukeutuneina pienellä niityllä, joka sijaitsi Loitschessa äidin kotin vieressä. Äiti omisti sen niityn.
Muistan, miten Bill oli aina rakastanu sitä paikkaa. Siks, me haluttiin muistella siellä Billiä.
Kuuntelin hiljaa, miten äiti kerto Billistä muille. Mun kasvoilla paisto surullinen hymy.
Oli ihana kuulla, miten äiti naurokin välillä, vaikka hetki muuten oli surullinen.
Naurahin itekki hiljaa, ku äiti mainitsi mun ja Billin jäätelösodat kesäsin. Me aina käytiin pakkasesta omat isot jäätelöpaketit ja kourittiin niistä käsin paloja ja viskeltiin toisiimme.
Kävelin lopulta porukan eteen, kun mun vuoro ois sanoo jotain Billistä. Vilkasin tammen alla olevaa kukkakekoa, ja Billin valokuvaa.
Pien hymy käväs mun kasvoilla ja tutkailin porukkaa silmilläni.
" Moni varmaan teistä tietääkin, tai no.. Kaikki ehkä.. Ett mä jä Bill oltiin läheisimpii ku vaan veljeksii. Meillä oli suhde, joka oli.. paras ikinä.. Bill on aina kuulunu mun elämään, lapsesta asti. Bill on aina ollu mulle tärkein henkilö maailmassa, ja on vieläkin. Kukaan ei voi astuu Billin tilalle ja ruveta mun veljeks. Bill oli ainutlaatunen ihminen. Billin kaltasii ihmisii.. Niit on harvassa nykyään.. Bill oli mahtavin henkilö, jonka oon koskaan tuntenu. Bill osas aina auttaa, olipa tilanne kuinka vaikee tahansa. Se sai kaikki nauramaan, vaikka tilanne olis ollu kuinka vakava tahansa.
Bill oli mun veli, kaksoisveli... sielunkumppani, rakas... Mä en tuu unohtaa Billiä, ikinä.." kerroin Billistä omat ajatukseni, ne vaan tuli suoraan sydämestä.
" Nuku hyvin, Bill." kuiskasin vielä katsoen kuvaa, ja siirryin syrjään toisten alkaessa kertoa muistojaan Billistä.
Kaikki oli niin kaunista siellä.
Tilaisuuden jälkeen, vietimme äidin luona vielä tilaisuutta syömällä ja juomalla.
Kaikki oli ollut niin kohteliaita ja kunnioittavia Billin muistoa kohtaan, ett jopa mä olin liikuttunu kyyneliin.

Kun me palattiin Berliiniin meidän kotiin, mä istuin siin penkillä tien toisella puolen illan hämärässä.
Tunsin oloni niin orvoksi. En halunnu olla sisällä, koska tiesin, ett en näkis Billiä siellä, enkä kuulis sen naurua. En kuulis sen laulua enää, en sen iloista ääntä, enkä sen vihaista karjumista mulle. Naurahin hiljaa, muistellessani miten Bill aina raivos kunnolla mulle, ku olin mokannu jotain.
Katoin hiljaa hämärässä loistavaa katulamppua. Tänään on mun ja Billin syntymäpäivä... Ja mä en saanu tilaisuutta antaa lahjaani Billille..
Kiitos typerän tulipalon.. Poliisit kerto meille jo aikasemmin, ett tulipalo oli luultavasti vahinko. Sit Gustav muisti laittaneensa uuniin jo makaronilaatikon valmiiks, ett Bill vois lämmittää sen ku tulee nälkä. Joku oli kai jo aikasemmin vahingossa kääntäny uunin lämpeemään liian kovalle, ja ruoka oli alkanu palaa.
Siit tulipalo oli luultavasti alkanu.
Pyörittelin käsissäni Billin lahjaa.. Se oli säilyny tulipalopaikalta, tosin nokisena. Mutt nyt, se oli ku uus, ku se oli kiillotettu ja kunnostettu.
Nostin sen tummaa tähtitaivasta vasten. Kulta kimalti kauniisti sormuksessa.
Niin..
OIisin kosinu Billiä, mutt kaikki meni pieleen. Puristin sormuksen nyrkkiini.
" Kaikki on pielessä!" parkasin hiljaa ja painoin pääni käsiini. Kaikki oli menny vaan huonommaks Billin lähdön jälkeen..

--

Tämä siis jatkuu vielä, älkää luulko että lopettasin nyt ku innostuin :D 2 osaa ainakin lupaan teille vielä, haluutteko ne???