Tom heräsi kiljahduksen ja naurun sekoitukseen, joka kuului oven toiselta puolen, olohuoneesta. Normaalisti rastapää olisi mennyt karjumaan rauhasta saada nukkua, mutta nyt mies ei siitä jaksanut välittää. Hän oli vieläkin liian hyvällä tuulella, estääkseen toisten iloa.
Leveä virne kohosi pojan kasvoille.
Eilinen ilta oli mennyt niin nappiin, josta sekä Mimi että hän olisivat molemmat varmasti samaa mieltä.
Tom raotti hiljalleen silmiänsä ja katseli ikkunasta ulos.
Verhotkin oli unohtanut sulkea eilen myöhään illalla tullessaan kotiin.
Pieni avonainen ikkuna kuljetti raikasta kesäilmaa sisään liehuttaen miehen huoneen khakinvihreitä, läpikuultavia verhoja. Lämmin ilma täytti huonetta ja Tom heitti peiton yltään.
Aurinko valaisi porottavasti ikkunasta, vihdoinkin kesä saapuisi, eikä katoaisi pariin kuukauteen.
Tätä oli odotettu.
Kitaristi heitti jalkansa vuoteen reunan ylitse ja raapi hetken päätään, kunnes ponkaisi ylös ja käveli nojatuolillensa. Mies veti farkut päälleen ja raahusti ovellensa. Hän työnsi sen auki ja haukotteli samalla venytellen makeasti.
" Tomm! Heräsithän sä." Amanda tajusi vanhemman kaksosista ensimmäiseksi. " Mä kuulin vähän juttua ett sulla ois joku tyttö näkekentässä." nuoremman kaksosen tyttökaveri hymyili ovelasti 10 minuuttia poikaystäväänsä vanhemmalle miehelle. " Mm, hyvinkin mahdollista." Tom virnisti Amandalle katsoen tähän ja Billiin, kävellen heidän luokseen sohvalle. " Mistäs sä sellasta kuulit?" kitaristi uteli nojaten käsillään sohvan selkänojaan. " Pikkulinnut laulo. Mikä tän tytön nimi on? Jos mä vaikka tietäsin sen." tyttö jatkoi paljastamatta kuka tälle oli kertonut Tomin naisasioista, mutta se nyt oli ilmiselvää kuka paljastaja oli. " No, eiköhän pikkuveli osaa sulle kertoo." nainen sai vastaukseksi hymyilevältä kaksoselta ja Tom jatkoi matkaansa kylpyhuoneen puolelle.
Rastapää huuhtoi kasvonsa haalealla vedellä, kuivaten ne pehmeään froteepyyhkeeseen. Mies katsahti itseään peilistä.
Hän todellakin oli hyvässä kunnossa, kaikki sen pystyivät myöntämään - jos vain uskalsivat.
Loistava hurmurinhymy ynnättynä hieman treenattuun vartaloon saivat nuorukaisesta täydellisen naistennielijän. - Sellainenhan Tom oli aina ollut, vaikka enää eikään ollut sama vanha Tom.
" Mä oon muuttunu mies."
Tom saattoi sanoa tyytyväisenä ja siirtyi keittiön puolelle nauttimaan aamiaisestaan.

" Tom, miten teillä meni eilen?"
Bill lysähti vastapäätäni tuolille keittiön pöydän ääreen. Kohotin katseeni aamupostista, jota selailin käsissäni. Virnistin vastaukseksi ja silmiini pisti minulle osoitettu kirje muiden joukossa, vedin sen esille.
" Mitäs toi sitten tarkotti?" Bill kohotti kulmaansa vilkaisten Amandaan, joka palasi vessasta ja istuutui vierelleni. Katsahdin tyttöön kummastuneena.
" Heei, mikä kysely tää on? Te ootte molemmat kuin hyeenoja!" kiljasin hämmentyneenä katsoen vuoronperään molempia. " Ei mikään, me ollaan vaan uteliaita." tyttö vastasi juuri ennen Billiä.
" Jaaha."
Tokaisin hörpäten kahvistani ison kulauksen ja revin kirjeen auki. Tuhahdin.
Pelkkä puhelinlasku. Olin odottanut jotain kiinnostavampaa.
" Noo, Too-om!" Amanda inisi vieressä. " Kerro nyt. Mä haluun tietää, ja Bill myös!" tyttö jatkoi ja mä virnuilin tyytyväisenä.
" Hmm, millon viimeks joku oli näin kiinnostunu mun elämästä? ... Siitä on muuten aikaa, niin." mietin ääneen, kaikki ihan vain pitkittääkseni toisten kärsimystä.
" Okei." hymyilin lopulta laskien kahvimukin käsistäni pöydälle ja korjasin asentoani tuolilla.
" Mimillä ja mulla meni loistavasti. Ainakin mun mielestä." sanoin katsoen höyryävän kuumaa kahvia hymyillen, muistellessani eilistä. " Sä et mokannu?" Bill kysyi. Kohotin katseeni nuorempaan.
" Sitäkö sä odotit? Ett mä oisin sanonu mokanneeni?" kysyin tuhahtaen, mutta virnistin vain lopuksi.
" En mokannu. Me kyllä missattiin se leffa, mutt ei se haittaa. Mimi avautu mulle nimittäin." kerroin, mutta en halunnut paljastaa toisen henkilökohtaisia asioita muille. Satuin tietämään itsekkin varsin hyvin, että se ei ollut erityisen mukavaa.
" Avautu? Teillä on nopeeta. Sulle Mimi avautu jo toisella kerralla, mulle Amanda vasta... Monennetko lie.." Bill sanoi katsoen ensin minuun, sitten Amandaan ihmeissään.
" Heei! Ei kaikki naiset avaudu nopeesti." tyttö puolustautui nopeasti.
" Haluutteko te nyt oikeesti kuulla vai ette?" kysyin tylsistyneenä väliin, ennenkuin pariskunnalle koituisi taas uusi riita. " Joo." Bill mumisi palauttaen katseensa muhun.
" Niin no.. Se oli aika arka aihe Mimille, niin mä lohdutin sitä.." sanoin katsoen pöytään. Muistin täysin miten olin halannut Mimiä rohkaisevasti. " Mä vein lopulta Mimin kotiin ja sitten.." hymy kohosi huulilleni. Nostin katseeni Billiin. " Sitten!?" Bill kohotti kulmaansa odottaen jännittyneenä.
Naurahdin pienesti. " Päättele ite loput." sanoin ja nousin pöydän äärestä kääntyen tiskialtaan puoleen ja huuhtelin kahvimukini. Ripustin sen kuivauskaappiin kuivumaan.
" Tom.. Et kai sä jo maannu Mimin kanssa...?" Bill änkytti hiljaa.
Käännyin katsomaan veljeäni hiljaa.
" Mistä sä tollasta sait päähäs?" kiljaisin vieden katseeni Amandaan. " Luuletko säkin samaa?" kysyin heilauttaen käsiäni hämmennyksen ilmaisemiseksi.
" No.." tyttö aloitti varovasti. " No terve vaan teille." tuhahdin hiljaa. " Me vaan suud.."
Höristin korviani ovikellon soidessa.
" Mä meen."
Raahustin keittiöstä eteiseen raapien päätäni matkan varrella ja vedin oven auki lopulta.
" Kato To.. Mikä strippiclubi tästä on tullu?"
Georg virnisteli oven takana, kunnes sen hymy hyytyi huomatessaan että seisoin kynnyksen toisella puolen ilman paitaa. " Mit.. Georg.. Mitä sä täällä teet? Sun pitäs olla viettämättä kuherruskuukauttas.." sönkötin ovella ja katsoin hölmistyneenä naimisiin mennyttä miestä, joka asteli sisälle katsellen paikkoja. Laitoin oven kiinni.
" Joo, se meni jo. Me palattiin eilen, päätin tulla tsekkaa paikkoja ja teitä." Georg kääntyi minuun päin hymyillen ja rutistimme toisiamme nopeasti.
" Mä en voinu kuulla oikein, ei voi mitenkään olla mahdollista että Georg olisi palannut!" Bill tokaisi nojaten keittiön ovenpieleen virne kasvoillaan.
" Voi on." Georg hymyili ja rutisti Billiäkin. " Gustaav...! Mä tulin kulta!" Georg huusi taloon kädet suulle kohotettuina.
Naurahdin.
Sama meno jatkui taas, vaikka Listing olikin nyt naimisissa onnellisesti.
Vein katseeni miehen alkuun, joka tepasteli huoneestaan puoliksi unessa. Kyllä, tällä kertaa Gustav heräsi viimeisenä. Mies oli ollut viime yön juhlimassa clubilla aika railakkaasti. Tuli vasta aamuyöstä kotiin.
" Kuka täällä mekkaloi..? Kaamee kapula... Krapula siis.." mies mumisi pidellen päätään kunnes nosti katseensa lattiasta ylöspäin ja pysähtyi katsomaan ihmeissään muuttunutta miestä edessään.
" Jumankekka, Georg!" Gustav naurahti ja rutisti parasta ystäväänsä oikein olan takaa.
" Gustav, mitä kuuluu?" Georg hymyili iloisena saadessaan taas nähdä bändiläiset, meidät.
Astelin pois jätkien selkien takaa Billin vierelle, johon Amandakin oli hipsinyt jossain välin.
" Kukas tää on?" Georg kääntyi Amandan puoleen juteltuaan nopeasti ensin Gustavin kanssa.
" Täh? Sä et muista?" Bill kysyi kohottaen kulmiaan ja vilkaisi tyttökaveriinsa.
Pyöräytin silmiäni huokaisten.
" Moi, mä oon Amanda." tyttö hymyili ojentaen kätensä. Georg tarttui käteen ja ravisti hennosti.
" Aivan." mies tajusi hetken päästä ja naurahti. " Menetit sä koko muistis siellä vai?" heitin väliin virnistäen kiusallani. " Hehhee, hauska vitsi Tom. Teresa sai mun pään sekasin." basisti hymyili ja asteli kuin kotonaan olohuoneeseen ja lysähti sohvalle istumaan.
Me seurattiin tiiviinä porukkana perässä.
" No, millasta siellä oli?" Bill kysyi Amandan takaa, joka istui toisen sylissä nyt. Siitä se pitkä jorina kuherruskuukaudesta sitten alkoi...

[ Osa 8. ]

~ Noniin. Kertokaapas tällä kertaa, onko Tokio Hotelilla yhtään kappaletta, joka ei iske teihin?
- Mulla itselläni on yksi. Se on Ich brech aus/ I break away. En jotenkin pidä ollenkaan sen rytmistä, enkä sanoistakaan. Ainut kappale mistä en pidä.