# 3. Tom tulee kuvioihin

-KristenPoV-

Mikä ihme Gustavia oli vaivannut eilen illalla?
En omasta mielestäni ollut käyttäytynyt mitenkään ihmeellisemmin kuin normaalisti, mutta...

” Kristen, tulehan jo, sinulla on vieras ja myöhästytte kohta koulusta!”

Hätkähdin isäni huutoon ja katsahdin ovelle, huh, ei sentään ketään ryntäämässä sisälle. Vaihdoin nopeasti yöpukuni pois ja kampasin hiukseni sitoen ne sitten ponnarille. Varmistin, että otsatukka oli suorassa ja nappasin sitten koululaukkuni olalle, pujahtaen ovesta portaisiin.

Hyppelehdin ne alas ja kohotin katseeni lattiasta etsien sitä vierastani, kuka hän lie olisikaan. Hetken ehdin toivoa sen olevan Bill, mutta miksi hän nyt tulisi hakemaan minua kouluun? Se olisi varmasti Gustav ja jos olisi, kysyisin eilisestä.

” Kristen... Moro..”
” Tom?! Mitä pirskattia?”

Poika naurahti rempseästi virnistäen perään. Toljotin häntä suu raollaan paikalleni jämähtäneenä pitkän tovin, kunnes hän käveli eteiseen.
Seurasin häntä sinne hämmästyneenä, ja työnsin kengät jalkaani, kiirehtien hänen perässään ulos ettei hän kerkiäisi karata.

” Mitä.. Ihmettä...?”
” Mitä?”
” Tulit hakemaan minua? Minkä takia?”
” No.. Ajattelin vain.”

Loin kummastuneen katseen Tomiin, kunnes puistelin päätäni ja annoin olla. No, kai sitä kaverin sai hakea samaan matkaan mukaansa. Ei tarvitsisi ainakaan yksinään kävellä.
Ja sitten Gustav pomppasi taas mieleeni.
Mikä ihme sillä pojalla oli?

” Tom...”
” Mmm...?”
” Oletko jutellut Gustavin kanssa lähiaikoina...? Tai siis... Eilen...?” kysyin otsa kurtussa. Eihän Tom kyllä varmasti ollut, eivät he oikein ystäviä olleet. Välillä saattoivat jutella, jos sattuivat samaan porukkaan koulussa.
” Öh, en. Mitenniin?”
Tom vastasi ihmeissään ja katsoi minuun, tunsin sen vaikka en itse häntä katsonutkaan. Huokaisin ja ravistin päätäni silmät ummessa.
” Ei mitään.. Hän vain oli eilen outo.. Tai siis hän soitti illalla minulle ja.. En tiedä..”
mutisin astuessani samalla koulun pihalle. Huokaisin hiljaa ja päätin kysyä Gustavilta sitten kun ensimmäinen tunti alkaisi.
” Nähdään myöhemmin.”
Tom mutisi ja nyökäytin päätäni suunnatessani omalle luokalleni, Tomin omallensa.

Gustav ei ilmestynyt tunneille.

Kun sitten pakkasin reppuni viimeisen tunnin päätyttyä ja suuntasin tieni koulun ovista pihalle, kuulin huudahduksen.

” Hei, älähän karkaa!”

Yleensä ilahduin aina kun joku tuntui kaipaavan minua, mutta tuo ääni ei sitä saanut minussa aikaan. Päinvastoin. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin kääntyessäni ympäri hitaasti ja vedin samalla henkeä.
Katsoin vaitonaisena huuleen purren tyttöön, joka lähestyi minua vaaleat hiukset takana hulmuten, kasvoilla kireä ilme. Silmät suorastaan leimusivat, ja tunsin haluavani vajota maan alle.

” Niin..?”
kysyin toisen tullessa eteeni ja siihen pysähtyen, yksi kavereistaan taka-alalla. En tiennyt tytön nimeä, mutta hänellä oli myös vaaleat hiukset ja kasvoilla paistoi yhtä ilkeä ilme. Hengitykseni katkesi hetkeksi kun kasvoihini kohdistui isku, joka tuntui pistävältä poskessani. Haukoin henkeäni kykenemättä katsomaan toiseen.
” Mikä oikein kuvittelet olevasi? Joku 'suloinen ja 'viaton' naapurintyttökö?”
Melrose ärähti kasvoilleni niin että astahdin askeleen kauemmas. Kurtistin kulmiani ymmärtämättä mistä hän puhui. Mitä minä olin tehnyt?
” Älä esitä ettet tiedä! Pidä sievät pikku näppisi erossa minun Billistäni. Hän on vain minun, tuliko selväksi? Jos kuulen tai näen sinun olleen vielä kerrankin Billin seurassa, niin sinun käy pahemmin kuin nyt. Okei?! ”
Melrose ärjyi ja minä käänsin hänelle selkäni.
Enhän minä ole ollut Billin seurassa... Ei hän voi tietää keskusteluistamme lapuilla... Mutta...
Hetkinen...
Eilen... Kävelin hänen kanssaan kotiin...

Kyyneleet alkoivat kihota silmiini ja pinkaisin juoksuun, kuullen vain toisten naurut takaani. En jaksanut välittää siitä, työnnyin ovista pihalle ja kipitin portaat nopeasti alas, pois koulupihalta. Miten hän saattoi lyödä minua...?

Olin sulkeutunut huoneeseeni jo moneksi tunniksi..
Päivällinen oli odottanut yli tunnin alhaalla keittiönpöydässä, mutta.. En voinut mennä. En halunnut syödä, en ollut nälkäinen, en halunnut mennä selittämään vanhemmilleni miksi olin itkenyt, taas.
Silmäni olivat varmasti ihan turvonneet ja punaiset, mutta en jaksanut välittää.
Katsoin vaitonaisena sängyn päädyssä olevaan lappukasaan, jonka potkaisin kohta ärtyneenä alas. Hemmetti..!
Hätkähdin puhelimeni pirahtaessa yöpöydälläni, ja kurottauduin nappaamaan sen käteeni.
Yksi uusi viesti, kukakohan senkin lähettäjä mahtoi olla.
”Ikkuna”
mutisin itsekseni ja kohotin toista kulmaani. Mitä ihmettä Tom tarkoitti?
Kohotin katseeni ikkunaani, ja siitä sitten naapurini ikkunaan.
Bill istui sänkynsä reunalla ja piteli lappua käsissään. Katsoin siihen vaitonaisena, kunnes huomasin Tomin istuvan Billin takana, molempien tuijottaessa minuun.
Vavahdin ja etsin lehtiötäni katseellani.

Löysin lehtion pudottamieni lappujen alta ja otin tussin toiseen käteeni. Mitä pystyisin vastaamaan heidän kysymykseensä?
”Oletko kunnossa?”
En tiennyt mitä vastata...
En tietenkään ollut kunnossa...! Olin vasta saanut mojovan iskun poskeeni, melkein silmääni ja poskessa tuntui hyvinkin oudolta. En minä voinut kieliä sen olleen Melrose ystävänsä kanssa, muuten saisin vielä pahemman kohtelun huomenna.
”Olen ihan ok...”
Nostin lapun näytille ja tutkailin hetken heidän ilmeitään yrittäen pitää itkuni kurissa, kunnes näin Billin silmien revähtävän auki ja sanovan jotain. Tomin suu loksahti auki kun hän puolestaan sanoi jotain, ja aloin menettää hermoni. Mistä he oikein puhuivat?!
He kävivät kiivasta keskustelua ja sitten Tom kosketti hitaasti poskeensa minuun katsoen. Katsoin heitä tyhmänä kuin jälkeenjääneenä, kunnes tajusin ja nielaisin.
Suuntasin katseeni välittömästi peiliin seinälläni, ja suuni loksahti auki, jonka jälkeen peitin kasvoni käsilläni.

Mikä idiootti minä olen oikein?!

Katsahdin ikkunaan ja tuijotin hölmistyneenä Billin hätääntynyttä ilmettä, kun hän suoristautui jaloillensa, mutta Tomin käsi veti hänet takaisin välittömästi.
He puhuivat taas jotain, Bill näytti kireältä ja Tom vakavalta.
Tom nousi viimein ja katosi vauhdilla ovesta ulos.
Hetken jäin hämilläni katsomaan Billiä, joka tuijotti lattiaan ja sitten nosti katseensa minuun. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja yritin lukea niistä hänen ajatuksiaan, tuloksetta, aivan turhaan.
Tajusin samantien, että Tom oli tulossa tänne.
Pomppasin ylös sängyltäni ja näin Billin elehtivän jotain käsillänsä, hän yritti saada minut istumaan. Ei onnistuisi.
Jos Tom tulisi tänne ja kertoisi vanhemmilleni poskestani, joka oli saanut sinertävän violetin väriläikän, huoneessani olisi täysi kaaos päällänsä.
Bill kirjoitti jotain, mutta en jäänyt odottamaan vaan pinkaisin ovelleni.
Vedin sen auki ja ryntäsin alakertaan, työnsin ballerinat jalkoihini ja työnnyin ulko-ovesta pihalle, kuullen äitini ihmettyneen huudon perääni.

Vilkaisin Kaulitzien taloon päin, ja Tom ryntäsi juuri ovesta ulos.
Ei hemmetti...!
Hänen katseensa tajusi minut kotini pihalla, ja hetken tuijotimme toisiamme paikoillemme pysähtyneinä, kunnes minä pyörähdin ympäri ja lähdin juoksemaan metsään.

Kuusien oksat raapivat käsivarsieni ihoa ja kasvojani, vaikka yritin pitää ne alhaalla suojassa. Tom juoksi perässäni ja huuti nimeäni, mutta en halunnut pysähtyä ja selittää. En halunnut näyttäytyä kenellekään...!
Mutta he olivat jo nähneet kasvoni, koska en itsekään tiennyt poskeni turvonneen ja saaneen uutta väriä pintaan. Miten en ollut tajunnut?
He olivat varmasti nähneet koko shown siitä lähtien miten olin rynnännyt huoneeseeni ja heittäytynyt vuoteelleni, itkenyt muutaman tunnin ja sitten vasta he olivat laittaneet viestiä.

En jaksanut enää juosta, kuntoni ei ollut kymmenen luokkaa. Jalat olivat pettämässä altani kun hidastin vauhtia inahtaen ja romahdin maahan polvilleni.
En jaksanut tehdä mitään vastaväitettä mieleni tahtoa vastaan istua maahan, ja niin istuin siihen, peittäen kasvoni. En varmana antaisi Tomin nähdä niitä..

” Kristie...!”
Tom hengähti pudottautuen maahan eteeni ja hengitti hengästyneenä.
Vilkaisin häneen sormieni raosta, oli yllättävää, miten hän pystyi isoissa hopparinvaatteissaan juoksemaan niin lujaa.
Poika oli hetken toimettomana kunnes varovaisesti tarttui ranteisiini ja yritti vetää ne pois kasvojeni edestä. Pistin vastaan hänelle vaikkakin hän oli minua rutkasti vahvempi ja olisi saanut käteni helposti irti, mutta hän pysyi hellänä ja veti niitä hiljattain pois.

” Ei..! Älä!”
Yritin turhaan estää häntä, kun hän lopulta kiskaisi ne pois ja veti sivulle. Hän yritti katsoa kasvoihini, mutta käänsin ne alas.
” Kristie, älä tee tätä enää hankalammaksi.”
Tom sanoi vakavana, vastoin yleisiä tapojansa. Hän oli aina vitsailemassa ja yrittämässä kääntää kaiken hauskaksi, mutta ei nyt.

Pidin itsepäisenä pääni enkä nostanut kasvojani, ennenkuin Tom siirsi käteni yhteen käteensä ja pakotti kasvoni ylös toisella kädellään.
Hän katsoi kasvojani, kunnes järkytys alkoi paistaa hänen kasvoiltaan ja hän laski minusta irti. Koukistin jalkani ja kiedoin käsivarteni niiden ympärille, piilottaen kasvoni polviini.
” K, mitä sinulle on tapahtunut...?”
Tom kysyi arasti, saatoin kuulla hänen järkytyksen hänen äänestäänkin. Arvasin sen... Ei olisi pitänyt antaa periksi niin helpolla, olisi pitänyt taistella vastaan kovemmin.
” Kristie!”
Tom ärähti ja hätkähdin. Purin huuleeni ja hitaasti kohotin kasvojani, niin että pystyin katsomaan häneen. Hän ei näyttänyt enää yhtä.. Järkyttyneeltä, pikemminkin vihaiselta.
Tomin ilme oli suorastaan... Pelottava.
” Löikö sinua joku? Oliko se Gustav?”
” Ei! Gustav ei ole tehnyt mitään... Hän ei ollut edes koulussa..”
huudahdin ja sitten ääneni hiljeni ja vein katseeni sivulle. En pystynyt katsomaan Tomiin... Hah... Gustavko muka löisi minua? Ei, ei koskaan.
” Vanhempasiko sitten?”
Suuntasin katseeni silmät laajentuneina poikaan. Hänen täytyi vitsailla. Minun vanhempaniko löisivät minua? Maailman kenties kilteimmät ja luotettavimmat henkilöt? Oma äitini? Oma isäni? Chloe ja Werner? Ei..
” Yritätkö vitsailla?”

” Kristie. Ihan oikeasti, kuka tämän teki?”
” En voi kertoa!”
” Miksi et?”
” Kun en vain voi!”
” Kuka kieltää?”
” Ei kukaan!”
” Noh? Anna sitten tulla!”
” Kun minä en voi! ”
” Älä ole lapsellinen.”
Katsoin Tomiin tuohtuneena. Minäkö lapsellinen?! Tästä ei tulisi mitään. Ei perhana, mikä idiootti! Mikä idiootti minä olenkaan!
Suuntasin katseeni maahan enkä suostunut enää vilkaisemaankaan Tomiin. Hänen pitäisi nyt vain ymmärtää...

” Oliko se Melrose?”

En vastannut mitään.
Mitä edes olisin voinut?
Kuulin miten Tom kirosi itseksensä ja huokaisi sitten raskaasti.
” Kuule, palataan takaisin. Billin pitää saada tietää.”
” EI!”
parahdin ja ponnistin jaloilleni Tomin noustessa. Tartuin hänen käsivarteensa napakasti ja katsoin häntä vakavana.
” Et voi kertoa Billille että Melrose on tämän takana!”
” Miksi en?”
” Koska hän menisi sen jälkeen varmasti Melrosen puheille, ja sitten hän luulisi että minä kielin hänestä Billille. Hän vain hakkaisi minut entistä pahemmin, siksi! Siksi et voi kertoa Billille!”



XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Noniin, kolmas osa. Tästä tulikin sitten normaalia pidempi, ei ollut tarkoituksena, mutta onpahan nyt kuitenkin. Nyt vain sitten niitä kommentteja tulemaan, kiitos!

SY, Jebbe.