" Bill, nyt riitti! Mä en jaksa enää." Amandan ääni kaikui talossa ärtyneenä. " Ai sä et jaksa? Arvaa jaksanko mä sitten tota sun nipotusta!" Billin ääni vastasi pian yhtä vihaisena.
Huokaisin puoliksi unessa ja tartuin toiseen tyynyistäni, paiskaten sen mieltä osoittavasti oveen.
" Tom pysy sä erossa tästä!" Amanda raivosi jo minullekin. " Älä sä rupee mun veljelle huutamaan!" Bill huusi väliin, ja siinä vaiheessa olin jo sitten täysin hereillä.
" Okei, mulle riitti. Mä lähen!" Amanda karjaisi, eikä aikaakaan kun ulko-ovi pamahti ja sitä seurasi Billin äkäinen ärjähdys. Raotin silmiäni hiljaa, ja katsoin käsivarteeni, joka roikkui sängyn laidan ylitse.
Huokaisin sulkien hetkeksi silmäni, kunnes lopulta nousin istumaan.
Raavin päätäni, ja raahauduin ensimmäiseksi suihkuun.

" Ja mistäs äsken oli kyse?" kysyin aamiaispöydän ääressä hämmentäen teetä mukissa lusikalla ja voitelin samalla voileivän, johon sipaisin päälle juustoa ja kurkkua.
Bill huokaisi pudistellen päätään. " Amanda nipotti taas turhasta. Oon muka 'sottaaja' enkä osaa pitää paikkoja päivääkään puhtaana, jotain sellasta." Bill mutisi ottaen ison kulauksen teestään. Nyökkäsin vain Billille haukaten palasen samalla leivästä, jonka juuri valmistin.
" Naisia ei voi ymmärtää.. Ainakaan aina." totesin nielaistuani. " Ei todellakaan." Bill tuhahti vastaukseksi ja pyöritteli mukia käsissään turhautuneena.
" Hei, mikä toi on?" nuorempi kysyi äkisti ja kurkotti pöydän ylitse, ja nosti jotain mun rinnalta.
Laskin katseeni ja vetäisin teen väärään henkeen ja aloin yskimään rajusti.
Bill nousi ja käveli vierelleni, taputtaen selkääni.
Yskä ei tuntunut laantuvan millään, kunnes vihdoin rauhoitin hengityksen kulkuani ja sain yskän loppumaan. " Kiitos.. Niin, siis.." aloitin lopulta veljeni istuessa takaisin omalle paikalleen takaisin vastapäätäni. " Mä löysin tän yöllä mun tyynyn alta. Mimi on kaiketi pudottanu sen nukkuessaan." sanoin nostaen riipuksen sormenpäilleni ja tutkailin sitä katseellani.
Kultainen M-kirjain, pienellä timantilla.
" Se on sievä.." Bill totesi katsoen myöskin korua. Nyökkäsin hiljaa ja laskin sen käsistäni.
" Tom, tiiätkö sä mitä tää tarkottaa?"
" Mikä?"
" Korun löytäminen."
" No?"
" Nyt sulla on entistä parempi syy etsiä Mimi käsiisi. Pyydät anteeksi ja palautat samalla korun."
" Niin.."
Niin minun pitäisi tehdä.
Toivottavasti vain Mimi ei karttelisi seuraani, koska asia varmasti vaivasi häntäkin.
Tai sitten vain toivoin niin.

Tom oli jo epätoivoisesti yrittänyt löytää Mimiä tunnin ajan, mutta ei ollut onnistunut.
Tyhmä kun oli, ei ollut tajunnut eilen -ennen illan pilaamista- pyytää tytön numeroa.
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, niinhän sitä sanotaan.
Ja Tom kärsikin. Sydän kärsi ja jalat kärsivät, kun mies yritti löytää toisen kaupungista, vaikka tyttöhän saattoi jo hyvin olla mennyt takaisin naapurikaupunkiin.
Mies suuntasi lopulta tiensä puistoa päin, ja hetken kuluttua kovan asfaltin tilalla oli pehmeä hiekkapolku, joka lätsähti kenkien alla, kun viimeinkin kaikki lumet olivat sulaneet ja kastelleet hiekan märäksi.
Ilma oli varsin kostea ja lämmin, kun aurinko porotti taivaalla ja kesä alkaisi.
Tom kohotti katseensa maasta, ja katseli hetken aurinkolasiensa takaa vastaan tulevia tyttöjä, kunnes vain vei katseensa muualle, kun kumpikaan ei osoittautunut Mimiksi.
Hoppari lysähti istumaan penkille, toivottomana, kun tyttö ei ilmennyt pojan näkyville.
Ei koko päivänä.

Raahustin lopultakin kotiin, monien tuntien etsintöjen jälkeen. Lopuksi olin käynyt Andrean luona vierailulla ja kahvilla eräässä kuppilassa.
Toivoen samalla, että olisin löytänyt Mimin sieltä, mutta tyttö tuntui kadonneen olemattomiin.
Mitä jos olenkin vain kuvitellut koko tytön?
Olenko tullut hulluksi?
Mutta.. Gustav ja Billkin näkivät hänet, ja Amanda!
En ole voinut kuvitella häntä. Missä hän sitten on? Jos olenkin turhautuneena yksinäisyyteeni kuvitellut hänet, niin... Deam, ei se ole mahdollista. Mimi on olemassa.
Tää koru todistaa sen mulle.
Saavuin pienen matkan jälkeen kotiovelleni ja aukaisin oven potkaisten kengät jonnekkin nurkkaan.
" Tom?" Billin ääni kantautui jostain päin taloa.
" Niin?"
" Tuu keittiöön."
Huokaisin hiljaa vetäen oven perässäni kiinni ja astelin keittiöön. Mutisin matkalla hiljaa itsekseni, miten toivoin saavani olla hetken yksinäni.
" Mitä nyt?" kysyin, kunnes töksähdin oven suulle.
" Sulle on vieras." Bill jatkoi huuhdellen teemukinsa ja laittoi sen kuivumaan. Katsoin hämmennyksen, ilon ja ärtyneisyyden vallassa ruskeahiuksista tyttöä tuolilla, hänen katsoen minuun.
Katsahdin veljeeni, joka käveli hiljakseen ohitseni koskettaen käteeni merkitsevästi.
Tyydyin nojaamaan oveen, enkä mennyt istumaan tytön vastapäätä.
" Sä ootkin täällä." tuhahdin hiljaa tunkien kädet taskuihini. " Niin, kun mä.. Mä oon kadottanu jotain tärkeetä." Mimi kertoi, ja muistin samassa riipuksen kaulallani.
Vedin korun esiin paitani sisältä ja katsoin hetken sitä ja sitten Mimiä. " Tämänkö?" kysyin näyttäen sitä. Tyttö näytti ällistyneeltä, silmät pyöreinä katsoen riipukseen.
" Mistä sä... Veitkö sä sen?!" Mimi kiljaisi pompaten ylös tuolilta, ja hetkessä se seisoi mun nenän edessä. " En. Mä löysin sen viime yönä mun tyynyn alta." selitin nostaen kädet niskaani ja aukaisin ketjun lukon, ojentaen korun sitten tytölle.
" Ai.. Sori.." tyttö mutisi nolostuen ja pyöritteli korua sormissaan.
" Anteeks.."
" M-Mistä..?"
" Kun mä yritin suudella sua ja samalla pilasin kaiken." mutisin hiljaa kohottaen katseeni toiseen varovasti. Mun äryneisyys siitä etten saanutkaan olla rauhassa oli kadonnut olemattomiin.
" Ei se mitään.. Mä vaan säikähdin. Mä haluun edetä rauhassa ja katsella tilannetta, mihin se kehittyy." Mimi sanoi ja mä nyökkäsin.
" Eli.. Sä haluisit tavata vielä joskus.. Uudestaan?" kysyin hivenen toiveikkaana.
Okei, tosi toiveikkaana, toiveikkaampi ei kaiketi voisi ollakkaan.
Mimi nyökkäsi mulle, ja kohotti pienen hymyn huulilleen, joka takertui myös omille kasvoilleni.
Tartuin Mimin käsivarteen hennosti ja vetäisin tytön syleilyyni, hellään ja tiukkaan suojaan käsivarsieni taa, painaen kasvoni tytön niskaan.
Mimi tuntui hämmentyvän hetkeksi, mutta kietoi kätensä pian ympärilleni yhtä lailla.
Hymy leveni hitaasti kasvoillani, kunnes vastentahtoani vedin käteni hitaasti pois.
" Ehm.." mumahdin hieraisten niskaani lopulta nolostuneena äskeisestä.
" Aww, sä oot sulonen." Mimi naurahti minulle ja vedin lippistä lipasta syvemmälle päähäni peittääkseni kasvoni. " Älä viiti." tyttö tarttui hellästi lippaan ja nosti sen takaisin entiselle paikalleen kurkistaen kasvoihini. Käänsin kasvoni poispäin hänestä mumisten jotain vaivaantuneena.
Mimi hymyili hiljaa katsellen minua ja naurahti.
" Mun pitää nyt mennä, mutt.. Auttasitko sä laittamaan tän eka mun kaulaan?" Mimi kysyi ja nostin katseeni häneen hiljalleen, tytön sitten kääntyessä ympäri ojentaen samalla ketjun minulle ja nosti hiuksensa edestä.
Toin ketjun varovaisesti ensin tytön eteen ja suljin lukon tytyön niskaan laskien sen hellästi alas.
" Kiitti."
Nyökkäsin vain hymyillen herttaisesti ja kävelin tytön perässä eteiseen.
" Joten.. Mä soitan sulle joku kerta?" kysyin tytön jo aukaistessa oven. Mimi kallisti päätään hymyillen, kunnes kaiveli laukkuaan vetäen esiin mustekynän.
Kohotin toista kulmaani tytön vetäessä käteni ovea vasten, kunnes tajusin hänen kirjoittavan numeronsa käsivarteeni.
" Ahaa.. Kiitti." hymyilin lukiessani numeron läpi ja virnistin suloisesti tytölle.
" Ole hyvä. Mä ootan sun soittoas." Mimi hymyili iskien silmää herttaisesti ja nyökkäsin. " Muistan." vastasin vielä, ennenkuin tyttö lähti kävelemään tietä pitkin kotiinsa.

[ Osa 6. Ich warte deine Meinung! ( Jos nyt oikein kirjoitin. ) ]

~ Noniin, mikä sai teidät pitämään Tokio Hotelin musiikista?
- Itellä lähti siitä, kun näin telkkarissa mainoksen ja ajatukset oli tyyliin " Kamala" yms. No, sitten sitä alkoi kuulemaan enemmän ja tietoa hankki enemmän, sitten siitä alkoi tykästyä. Ekana lähti sanoituksista, sitten Billin äänestä ja soittimista/rytmistä. En tiiä, se vaan iski. (:
~ Kuorosota -juttu peruuntui. Kaverit perui lähdön, joten peruin sitten itekkin, kun en halunnut sinne yksin lähteä. Harmittaa kyllä pirusti.