Mumahdin jotain hiljaa, ku Bill toi kätensä mun ympäri.
Tunsin vielä hetken aikaa, miten Bill silitteli selkääni kevyesti, ja painoi lopulta pienen, mutt sitäkin hellemmän suukon mun päälaelle.

*

"Ei.." mumisin hiljaa unissani. " Sä et saa jättää mua.."
Hätkähdin hereille silmät revähtäen auki. Tunsin Billin silittelevän hiuksiani, sitten lopettaen ku se huomas mun olevan hereillä. Katoin Billin rintakehään nolona, tiesien ett olin varmasti punane ku paloauto.
" Paljon kello?" kysyin hiljaa. " Puoli yheksän." Bill vastas. Nyökkäsin hiljaa.
Nousin istumaan varovasti ja hierasin silmiäni. " Anteeks, Bill. Olin eilen ku mikäkin pikku ipana." sanoin hiljaa. " Et. Et ollu." Bill vastas nousten istumaan mun vierelle. " Olinhan. Sulle vaan purin tuskaani, vaikka itelläs ois varmasti muutaki tekemistä ku vaan istuu täällä mun luona." sanoin ja vilkasin Billiä. Se pudisteli päätään mulle. " En usko niin." Bill vastas ja katto mua. Nyökkäsin vaan hiljaa. " Nukuitko sä ollenkaan viime yönä?" kysyin varovasti. " En juurikaan.."" Höh.." mumisin hiljaa. " Kai sä pärjäät nyt sitten? Mun varmaan täytys lähtee, sun täytyy kuitenki viel käydä syömässä jotain ja..""Juu... " vastasin hiljaa nousten ylös Billin perässä. Bill käveli ovelle ja mä sen perässä. " Bill."" Niin?"" Kiitti. Mä en ois pärjänny ilman sua, mutt.. Anteeks ett vaivasin sua." sanoin kattoen sitä hiljaa silmiin. " Heii, ei se mitään. Kiva kun olin avuks.." Bill sano, ja vetäs mut halaukseensa.
Huokasin hiljaa, ja kiedoin käteni tiukasti Billin ympärille.
Oltiin ihan vaan hetki hiljaa siinä, sanomatta mitään. Pidin silmiäni kiinni, nojaten poskeni Billin olkapäähän.
Henkäisin pienesti ja vetäydyttiin irti toisistamme. Bill käänty oven puoleen aukasten sen ja astu ulos. Se käänty vielä vilkasee mua, ja nojauduin oveen.
Loin kasvoilleni pienen kiitollisen hymyn, johon Bill vastasi. " Hyvästi." kuiskasin hiljaa. " Hyvästi." Bill vastasi samoin, ja lähti kävelemään pois..

Laitoin oven kiinni ja nojasin selkäni sitä vasten huokasten syvään. " Kiitos Bill." kuiskasi hiljaa huoneeseen. Mun sydämessä tuntu lämpimältä, ku ajattelin Billiä, mutt se tunne häviäis pian, ku lähettäs takas Suomeen. Mietin hiljaa Marcosta ja Ania, molempia. Puristin käteni nyrkkiin. " Ei. Sulla ei oo nyt aikaa murehtia. Sun täytyy pakata, vaihtaa vaatteet ja mennä syömään." sanoin itelleni ja rupesin hommiin. Vedin farkut ja mustan t-paidan ylleni, ja vielä punaisen hupparin.
Meikkasin ja kampasin hiukset, ja pakkasin vaatteet nätisti takaisin laukkuihin. Laitoin lompakostani pöydälle muutaman kolikon siivoojille tipeiksi.
Tarkistin, etten unohtanut vessaan tai minnekkään mitään pienintäkään juttua, ja lähin viimein isän ja toisten huoneelle.
Koputin oveen, ja hetken päästä ovi aukes. " Huomenta." sanoin pirteäti astellen sisään. " Joko olette pakanneet?" kysyin katsellen ympärillenne. " Joo, juuri äsken." isä vastas. Nyökkäsin. " Lähetäänkö siis syömään jo?" kysyin odottavasti. " Mennään." Petri mumis ja käveli jo ovelle Lily perässään. " Noniin." mutisin ja kävelin toisten perässä pois huoneesta, portaat alas ja ravintolaan aamupalalle.
Tällä kertaa siellä oli ruokana jotain kasviskeittoa. Olihan se ihan kohtalaisen hyvää...
Pyörittelin kuitenkin haluttomana lusikkaa keitossa.
" Heidi, mikä on?" isä kysy äkisti, ja vilkasin sitä. " Ei mikään." vastasin hiljaa ja pistin lusikallisen keittoa suuhuuni.
" Näen kyllä että kaikki ei ole hyvin." isä tokaisi. Huokasin raskaasti. " En jaksa kertoo, mutt sanon vaan ett kyse on Anista ja Marcosista." mutisin syöden keittoa pikkuhiljaa.
Isä nyökkäsi pienesti, ja tajusi olla kyselemättä enempää. Onnekseni Petri eikä Lilykään kysynyt mitään.
Vietiin sit pian tarjottimella lautaset ja muut pois, ja haettiin yläkerrasta meidän laukut.
Varmistin kerta toisensa jälkeen, etten unohtaisi tänne mitään.
Bussi tuli hakemaan meitä ja muita lomalaisia hotellista, ja nostettiin laukut bussin alaosaan.
Noustiin kyytiin, mutt just ku olin nousemassa, näin Billin kadun toisella puolen. Se nojailis einään onnettoman näköisenä.. " No I'll never hold my girl.. No I'll never see my girl again..." Bill lauloi hiljaa.. Tunsin silmieni kostuvan, ja sit Bill näki mut. kyynel vierähti mun kasvoille. Näin Billin silmissä kyyneleitä, ja siinä vaiheessa pakotin itseni nousee kyytiin.
Huokasin hiljaa, katsellen miten bussi lähti menemään lopulta kohti lentokenttää.
Bill näyttää hirmu surulliselta.. Mutt uskon.. Mäkin olisin surullinen, jos menettäsin henkilön jota rakastan.. Ja niinhän mä oon menettänytkin.. Mutt kyllä mä tästä yli pääsen, ihan varmana. Mun vaan täytyy viel kuiteski puhuu tää asia läpi molempien kanssa, Anin ja Marcosin.
Katoin niin pitkään Billiä, ku näin sen, kunnes se lopulta hävis näkyvistä.
Huokasin hiljaa.
Nojauduin tuoliin, ja suljin silmät sen ajaksi, kunnes bussi ois perillä.

" Heidi, kiirehi sentään! Myöhästytään muuten!" Petri huuti lentokentällä, ja mä pistin juoksuks. Bussista meni rengas matkalla, ja sen takii oltiin myöhässä. Lento oli melkein lähössä, ja me ei oltu edes koneessa.
" Tullaan!" huusin ja ryntäsin tullien läpi rauhassa. Kiirehin perheeni luokse ja nopeesti koneelle päin.
" Viime tingassa." mutisin lysähtäen paikalleni ja huokasin syvään.
Vilkasin ulos ikkunasta, kun portaat vietiin pois, ja kone alko valmistautuu lähtöön.

Vedin vetoketjun hiljaa auki laukustani. Otin vaatteita käsiin ja aloin pistää niitä takas kaappiin. Lento oli menny hyvin, ja nyt oltiin jo koton.
Huokasin raskaasti, ja työnsin tyhjän laukun sängyn alle. Istuin vuoteelle, ja katoin itteeni peilistä.
Miten kukaan voi rakastuu tämmöseen taneliin? Unbelievable.. Mutt.. Nyt mä lähen puhuu Anille. Ja yritän pysyy rauhallisena. Pakko.
Nappasin julisterullan käteen.
Rymistelin portaat alakertaan ja tungin kengät jalkoihin. " Minne sä meet?" Lily kysy. " Käymään Anilla. Tuun 2 tunnin sisällä." sanoin ja ampasin ovesta ulos.
" Saat luvan olla kotona." murahin kävellessäni.
Pian soitin Anin kodin ovikelloa. " Kas, Heidi, kiva nähdä sinua." Anin äiti tervehti ovella. " Samoin teitä. onkohan Ani kotona?" kysyin hymyillen hellästi. Anin äiti on aina niin mukava ja ystävällinen..
" Takapihalla." Ani vastasi ja nyökkäsin lähtien kävelemään talon sivua pitkin takapihalle.
Huomasin Anin makaavan nurmella peitolla, aurinkoa ottamassa bikineissään.
Puristin käteni nyrkkiin purren hammasta, mutt rauhotuin ja kävelin sen luokse.
Ani kuuli mut ja nous istuu. Sen silmät pyöristy ja suu loksahti auki. Ani nous seisomaan hiljaa mun eteen.
Katoin sitä ihan hiljaa suoraan silmiin, vaikka aurinkolasit estikin mua osittain näkemästä sen silmiä.
" Heidi, mä.." Ani alotti, mutt keskeytin sen nostamalla käden ilmaan. Näytin julisterullaa sille, ja kallistin päätäni. " Tässä sun yllätykses." mutisin ja tunkkasin julisteen Anin käsiin.
Ani kahto hetken mua aukoillen suutaan, ja sit aukas rullan.
Kiljasu karkas Anin suusta. " Siis.. Sä näit ne?!"" Joo. Kävin ihan keikalla, backstagella jopa!" mutisin happamana. Ani kiljahti innoissaan ja loikkas mun kaulaan.
Työnsin sen kuitenki kylmästi pois.
Ani tajus, ja rauhottu. Se laski rullan käsistään maahan. " Heidi, meidän pitää puhua." Ani sano vakavana. " Siinä sä sentään oot oikeessa." tuhahin. " Istutaan alas." Ani ehdotti istuen maahan ja katto mua anovasti. Epäilin hetken, mut istuin lopulta maahan.
" Sä veit Marcosin sit." sanoin mennen suoraan asiaan. " Heidi, mä en tarkottanu. Mä vaan... Mä olin oikeesti ihastunu siihen Markkuun, mutt kun se ei näyttäny kiinnostusta mua kohtaan, mä vaan.. "" Sä vaan päätit viedä sit Marcosin, jos vaikka onnistas." sanoin sarkastisesti.
" En! Mun ei ollu tarkotus ihastuu Marcosiin, mutt se ite tuli pyytää mua mukaansa keskustaan."" Ja sä tietysti suostuit ilomielin, ku saisit olla koko päivän ihanan Marcosin seurassa ILMAN MUA!" kivahin. " Heidi se ei todellakaan menny noin!" Ani vetäs. " Niinkö? Miks musta sit tuntuu ett sä kusetat mua suoraan naamaan?" kiljuin vihaisena. " En todellakaan! Mä yritän puhuu sulle totta, mut sä et usko!"" Miten mä voisin uskoo enää mitään mitä kuulen sun suustas, kun jo aikasemmin valehtelit ett ei Marcos muka ollu sun luonas!"" Mä en voinu sanoo sitä puhelimessa. Mä tiesin ett tää pitää puhuu kasvotusten." Ani yritti sanoo rauhallisesti, mutt sekin alko olla räjähtämässä. " Pah." tuhahin ristien kädet puuskaan.
" Marcos oli se, joka mua ekaks suuteli! Mulle ei ois tullu mieleenkään alkaa sen kanssa, mutt näin vaan sattu käymään." Ani sano hiljaa. " No, te molemmat ootte yhtä katalia, joten te todella ansaitsette toisenne TÄYDELLISESTI!" huudahin nousten ylös ja lähin menemään.
" Heidi! Ei me voida antaa meidän ystävyyden mennä tän takii pilalle!" Ani huuti mun perään. " Voipas! Sä petkutit mua. Me ollaan oltu bestiksiä eskarista asti, mutt nyt sille tuli piste. Meidän ystävyys on ohi!!!!" huusin kääntyen vielä Ania päin, ja näin miten järkyttynyt se oli.
Otin juoksuksi, ja juoksin kotiin.
Menin portaat suoraan huoneeseeni ja lukittauduin heittäytyen sängylle.
Hautasin kasvoni tyynyyn, ja purskahin itkuun.
Mitä mä menin oikeen sanomaan Anille? Ei me koskaan olla annettu yhenkään pojan tulla meidän väliin.
Ei koskaan aikasemmin, ja nyt mä pilasin kaiken. Annoin mustasukkaisuuden tulla raivon kanssa eteen, ja menetin ystäväni.. Parhaan ystäväni.. Kaiketi ikuisesti..
Hätkähin kuullessani napsauksen ikkunassa. Nousin hiljaa, ja astelin varovasti ikkunaan.
" Marcos.." sähisin hiljaa ja aukasin ikkunan. " Heidi.. Mulla on sulle asiaa." Marcos sano kattoen mua alhaalta. " Mulla ei oo sulle mitään sanottavaa! Painu helvettiin mokomakin kusipää!" huusin ja lämäsin ikkunan kiinni, vetäen vielä verhonkin eteen.
Nojasin selkäni ikkunaan, ja itku lävisti mut taas.
Vaivuin hiljaa maahan, itkien, lyyhistyen kasaan..
" Bill.." kuiskasin hiljaa, kaatuen kyljelleni maahan. " Oisitpa täällä.." kuiskasin, kyyneleet valuen kasvoilta, pudosten maahan, ääntäkään päästämättä, ihan hiljaa....

*

* taas uusi osa, wiih :) Mutt tulikohan tästä tylsä, mitä mieltä te ootte? Mun mielestä tais vähän tulla, toisaalta, ihan kiva tätä oli kirjottaa. Mutta te päätätte, jatkanko tätä enää? (:
Tack.<3*