Me vaan kierähdeltiin ja suudeltiin, nautittiin toisistamme ja toistemme läheisyydestä, kunnes, molemmat, nukahtivat kesken suudelmien.

*

Tunsin jotain pientä huulillani ja raotin silmiäni väsyneenä kattoen mitä se oli. Näin Billin kasvot yläpuolellani ja vastasin hiljaa suudelmaan. " Heii.." Bill kuiskas hiljaa. " Hei... Paljon kello?" kysyin vaihtaen asentoa paremmaksi.
" Neljä iltapäivällä."" TÄH?!" kijasin pompaten istumaan lyöden pääni vahingossa Billin otsaan. " Auh.." mumahin Billin hieroessa päätään naurahtaen. " Sori.." mutisin pahoittelevasti vilkasten poikaan. " Ei mitään."
Heitin jalat vuoteen yli ja katoin kelloa. Se tosiaan oli neljä. Missasin koulunki. " Voi jee, nyt saan lintsaajan maineen.." inahin vetäen hiukset kasvoilta huokasten.
" Heii, etkä saa.. Sanot vaikka ollees huonovointinen." Bill ehotti.. " Niin kai on pakko.." mutisin hätkähtäen puhelimen pirinään. " Heidi." mumisin napaten puhelimen korvalleni. " Arvaa kuka?" tuttu ääni kuulu toisesta päästä. " Heko heko isä." virnistin vilkasten Billiä, joka härnäs mun kimpussa.
" Niin, mitä sinulle kuuluu?"" Ihan hyvää, sijaisperhe on mahtava, mulla kävi uskomaton tuuri." hymyilin Billin painaessa suukkoja niskaani. " Sepä hyvä. Kuulostat viihtyvän täällä?" isä kysy hyväntuulisena. " Jep. Mikään ei vois olla paremmin, niin ainaki luulen. " sanoin, kunnes aloin kummastella. " Täällä?" kysyin ihmeissäni. Aattelin, ett isä virnuili just siellä missä oli. " Olen Saksassa työmatkalla viikonloppuun asti."" Oikeesti?! Entä Petri ja Lily?"" He ovat tätisi luona Lahdessa sen aikaa." isä kerto. " Okei.." mumisin harmissani. Oisin voinu tavata ne.. " Mutta kai pääset näkemään vanhaa isääsi Berliiniin?"" Ömm.. En osaa kyll sanoo viell mitään... BILL!" kiljasin puhelimeen Billin näykätessä mun kaulaa kutittaen mua. " Heidi? Kaikki kunnossa? Kuka on Bill?" isä hölötti puhelimessa. Pitelin Billin toista kättä kurissa kädelläni. " Öhh, joo. Hä? Bill on mun poikakaveri, kai sä muistat?" kurtistin kulmiini inahtaen Billin kutitellessa heltymättä. " Ai hän.." isä mutisi.. " Nii-in. Juuri hän. Sun pitää oikeesti tottuu tähän, tai siis tavata Bill." mutisin. " Mmhn, noniin, minun täytyy lopettaa, olemme kohta perillä. Nähdään kultaseni."" Moikka isä." huokasin laskien puhelimen pöydälle.
" Noniin." murahin kääntäen katseeni Billiä päin. " Sinun herra Bill on aika saada opetus toisten puheluitten häiritsemisestä." virnistin vihasen olosena ja työnsin toisen hellästi nurin istuutuen sen vatsalle.
Kallistin päätäni virnistäen sulosesti. Silitin hiljaa Billin poskea, ja naurahin pienesti, Billin näyttäessä nuorelta mittelspitz koiralta, joka veti korviaan pelokkaana taakse ja yritti sanoa koiranpentu-katseellaan ettei sitä saisi satuttaa.
Sipasin hiuksia Billin kasvoilta pois ja painoin suukon sen otsalle.
Hymyilin pienesti. " Laita silmäs kiinni." sanoin hymyillen hiljaa. Bill kohotti toista kulmaansa, mutt sulki silmänsä sitten. Hymyilin itsekseni.
Tunsin hiljalleen, miten Bill rentoutu mun alla. " Noin." myhäilin hiljaa. Bill aukas silmänsä kattoen mua kummissaan kysyvästi. " Etkö sä tee mitään?" Bill kysy ihmeissään. Pudistin päätäni virnistäen. " Ootin vaan, ett sä rentoudut. En muuta." hymyilin hiljaa.
Kiljasin pienesti kun Bill pyöräytti mut allensa kattoen mua silmiin nenät koskettaen toisiinsa. " Tuhma.." Bill kuiskas nuolaisten pienesti huuliani. Katoin sen katsetta, miten se lipui hiljalleen alaspäin huulille, painaen sit suudelman niille.
Vastasin siihen, ja mä tunsin, miten mun sydän vaan jaksoi takoa lujempaa ja lujempaa rinnassa, ja olin sataprosenttisen varma, ett se pomppais pian ulos.
Yritin sanoo jotain, mutt en pystyny, ja samass Bill takertu mun kylkiin sormillaan saaden aikaan kutitusta.
Nauroin, mutt samalla halusin eroon kutituksen tunteesta, se oli sietämätöntä, vaikkakin hauskaa.
" Perhana tukkikaa turpanne siellä!!" Tom karju seinään toiselta puollen.
Säikähin sitä enkä tajunnu yhtään mitään siitä mitä tein.
Palautin katseeni seinästä Billiin ja järkytyin sen tuskasesta ilmeestä. " Bill? Ootko sä kunnossa?" kysyin hiljaa. Bill nyökytteli pienesti yrittäen hymyillä. " Kunhan vain.. Potkaisit herkkään paikkaan.." Bill inahti kiepsahtaen kyljelleen viereeni.
Katoin hetken tyhmänä sitä, kunnes tajusin sen pitävän käsiään haaroissaan.
" Anteeks anteeks anteeks, ei ollu tarkotus." hätäännyin. " E.. Ei se mitään.."" Mä käyn jäitä."" Älä! Älä turhaan." Bill vastusti mut loikin jo portaita alas. " Hei Heidi."" Hei Simone. Tuota, onko tiellä jäitä?"" Onhan meillä, mihin tarvitset niitä?" Simone kysyi kävellen jääkaapille ja otti sen ylälokerosta jääpussin ojentaen sen mulle. " Kiitti. Tuota.. Bill satutti ittesä, mutt ei pahasti." sanoin liveten nopeesti takas ylös.
Laitoin oven perässäni kiinni ja kiirehin Billin luo. " Öäh, kyll se siitä." mumisin painaen pussin Billin haaroille. " Eeeh...!" Billin silmät pyöristy ja se laski kätensä mun kädelle. " Ei sun tartte.." Bill mumis ja nostin katseeni sen kasvoille. Bill oli ihan punanen, ja laskin katseeni takaisin jääpussiin. Samass tajusin miks Bill esteli. Herra Jumala, mä potkasin Billiä sinne! ... Ei ihme ett se nyt punastelee ku viel koskenki sinne! Vedin käteni pois ja tunsin miten poskiani alko kuumottaa.
Laskin katseeni hiljasena, punasena.
Hyvä Heidi! Hyvin menee.
Pyörittelin sormiini hiljaa. Huokasin lopulta. " Ömh.. Isä soitti aikasemmin.. Se on Berliinissä viikonloppuun asti.. Se haluis nähä mut." kerroin hiljakseen vilkasten Billiä. " Okei. Sinne ajaa nopeesti. Millon vaan haluut." Bill sano kattoen muhun.
Se sipas hiljaa mun poskea. " Sä oot söpö kun punastelet." Bill hymyili hiljaa. Hymyilin pienesti katsahtaen sitä.
" Mm.. Pitäsköhän mun kysyy Simonelta ja Gordonilta lupa eka..." mietin hiljaa ajatellen mahdollisuutta nähä isä, vaikka viime näkemisestä oli vasta melkein viikko. " Ääh, turhia. Ei mekään Tomin kanssa koskaan kysytty."" No te ootte eri asia ehkä. Mä en sentään oo niitten lapsi, onneks."" Onneks?" Bill kysy kummastuneena, kuulostaen ehkä hieman loukatulta.
" Kato jos oisin Simonen tytär, niin mulla ei vois olla suhdetta suhun." hymyilin kattoen Billiä miten se tajus asian hiljalleen.
" Aaa... Nii joo.. En tullu ajatelleeks ees." Bill naurahti hierasten niskaansa. " Tuotah.. Mites se...voi?" kysyin varovasti. " Öä, en mä usko ett sille kävi mitenkään." Bill hymyili vaan, ja nyökkäsin helpottuneena.

( - Hyppään nyt kesken tarinan tiistai päivän viikonloppuun perjantaihin, sillä muuten joutuisin kirjoittamaan tähän tylsää koulupäivää.)
" Bill, mun pitää pian lähtee." mumisin tunkien puhelimen käsilaukkuun vilkasten toista vuoteen reunalla. " Okei... Tulee ikävä." Bill inahti hiljaa. Kävelin sen luo hiljaa istuen sen syliin. Bill kieto kätensä mun ympäri hellästi. " Lähe mun mukaan." sanoin kattoen poikakaverini tummia silmiä. " Mmhää.. En mä tiiä.. Isäs tuskin haluu nähä mua..." Katoin Billi vakavana. " Et oo tosissas?" kysyin tutkaillen sen kasvoja. Bill kohautti hartioitaan vaan pienesti. Huokasin hiljaa. " Helvetti. Sit mun pitää kai lähtee yksin, ja sit isä ei opi ikinä tuntee sua ja hyväksyy meidän suhdetta ja..." mumisin nousten ylös Billin sylistä kävellen pöydälleni ja otin laukun käsiini. " Okei okei, mä tuun mukaan." Bill narisi ja hymyilin itsekseni.
Mentiin alakertaan ja vedin takin ylle hiljakseen.
" Tulkaa jo!" Tom karju pihall. " Joo joo." Bill karjas takas pudistellen päätään. " Mennään sit." Bill hymyili pienesti ottaen mua kädestä kiinni ja veti perässään pihalle.
Kavuttiin Tomin autoon, mä istuin takapenkille, Bill Tomin seuraks eteen. Laitoin hiljaa itsekseni turvavyön kiinni ja huokasin pienesti. Tässä sitä nyt oltas menossa näkee isä. Toivottavasti se ei rupee haukkumaan Billiä tai... jotain..
Katoin ulos ikkunasta jo varsin tuttuja maisemia, Billin ja Tomin jutellessa jotain keskenään, saksaks.
Laitoin silmäni hiljaa kiinni, ihan hetkeks vaan, mutt se hetki tuntu virahtaneen pitemmäks ku olin suunnitellu.
Kävelin hiljaa yksin kadulla.. Oli talvi, ja hämärä ilta, vaan katulamput valas mun tietä. Lumi narsku saappaiden alla, ja mua palelti. En tienny miss Bill on, se oli lähteny aikasemmin kauppaan, mutt ei ollu palannu, vaikka 5 tuntia oli jo kulunu.
Huokasin hiljaa.. " Bill.. Missä sä oot? Et vastaa ees mun soittoihin.." mumisin hiljaa.
Käännyin kulman taa ja törmäsin johonkuhun. Katoin ihmeissäni isää. " Miten sä täällä oot?" kysyin kummissani. " Tulin katsomaan, että voit hyvin täst' edes." isä sano vakavana ja kurtistin kulmiini. " Mitä sä oot tehny?" kysyin järkyttyneenä.
" Ansaitset paremman poikakaverin kuin Billin. Hän saa olla saman maalaisen tytön kanssa." isä sano väistäen syrjään näyttäen kädellään taakseen. " EIIII!!" rääkäsin kyyneleet lentäen silmistä. Mun jalat ei kestäny enää, ne petti alta, ja lyyhistyin maahan. Peitin kasvoni käsilläni siltä näyltä. En halunnu nähä sitä.. Bill suuteli Tanjaa! Miten se saatto? Noin vaan.. Unohtaa mut ja meidän suhtee, ja ottaa Tanjan? Hätkähin jonkun kietoessa kätensä mun hartioille ja nostin katseeni henkilöön. Nousin ylös ja ravistin kädet ympäriltäni. " Älä koske muhun." huusin pojalle, joka oli liiankin tuttu. Marcos. " Heidi.." isä alotti mut en antanu sen jatkaa enää. " Sä pilasit mun elämän! Viimeinki mä ymmärrän miks äiti teki itsemurhan! Se ei kestäny sua enää!" kiljuin ja ryntäsin Billin luokse. " Bill.." inahin laskien käteni Billin olkapäälle, ja vavahin käteni mennessä Billin olkapään läpi. " Mä.. Mä en voi koskea sua.. Enää.." mumisin kyyneleet virraten kasvoilla ja käänsin selkäni niille. ".... Hyvästi Bill..."
" EIIIIIII!!!" kiljuin puristaen turvavyötä nyrkeissäni. " Tom pysäytä!" Bill kiljas aukasten turvavyönsä ja Tom iski jarrut pohjaan tien sivussa. Bill pomppas pois autosta tempasten taka-oven auki. " Heidi herää!" Bill ravisteli mua. Räväytin silmäni auki tuoden katseeni Billiin. " Bill.." sanoin hiljaa ilme vääntäytyen surulliseks ja kyyneleet kihos mun silmiin. Revin turvavyön irti nousten ylös autosta ja Bill vetäs mut halaukseensa. Kyyneleet valu mun kasvoille silmistä ja hautasin kasvoni Billin olkapäähän. " Shh.. Ihan rauhass.." Bill kuiski hiljaa mun korvaan silittäen samall mun selkää.
" M-mä en vaan haluu menettää sua.." inahin pelokkaana. " Haluu menettää mua?" Bill toisti hämmentyneenä räpytellen silmiään. " Mä en haluu kenenkään tulevan meidän väliin.." inisin nostaen hiljalleen katseeni Billin kasvoihin. " Ei kukaan tuu. Hei.. Mä rakastan sua." Bill sano sivellen kämmenselällään mun poskea.. Nyökkäsin hiljaa... " Mutt se uni..."" Se oli vaan unta.. Mitä siinä sit tapahtuki, se ei tuu tapahtuu.." Bill sano vetäen mut takas halaukseen. Halasin sitä hiljaa, ollen vaan hiljaa sitten... " Vieläkö on pitkä matka..?" kysyin hetken päästä kuitenki.. " Ömm.. Itse asiass me ollaan just kaupungin laidalla.." Bill sano hiljaa ja nyökkäsin pienesti. " Missä sun piti tavata isäs?"" Öäähh.. Keskustan torilla..." mumisin vetäytyen sit irti ja pyyhin hihaani hiljaa silmänalusia. " No, joko jatketaan matkaa?" Tom rykäs autosta. "Jjoo.." huokasin kömpien takas autoon istumaan Billin kanss, ja lämäytin oven kiinni, samall ku Tom lähti ajamaan.

" Okeii.. Nyt pitäs vaan löytää se jostain täältä." mumisin seisoen Billin vierellä torilla, pidellen sen kädestä kiinni.
Kattelin ympärilleni hetken aikaa, paikat alko hiljalleen näyttää hieman tutuilta. " No, lähetään ettii jostain päin." Bill mumis lähtien liikkeelle nykästen pienesti mun kädestä ja lähin sen mukaan.
Isä saa luvan suostuu siihen ett Bill on mukana nyt. Muuten mä en suostu.
" Tuolla se on." hihkasin turhanki innoissani. Isä ei huomannu mua heti, vasta parin metrin päässä. " Moi isä.." hymyilin hiljaa. " Heidi! Siinähän sinä olet! Mukava nähdä pitkästä aikaa."" Pitkästä? Viikko vasta." naurahin pienesti. " No, niin, kuitenkin. Kas, sinäkin täällä." isä sano vieden katseensa Billiin. Bill nyökkäs vaan. " Vähäpuheinen mies.." isä tuhahti hiljaa, mutt mä kuulin sen. " Lopeta." murahin mulkoillen isää. " Heidi, mielestäni sinun pitäisi olla toisenlaisen miehen kanssa." isä sano vakavana. " Mitenni? Mä oon ihan tarpeeks onnellinen näin." sanoin esittäen kummastunutta. " Älä viitsi, kultaseni. Tiedät mitä tarkoitan."" Nii sä tarkotat suomalaista, eikö? No, Bill on tuplasti parempi kuin ne." tuhahin vilkaisten Billiä, joka puristi nopeesti mun kättä lujempaa. " Ethän sinä voi tietää vielä." isä sano yllättyneen olosena. " Voi tiiän kyllä. Jos et satu muistaa, niin Marcos on yks hyvä esimerkki millanen suomalainenpoika voi olla." huokasin. Just tätä mä olin pelännykki, isä rupeis väittää vastaan mun ja Billin suhteelle. " Mitä jos mentäs jonnekki muualle puhuu täst asiast?" Bill kysy kattoen isää. " Hyvä on sitten." isä mumis lähtien johdattaa meitä läheiseen kahvilaan.
" Ärsyttävää.." mumisin hiljaa Billille... " Heiii... Katotaan mitä tästä kehittyy. Mä en anna periks isälles." Bill hymyili rohkasevasti ja nyökkäsin pienesti. Käveltiin isän perässä kahvilaan ja mä jäin ottamaan meille kaikille kahvit, kun miehet etti pöydän. Maksoin ne nopeasti taskurahoistani ja kipitin pöytään 3 mukin kanssa.
Istuin Billin vierelle ja aukasin takkini vetoketjun. " Täällä ei sit vedetä mitään kohtausta." mumisin isälle kattoen sitä. " Milloin muka olen vetänyt sellaisen?"" No oot turhanki useesti.." tuhahin siemaillen kahvia. " No, miten vain, luulenpa, että meidän pitää hieman keskustella tästä teidän ns. suhteesta." isä sano kattoen Billiä. " Puhutaan vaan." Bill sano reippaasti ottaen siemauksen kahvista kattoen isää silmiin. Yllätyin sen rohkeesta puolesta olla isää vastaan nyt, vaikk tiesin sen aina olleen rohkee.
" Mielestäni te kaksi ette sovi yhteen." isä sano suoraan, ja aloin paheksuu sitä. " Ai, mä en näe syytä sille kylläkään. Mun mielestä me sovitaan hyvin yhteen." Bill sano lämmitellen käsiään lämpimän kahvikupin kyljissä. Istuin vaan hiljaa vieressä juoden kahviini, kuunnellen niitten keskustelua, ja tilanteen mennessä sopimattomaks, puuttusin siihen.
" No, sanotaanko aluksi, että ette ole samasta maasta. Kommukointinne onnistuu vain englannin kielen avulla." isä alotti perustelujaan, mä vaan pyörittelin silmiini. " Niin, siinä oot oikeessa. Mun mielestä kuitenki voi kommunikoida ilman puhettaki. Ja sitä paitsi, me opitaan toisiltamme omaa äidinkieltämme." Bill tuhahti rauhallisena. " Niin niin. Toinen syy, jos joskus hankkisitte lapsia, kumpaa kieltä he puhuisivat?"" Isä!" murahin väliin. " Meillä ei oo tarkotuksena hankkia lapsia näin varhasessa vaiheessa." Bill sano ja huomasin sen otteen kirenevän hiljalleen kahvimukin rivassa. " Meidän suhde on hyvä, koska se perustuu luottamukseen ja rehellisyyteen."" Mutta sinä olet kuuluisa musiikkinne ansiosta. Nyt te ehkä voitte viettää hetken yhdessä, mutta entä kun lähdet taas vetämään keikkoja ympäri maata?"" Se on sen ajan murhe sitten." Bill sano purren hampaita yhteen. " Onko teidän suhde julkistettu? Tietääkö faninne suhteestanne?" isä kysähti katellen mun taakse jonnekki. Kuristin hiljakseen kulmiani. " Ei vielä." Bill sano. " Heidi tuskin haluaa olla varjossa. Vai?" isä kysy vilkasten mua, mutt katteli yhä mun taakse. " En.." mutisin hiljaa. " No niin, olen siis oikeassa. Mutta en usko suhteenne enää olevan salainenkaan." isä töksäytti suustaan. " Mitä?" Bill kysy ihmeissään. Isä nyökkäs mun taakse ja käännyin kattoo.
Mun katse nauliutu telkkariin.
" ... Uusimpien uutisten mukaan, super-suositun bändin Tokio Hotelin laulaja, Bill Kaulitz, seurustelee ulkomaalaisen bruneten tytön kanssa. Sanotaan, että tyttö olisi Suomesta, ja opiskelee nytten täällä kotimaassamme, Saksassa." Bill käänti meille uutistoimittajan puhetta ja katoin silmät pyöreinä video pätkää, missä mä kävelin koulun lähellä Billin kanss käsikkäin, ja sit kohta suutelin Billiä seinään painautuneena. Vilkasin Billiin ja se näytti oelvan yhtä järkyttyny ku mäkin.
" Se siitä sitten." isä mumisi juoden kahvinsa loppuun. " Mikä ja mistä?" tuhahin kääntyen isän puoleen. " Teidän suhteesta. Tuskin haluat enää jatkaa tämän jälkeen." isä sano varmanakin sanoistaan. " Miksen haluis? Mitä mä välitän tuosta? Sehän on vaan totta." sanoin kattoen isää hölmistyneenä. Isä puristi kätensä nyrkkiin.
" Perhana tajuatko tyttö, että poika on jonkun natsin jälkeläinen!?" isä karjas hiljaa. " Mitä? Yhtä hyvin säkin voit olla vaikka Urho Kekkosen jälkeläinen!" tuhahin, ja mua otti päähän, ett Bill tajus meidän keskustelun, sillä isä just halus sitä. Siks se puhu englanniks tästäki. " Mutta kun en ole."" Mistä sitä tietää, jos ootki vaikka adoptoitu! - Perhana isä, mä osaan kyllä ite päättää omista suhteistani. Mä vihdoinki oon onnellinen, just Billin kanss, miks sun pitää olla sitä vastaan? Eikö vaan oo tärkeintä, ett mä oon onnellinen ja rakastan Billiä!? Bill on tuonu mun elämään arvoa. Bill on sitä, mitä mä just nyt kaipaan. Mä en pärjäis ilman Billin tukea ja rakkautta. Bill on tärkeintä mulle nyt, ja mä aijon pitää meidän suhteesta kiinni. Sä et tiiä, miten ihana, hellä ja huolehtivainen Bill on." sanoin, enkä tajunnu ollenkaan, miten paljon Bill liikuttu mun sanoista, mä katoin vaan isää. " Mutt jos sä et voi hyväksyy meidän suhdetta, ni.. Mä en voi tehä sille mitään, sä päätät ite.. Mutt mä pysyn Billin kanssa. Mä en annan kenenkään tulla meidän väliin, en sun, tai kenenkään muunkaan." sanoin suoraan hiljaa, kattoen isää. Se nyökytteli hetken päästä pienesti. " Selvä, itsepähän päätät mitä teet elämälläsi. Mutta minulle älä tule ruikuttamaan, jos se menee pieleen. Oma vikasi on, että et kuuntele minua." isä sano kylmästi nousten pöydästä lähtien kävelemään ovelle.
Nielin kyyneleeet alas. " Nyt mä oikeesti tajuun, miks äiti päätti jättää sut. Se ei kestäny sun himoas kontroilloida täysin toisten elämää." sähähin isälle ja se pysähty, käänty ja katto mua. Se ei sanonu mitään, katto vaan, ja lähti sitten.
Huokasin raskaasti nojaten pääni käsiini. " Mennään ulos. Mä haluun raitista ilmaa." sanoin Billille hiljaa ja nousin ylös vetäen vetoketjun takista kiinni.

Kävelin hiljaa ulos raittiiseen, kylmään talvi-ilmaan. Huokasin syvään ja suljin silmäni hetkeks. Vedin kädelläni hiukset taakse kasvoilta ja hengitin syvään. Aukasin silmäni, ku Bill pyöräytti mut ympäri.
Se veti mut lähelleen, itseään vasten, ja rutisti mua tiukasti, liikuttuneena.
Katoin hämilläni Billin olkapään yli, olinko mä sanonu jotain väärää? Vavahin tuntiessani lämpimän pisaran putoavan niskaani. " Bill?" kuiskasin hiljaa. " Itketkö sä?" jatkoin harmistuen hieman, nähtävästi olin sanonu jotain väärää..
Kiedoin käteni Billin käsien alta sen ympärille selkään, ja rutistin sitä lujaa, sulkien hetkeks silmäni. Bill värähti hiljaa, ja mä tunsin pahottuvan mieleltäni. " Anteeks.." kuiskasin hiljaa kattoen rakennuksen seinää hiljasena. " Ei.. Ei sun tartte pyytää anteeks, sä et tehny tai sanonu mitään väärin. Sä vaan.. Tai siis, se mitä sä sanoit musta.."" En kai mä.."
" Et loukannu tai mitään, mä liikutuin. Kukaan ei oikeesti oo ollu mulle näin erityinen ku sä. Heidi, sä oot tärkein henkilö mun elämässä, tyttönä. Mulla ei oo ollu tällästä suhdetta kehenkään muuhun. Kun mä oon sun kanssas, mä pysyn olee se kuka oikeesti oon, mun ei tartte esittää ketään muuta. Sun seurassas mä tunnen syttyväni elämään, mun sydän.. Se vaan.. Tuntuu jättävän aina lyönnin väliin, kun mä katon suhun. Kun mä oon sun lähelläs, mun sydän lyö niin nopeesti, ett on vaikee hengittää. Mä en koskaan oo hermostunu sun seurassas, mä oon aina rentoutunu ja tunnen oloni hyväks.
Kun mä näin sut ekan kerran, sillon lavan takana siskos kanssa, mä tiesin jo sillon, ett sä oot mulle se oikee. Sä et sillon suostunu antaa meille mahdollisuutta, mutt sitten Suomessa, sä annoit tilaa tälle suhteelle ja mä oon ilonen siitä." Bill sano kattoen mua silmiin, ja katoin sen kosteita silmiä, sen rakastunutta katsetta. Mun silmät alko kostuu, ja tunsin sydämeni lyövän entistä nopeammin. " Bill mä.. Mä en tiiä mitä mä tekisin ilman sua.. Susta on tullu niin iso osa mun elämää... Mä en tiiä, miten mä tekisin nyt, tai missä mä ylipäätään oisin, jos mä en ois antanu mun tunteille mahdollisuutta. Mutt kun mä annoin niille mahdollisuuden, mä aloin tuntee vaan yhä vahvempii tunteita sua kohtaan....
Mä oon rakastunu suhun, en kehenkään muuhun." sanoin hiljaa.

Bill paino kiihkeen suudelman mun huulille nopeesti, ja vastasin siihen yhtä kiihkeesti. " Eikö ois aika lähtee jo kotiin?" Tom kysähti äkisti. Se suudelma oli pitkä ja ihana, paras mitä olin kokenu. " On jo myöhä nimittäin.." Tom jatko katellen meitä. Vetäydyin hiljaa irti laskien katseeni maahan nojaten otsani Billin rintakehää vasten. " Mmm.. Mee sä jo oottaa autolle, me tullaan pian." Bill sano ja kuulin miten Tom lähti raahustaa pois päin. Nostin katseeni hiljaa Billiin. Se kaivo hetken taskuaan ja piti jotain nyrkkinsä sisällä. Katoin hiljaa Billin kättä, ja nostin sit katseeni sen silmiin. " Mä tiiän, ett kumpikaan ei oo sille vielä valmiita, mutt mä haluun antaa tän silti sulle, tänään, nytten." Bill sano hiljaa lempeästi ja laskin katseeni sen käteen, ku Bill aukas sen. Katoin sievää, kultaista sormusta, jota koristi kapea lehti, jonka alkukärjessä oli pieni kivi. Sormus oli laitettu kultaiseen kaulakorun ketjuun. Nostin katseeni Billin silmiin, jotka kahto mua hiljaa. " Jos sä vaan.." Bill alotti, mutt keskeytin sen nyökkäämällä hiljaa. " Mä haluun pitää sitä mun kaulassa siihen saakka, kunnes... Kunnes me ollaan valmiita." sanoin hiljaa, hymyillen pienesti, tartuttaen sen Billin huulille. Bill aukaisi lukon ketjusta, ja laskin kasvoni maahan, jotta Billin ois helpompi laittaa se kiinni.
Katoin hiljaa Billiin, hymyillen kevyesti, ja painoin pienen suudelman sen huulille, ollen hetken aikaa siinä, kunnes irtauduin.
Otin Billin kädestä kiinni, lähtien kävelemään sen mukaan, kohti Tomin autoa, onnellisena.

*

* Wow. En tiiä miten tää ylipäätään on mahdollista. Se into palas tänään aamupäivällä. En tiiä miten pitkään se kuitenkaan kestää~ En tiiä, mistä se into tuli, johtuuko se teidän kommenteista viime merkintääni, jossa puhuin innon loppumisesta. Kuitenkin, jotenki, luulen ett se on teidän ansiota. Älkää hyvät ihmiset lakatko käymästä täällä, muuten mun into voi lopahtaa kokonaan :/ En tiiä, mitä mieltä te ootte tästä osasta, jota suunnittelin ja kirjottelin iltapäivästä nyt tähän yli 21, mutt oisin tosi kiitollinen, jos jaksaisitte vaivautua hieman, ja kirjottaa sitä kommenttia tästä osasta.<3 Tarinoiden kirjoittaminen ei lopu(riippuen kylläkin teistä, ja intoni juuri riippuu teistä), uuden osan tuleminen vain kestää varmaankin nykyisin kauemmin. Nyt haluan puhua kommenteistanne siinä viime merkinnässäni.
Ette tajuu miten saitte mut liikuttumaan! Vaikka en jotenki osaa itkee onnesta tai ilosta, todellaki liikutuin - ja nauroin tietokoneen kanssa seilaamiselle :') Te sanotte, että oon teidän päivänvalo, ja niin edelleen, mutt arvatkaa mitä? - Te ootte joka päivä, ollu mun piristäjä. Aina kun oon laittanu uuden osan tänne, ja sit myöhemmin lähen kattoo, onko jo kommenttia, siellä on yleensä jo ekalta lukijalta jotain!
Te saatte mun päivän taas loistamaan, jos se on ollu surkee, te teette mun päivästä taas hyvän<3
Kiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitos<333 Mä lupaan nyt, ett en tuota teille pettymystä, yritän ainaki olla tekemättä sitä.

Ps. Kurkatkaa tuolla oikeassa reunassa olevaa Sivut-listaa. Siellä on uudet omat sivuni, tosin paranteluja kaipaavat, mutta kuitenkin. Sieltä löydätte tietoo elämästäni ja muusta tärkeestä. Jebbe # One *