Niin.... Tänään on sit tullu 2.vuotta Miran poismenosta... Tänään 27.1.2008..
Toivon vain yhtä asiaa... Että olisin saanut jättää sille hyvästit..

Mira oli setäni suomenajokoira, varsin iäkäs jo, 11 vuotias suunnilleen.
Se oli täynnä elämää, ja setäni oli mummoni kanssa aikomassa hankkia sille pentuja,
heidän kaverinsa saman rotuisen koiran Pekun kanssa. Joten Peku siirrettiin moneksi kuukaudeksi Miran häkkiin.
Monestihan sitä tapahtui, ne yrittivät saada pentuja, mutta Mira ei onnistunut tulemaan kantavaksi.
Tapahtui suru asia.
Mummoni oli jo varhain kesällä kaatunut ulkoportaissa ja lentänyt monta metriä, murtaen vasemman käsivartensa.
Siitä alkoi kaikki. Käsi laitettiin kipsiin, mutta myöhemmin huomattiin jonkinlainen luusyöpä, joka heikensi luita.
Aloitettiin sädehoito ja se auttoi, mutta tuli lisää huonoja asioita.. Mummoni tila huononi. Häntä siirrettiin Joensuun keskussairaalasta Kuopioon, ja lopuksi kuljetettiin edestakaisin täältä Polvijärven vuodeosastolta Joensuun keskusairaalaan.. Lopulta mummoni jätettiin Polvijärvelle, tänne meidän luo.
Mummoni olo vain huononi... Lopulta, hän ei enää juurikaan puhunut, nukkui vain..
Oli syyskyy... torstai aamu.. Herään varhaiseen ja kuulen isäni kertovan puhelimessa jollekkin, kuinka mummo oli nukkunut pois edellisenä yönä.
Kauhistuin, sillä mummoni oli minulle todella tärkeä... En kuitenkaan itkenyt, sillä en halunnut vanhempieni tietävän, että olin hereillä.
Kun herätykseni parin tunnin päästä soi koulu aamua varten, äiti tuli vuoteeni reunalle istumaan ja kertoi mummon kuolemasta.
Nyt sain itkeä.. Äiti sanoi että ei tarvitse mennä kouluun, mutta menimme silti veljieni kanssa. Menin, koska en halunnut vain murehtia ja surra kotona,
halusin muuta ajateltavaa..
Mummoni hautajaiset tulivat ja se oli surullinen. Tuona päivänä kerroin Miralle ja Pekulle mummon pois menosta..
Myöhemmin seuraavalla viikolla olin koirien luona kyykistyneenä maahan ja puhuin koirille taas mummosta. Itkin hiljaa kasvot maahan, kädet kasvoilla.
Tunsin kuinka Mira laittoi tassunsa polvelleni...
Se ymmärsi minua, tuskaani ja suruani!
oikeasti, olin kiitollinen Miralle sen lohdutuksesta..
Pian tuli taas Miran raskaaksi saamisen aika..
Mutta ei onnistunut..
Vuosi vaihtui ja koitti 26.1.2006.
Setä tuli käymään meillä ja kertoi Miran oelvan kipeä, kuinka se nyt siällä ulvoi kivusta.
Setä oli kuulemma löytänyt siltä kipeän patin kaulasta.
Muistin, että mummoni oli kertonut Miran äidin kuolleen aivokasvaimeen..
Aloin pelätä samaa Miralle..
Vanhempani yrittivät lohduttaa sanomalla että ehkä se on vain jokin mätäpaise, mutta tiesin että Mira lähtisi pian pois tästä maailmasta.
Tuli 27.1.2006. Setä oli vienyt Miran elänlääkärille kello 11.00.
Sain tietää 16.00 jälkeen isältäni, että Mira oli lopetettu, syynä oli kasvain.
Purskahdin loputtomaan itkuun, enkä saanut sitä lopetettua.
Varmasti kaikki niin olisivat tehneet, jos olisivat saaneet tietää menettäneensä parhaan ystävänsä, jota ei näkisi enää koskaan.
Minua lohdutti tieto, että Mira oli nyt paremmassa paikassa, taivaassa, mummon luona.
Mutta minua myös pelotti, että entä jos Mira ei päässytkään taivaaseen mummon luo.
Entä jos se vihasi minua, kun en ollut sen luona sen viimeisillä hetkillä.
Pystyykö se antamaan sitä vieläkään minulle anteeksi.
Ja tässä lossa elän vieläkin.
Peitän tuskan ja surun siälleni, niin kaikki luulevat minun olevan kunnossa.
En ole käynyt Miran haudalla kertaakaan, sillä kesällä 2006 setä möi talon ja asettui asumaan muualle. Mira on haudattu talon takana olevaan metsään, sedän toisen koiran haudan viereen. Talossa asuu toinen prhe ja haluaisin kovasti käydä haudalla, itkemässä siellä ja pyytämässä anteeksi, viedä kukkia, mutta en voi..

Elämäni on tuskaa..vain tuskaa...ja surua...


- Tämä on tosi tarina... Uskokaa tai älkää, tämä on käynyt minulle oikeasti...ja elämässäni on tämän jälkeen tapahtunut kauheita paljonkin. ja myös ennen tätä. Eniten tällä hetkellä minua häiritsee epätieto, missä Peku on, miten se voi, vai onko sekin taivaissa jo..

-- Oon kirjottanu tän joskus mesen spaces tilaan, ja halusinpa tuoda sen tännekki jostain syystä. Joskus tämän vuoden alussa olen kirjoittanut, joten päivämäärät eivät siis ole ihan oikein tähän hetkeen katsoen.
Niin, ja siihen ficciin hetkeksi. En kehtaa kavereille levittää, koska ne ei ymmärrä miun suurta intoa kirjottaa ja pitäs minnuu kai entistä hullunpana luettuaan näitä tai joutusin koulussa noloon tilanteeseen.
Ja oonhan mine levitellyt tätä muutamiin suosittuihin paikkoihin, missä TH-faneja liikkunee.