#14. Luovutus

-BillPoV-

Kristie..
Ei halunnut olla kanssani. Hän sanoi niin. Kriestie oli haikaillut perääni aijemmin, ja minä idiootti vain roikuin Melrosen kanssa. Ja nyt hän sitten ei enää halunnutkaan minua.
Olinko siis menettänyt mahdollisuuteni Kristien suhteen jo kokonaan?

Ei.. Ei se voisi olla totta.

Kristie ei ole Melrosen korvike. Mistä hän sellaisen ajatuksen sai päähänsä? Luuliko hän että tarvitsin aina jonkun jota pitää lähellä? Että nyt olisi sitten viimein hänen vuoronsa?

Ei se niin mene!

En minä ole sellainen.

” Bill, mitä tapahtui? Miksi Kristie lähti sen näköisenä?”
Tom pölähti huoneeseen ilman koputuksia tai mitään.
Minä en liikahtanutkaan, räpäyttänyt silmääkään vaan seisoi edelleen ikkunan vierellä, katsoen haikeasti tytön huoneeseen. Hän ei ollut vielä ilmaantunut huoneeseensa. Kai hän tiesi että olisin täällä katsomassa kaikesta huolimatta.
” Bill!”
Tom huudahti ja heilautti kättään silmieni edessä. Siirsin katseeni häneen hitaasti, huokaisin ja käännyin. Kävelin pöytäni luokse ja tuijotin seinään vaitonaisena.
” Kristie ei enää jaksa.”
” Jaksa mitä?”
Tom ähkäisi, hän ei saanut järkeä sanoistani. Suljin silmäni puristaen pöydän reunaa nyrkeissäni. Voi helvetti sentään. Miksi hänen piti tunkea asioihini?
” Jaksa haikailla perääni.”
” MITÄ?! No kai sinä kerroit hänelle, että rakastat häntä?”
” No kerroin.. Tai en kyllä ihan suoraan, mutta kuitenkin..”
” BILL! Oletko ihan puupää?! Ähh.. Voi Luoja ettet osaa hoitaa edes tälläistä yksinkertaista asiaa. Kristie rakastaa sinua ja sinä häntä. Miksette siis vain voi olla yhdessä onnellisesti?”
Tom vaikutti siltä kuin pyörittelisi samalla silmiään, huitoisi käsillään kyllästyneenä tilanteeseen ja luultavasti kohta kaatuisi sängylleni selälleen, tuijottaen samalla kattoon ymmärtämättä ollenkaan.
Voi kun minäkin ymmärtäisin.
” EN TIEDÄ! Kysyisit sitä Kristieltä ennenkuin alat minua syyttelemään!”
huudahdin hänelle pyörähtäen ympäri. Marssin kaapilleni sen kummempia miettimättä kuin että nappaisin sieltä hupparin niskaani ja painuisin pihalle täältä.
” Bill, ähh, tiedät kyllä mitä tarkoitan. En minä sinua syyt-”
” Ihan sama. Haluan olla yksin.”
tuhahdin viimeisiksi sanoiksini ennen alakertaan poistumista.

En tiennyt varmaksi minne menisin, minne voisin mennä etten törmäisi kehenkään tuttuun henkilöön.. Vaikkapa Kristieeseen.. Totta kai olisi hienoa jos oikeasti törmäisin häneen täällä. Voisin kertoa nyt heti suoraan hänelle rakastavani häntä, jos hän ei kerran tajunnut sitä aikaisemmista sanoista. Voisin vaikka anella polvillani, suudella hänen jalkojaan ja rukoilla Jumalalta edes pientä mahdollisuutta, vain jotta hän tajuaisi ettei ole mikään Melrosen korvike. Ettei hän olisi mikään sellainen tyttö, joka vain sattui nyt eteeni ja aha, hänen vuoronsa olisi saada hetken aikaa nauttia seurastani lähekkäin.

Potkaisin kiven tieltäni ja katsahdin vastaan tulevaan henkilöön. Äh, vanha nainen rollaattorin kanssa. Nainen loi minulle lämpimän hymyn ryppyisiltä kasvoiltaan ja hymyilin hänelle pienesti, jatkaen kuitenkin matkaani.
Edes jotkut hymyilisivät minulle hiljaa, eivät syyttelisi tai itkisi edessäni.

Aurinko alkoi mukavasti painua horisonttiin värjäten taivasta punertavan oranssiseksi. Kai ehkä pitäisi pian kääntyä takaisin kotiin..

” Hei, Bill.”
heikosti tuttu ääni huikkasi kaukaa edestä ja laskin hivenen katsettani taivaasta eteeni.
Gustav. Voi kun mahtavaa.
” Miten menee?”
vuoden vanhempi poika kysähti tultuaan lähemmäksi. Kohautin harteitani pienesti.
” Siinähän se, kai.”
vastasin, katsellen pojan ohitse jonnekin. Gustav nyökäytti pienesti päätään, seisoi hetken siinä sanattomana kun minäkin olin pysähtynyt jutustelemaan. Tuntui siltä kuin hänellä olisi jotain sanottavaa muttei vain saanut sitä ulos suustaan.
” Kuule..”
” Kristiestäkö haluat puhua?”
keskeytin hänet varsin töykeästi, mutta tajusin kyllä mistä tässä nyt kiikasti. Ei sitä tarvinnut kauaa miettiä. Kristie oli varmaan heti soittanut hänelle ja kertonut tapahtuneesta. Kuinka minä yritin mukamas korvata hänellä Melrosen paikan.
” Öh.. Joo, itse asiassa kyllä.”
Gustav mumisi raapien päätään katse maassa. Katsoin häneen vaitonaisena, enkä enää sanonut mitään. Sanokoon mitä sanoisi, sitten voisin häipyä tästä. Syytelköön vaikka lisää, kai sen olin ansainnut.

” Halusin vain sanoa, että.. Kun tiedän että Kristie on ollut rakastunut niin pitkään jo sinuun, niin.. Äh.. Rakastan häntä kyllä, mutta... Hän ei rakasta minua niinkuin minä häntä.. Hän on sinun. Kunhan vain lupaat pitää hänestä hyvää huolta.”
Gustav mumisi potkiskellen maata kengän kärjellään. Sanat lamaannuttivat minut täysin ja hän nosti katseensa minuun. En odottanut hänen sanovan tuollaista. Odotin hänen raivoavan minulle. Mutta hän alistui. Luovutti Kristien suhteen, antoi minulle tilaisuuden.
” Kunpa se onnistuisikin.”
tuhahdin hiljaa ja lähdin kävelemään eteenpäin katse maassa, kädet taskuissa.
” Mitä tarkoitat?”
poika kysyi säikähtäneen oloisena, lähtien mukaani tuosta noin vain. En tiennyt edes minne olin menossa. Nipistin huuleni tiukaksi viivaksi ja katsoin maata.
” Kristie ei halua enää minua. Hän sanoi niin. Hän ei halua olla 'korvike' Melrosen tilalle. ”
mumahdin, kohottaen katseeni taivaalle. Gustav tarttui käsivarteeni ja pysäytti minut. Siirsin katseeni häneen ja hän katsoi minuun vakavana.
” Olisiko hän?”
” Korvike? Ei todellakaan! ”
” Parempi ollakin. Mutta en kyllä tajua Kristietä. Tai no osin kyllä, mutta silti..”
poika mumisi laskien irti kädestäni ja jatkoimme taas matkaa rauhoittuneina.

Me puhuimme koko sen ajan Kristiestä. Varmaan kaksi tuntia ainakin. Me jopa nauroimme yhdessä, vaikka en ole koskaan pitänyt häntä kovinkaan huumorintajuisena henkilönä. Mutta olin väärässä.
Puhuimme Kristien hyvistä puolista, niistä ihanista, joita me molemmat rakastimme. Huonoja puolia me emme edes keksineet. Tai no, minä ajattelin kyllä että päin naamaa valehteleminen on huono puoli, mutta en sanonut sitä Gustavin kuullen.
En vieläkään voinut uskoa sitä että hän ei kertonut minulle heti mustelmansa alkuperää. Sitä että Melrose oli hakannut hänet. Mutta hän oli tehnyt sen sen takia että minä olisin onnellinen. Hän halusi antaa minulle mahdollisuuden olla yhä onnellinen Melrosen kanssa vaikka itse kärsisi. Hän ei halunnut pilata suhdettamme kertomalla totuutta. Hän oli epäitsekkäin henkilö kenet tiesin. Kristie oli uskomaton.

” Bill. Annan yhden vinkin; älä luovuta. Kristie osaa olla vähän.. Ailahtelevainen. Huomenna hän jo varmasti ryntää syliisi.”
Gustav hymyili minulle, ja huulilleni kohosi pieni vino hymy.
” Toivotaan niin.”
kuiskasin, ennenkuin lähdimme kumpikin eri teillemme, kohti omaa tulevaisuuttamme.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Okei, tästä tuli hyvin outo jatko-osa, sanoisiko. Anteeksi myös että se on myöhässä (jopa 2vko?!) ! Tällä viikolla sain flunssan, kuumettakin, toivottavasti tämä ei nyt pahene enää niin että tulisi possunuha!

Ja minnekäs on muuten kadonneet kaikki ihanat lukijani? :( Viime aikoina vain muutama ahkera kommentoija on kommentoinut kirjoituksiani!

SY, Jebbe.