#11. Posliininukke

-BillPoV-

Yritin saada hengitykseni tasoittumaan ja sydämeni pamppailun rauhoittumaan.
Halusin Kristien tietävän etten ollut enää Melrosen kanssa, että halusin pysyä kaukana koko tytöstä, että minä halusin...
Ja nyt hän tiesi, mutta hänen reaktionsa oli kaikkea muuta kuin odotin.

” M-Mitä? Sinä jätit hänet!?”
Kristie kiljaisi niin että korvaani särähti ilkeästi ja kohotti katseensa minuun silmät laajenneina.
Huuleni raottuivat hämmennyksestä ja katsoin häntä kummastuneena. Siis..
Eihän tämän näin pitänyt mennä!
” Niin...”
onnistuin mumisemaan tuijottaen häneen lamaantuneena.
Luulin hänen ilahtuvan, tai siis..

” Ei ei ei ei...”
” Kristie... Luulin että sinä... ilahtuisit..”
” Sinä MITÄ?”
” No kun siis.. Tom sanoi jotain sellaista...”
sopersin hämmentyneenä.
Kristien suu loksahti auki ja hän katsoi minuun nyt aivan uusi ilme kasvoillaan. Se kuvasti jotenkin... vihaa ja.. häpeää ja sellaista.

” Minun pitää mennä.”
Kristie repäisi kätensä irti otteestani helposti, enkä edes ollut tajunnut pitäväni yhä hänen ranteestaan kiinni. Tyttö lähti painelemaan eteenpäin hurjalla vauhdilla ja minä jäin hetkeksi siihen tuijottamaan suu raollani.
” Kristie, odota nyt..!”
huudahdin ja kiirehdin tytön perään nopeasti. Riensin hänen vierelleen ja katsoin häneen yhä hölmistyneenä. Tyttö piti katseensa napakasti edessä eikä vilkaissutkaan minuun.

” Bill kiltti, anna minun nyt olla.. Minulla on tänään kotitöitä enkä kerkiä selvittämään asioita kanssasi.”
Kristie vastasi katse edessä, ääni jotenkin haparoivana. Rypistin otsaani ja katsoin häneen.
” Kristie. Älä viitsi valehdella. Et voi paeta tätä ikuisesti.”
vastasin hänelle ja pysähdyin tytön mukana hänen kotinsa risteykseen, minun naapuriini.
Tyttö kääntyi katsomaan minua kiivastuneena.
Suorastaan pelottavana.
” Paeta mitä?! Ei ole mitään selvitettävää, antakaa minun vain olla, jooko?”
Kristie kivahti, romahtaen.
Minä näin sen, ettei hän ollut kunnossa, ettei hän ollut saanut mielenrauhaa vielä tämän asian kanssa. Enkä ollut minäkään.

Kristie katsoi minua sen muutaman sekunnin ajan suoraan silmiin eikä peitellyt yhtään sitä mitä tunsi. Hän kärsi, tiesin sen. Hän pelkäsi jotain, mutta en tiennyt mitä.
Halusin saada sen selville, mutta tyttö käänsi minulle selkänsä ja meni kotiinsa, katsomatta enää taakseen.

” TOM!”

Astelin nopeasti peremmälle potkittuani kengät jaloistani ja juoksin portaat ylös astuen vain joka toiselle askelmalle.
En viitsinyt koputtaa vaan työnnyin suoraan veljeni huoneeseen paiskaten oven kiinni perässäni.
” Tom, oliko se edes totta mitä sanoit Kristiestä?”
puuskahdin siirtymättä milliäkään paikaltani oven edestä.
Tom katsoi minuun hölmistyneenä, pidellen mp3-soittimensa kuulokkeita käsissään.
” Mitä minä sanoin hänestä...? Milloin?”
Tom kysyi otsa rypyssä ja ärähdin hänelle turhautuneena.
” Eilen. Sanoit että minun kannattaa kertoa Kristielle jättäneeni Melin!”
” Ai, se juttu.. No, niin siis kun.. Hetkinen. Oletko kertonut hänelle siis?”
” Ihan hetki sitten, eikä minusta homma mennyt niinkuin sinä annoit ymmärtää. Kristie melkein raivostui!”
” Ai...”
Tom mutisi ja kävi takaisin makaamaan vuoteelleen ja nosti kuulokkeet korvilleen. Eikö hänellä ollut mitään muuta sanottavaa?!
Voi jumalauta..
Katsoin hetken häntä typertyneenä, kunnes huokaisin ja pudistelin päätäni.
Painuin omaan huoneeseeni, ehkä siellä saisin jotain selvyyttä.

Istahdin vuoteeni reunalle, katsellen ikkunasta ulos. Katsoin Kristien huoneeseen, se oli tyhjä. Häntä ei näkynyt.

Huokaisin ja heittäydyin selälleni vuoteelleni, katsoen sileää kattoa yläpuolellani.
Annoin silmieni painua kiinni vaikken tuntenut edes väsymystä.

Ajatukseni harhaituivat väkisinkin siihen iltaan Kristien luona.
Niin paljon oli tapahtunut nyt viime päivinä.
Ihan liian paljon.
Olin melkein pettänyt Melrosea suutelemalla Kristietä... Olin saanut tietää että Mel oli lyönyt Kristietä.. Jätin hänet, ja kerroin siitä Kristielle toivoen saavani... Niin mitä?
Mitä minä halusin hänestä?

Kristie on upea tyttö. Tiedän sen. Hän on huomaavainen ja herttainen, hän ei ajattele vain itseään. Hän kuuntelee ja on tukena, pyrkii toimimaan niinkuin parhaiten näkee. Hän on.. Uskomaton.

…

Olinko minä ihastunut häneen?
Ei.. Ei.
Tämä oli jotain muuta.
Jotain vahvempaa.

Rakkautta?

Käännyin kyljelleni makaamaan, katsoen hiljaisena Kristien huoneeseen.
Huone tuntui kaikuvan hiljaisuuttaan.
Oliko hänellä oikeasti kotitöitä?
Kaipa sitten...

Katseeni harhaili muualle, ja osui ikkunan juurella olevaan paperikasaan.
Naurahdin hiljaa meidän omalle tavallemme jutella keskenämme.
Oli hassua ajatella, että emme koskaan aikaisemmin jutelleet millään muulla tavalla kuin vain viesteillä ikkunoiden kautta, kun nykyisin.. Nykyisin me juttelimme kasvotustenkin, saatoimme käydä toistemme luona.

Siirryin istumaan lattialle ja siirtelin lappuja pois toistensa päältä, katselin niiden kirjoituksia.
Tajusin Kristien aina huolehtineen minusta. Hän huomasi heti jos jokin oli vialla, hän kysyi aina miten voin. Hän piti minusta huolta, vaikka emme koskaan ole olleet paljoa naapureita enempää. Hän aidosti välittää toisista. Hän on aito.
Ei niinkuin Melrose, ei mikään posliininukke. Ei tunteeton ihminen kauniin ulkokuoren alla.

Käteni pysähtyi erään paperin päälle, jossa oli kaksi sanaa.
Milloin minä tämän olin kirjoittanut?
Olinko sanonut näin joskus Kristielle?

Ei.. Ei se ollut mahdollista.

Katsoin vaitonaisena paperia, sivelin sen kirjaimia sormellani.
” Rakastan sinua...”
mumisin hiljaa.
Asia alkoi valjeta minulle hetki hetkeltä. Se syttyi mielessäni kuin pieni ja kirkas tähti taivaalle. Se iski totuuden tajuntaani ja valaisi mieleni revontulien lailla.
” Kristie, minä..”

Kohotin katseeni paperista ikkunaani, sen kautta Kristien huoneeseen.
Tyttö tuli juuri huoneeseensa, hieman uupuneen näköisenä.
Kohosin istumaan vuoteeni reunalle, tajuamatta piteleväni paperiani käsissäni, sylissäni.
” Kristie..”
kuiskasin hiljaa, katsellen tytön liikehdintää huoneessa, miten hän harjaili hiuksiaan peilin edessä, levollisen oloisena.

” Minä rakastan sinua...”
kuiskasin.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Nykyisin tarinaa kerrotaan Billin kuvakulmasta. (: Alkupuoli Kristien kannalta, loppupuoli Billin kannalta. Ajattelin myös että voisin novellin viimeisen osan kirjoittaa molempien näkökulmasta( ? ) .

SY, Jebbe.