Tomin päätös:

Näin vain pelkkää mustaa. Ruumiini oli veltto, ja en hengittänyt. Tom heittäytyi vierelleni nostaen ylävartaloni hänen syliinsä. " Bill! Bill kuuletko minua? Herää!" Tom huudahti kyyneleet silmissä, mutta en liikkunut, tai vastannut. Kyyneleitä putosi kasvoilleni, jotka olivat naarmuuntuneet, ja vuosivat hieman verta. Auto oli osunut suoran kylkeeni. Kylkiluitani oli katkennut, ja samoin vasen käteni. Olin lyönyt pääni pahasti maahan, ja se vuosi verta. Veri tahrasi mustat hiukseni tummanpunaiseksi, tahmeaksi, ja tönköksi. Kyynel näkyi silmäkulmassani.
Porukkaa alkoi kerääntyä paikalle, ja pian tuli ambulanssikin. He häätivät Tomin pois lähettyviltäni, vaikka Tom oli veljeni. Ambulanssi miehet alkoivat elvyttää minua.
Tom katsoi kauhuissaan parin metrin päässä, Gustav ja Georg järkyttyneinä vierellä tukemassa häntä.
Vedin syvään henkeä, mutta huudahdin sen koskiessa kylkeen. Pidin kylkeäni, ja puristin silmiäni tiukasti yhteen, kyyneleet silti läpäisten luomeni, ja valuen kasvoille. Ambulanssimiehet laittoivat minut paareille ja veivät ambulanssiin. Viimeinen, minkä näin ennen tajuttomuuteen vaipumista, oli Tom. Hänen kasvonsa, ja kyyneleet.

Minut kuljetettiin vauhdilla sairaalaan, ja minut laitettiin happilaitteisiin. Kasvoilleni laitettiin happinaamari suun ja nenän eteen. Pääni oli sidottu paksulla siteellä, vasen käteni oli kipsissä, ja ylävartaloani kiersi tiukkaside, paikkaamassa katkenneita kylkiluitani.
Olin tajuton. Nukuin syvää unta. Hengitin vain happilaitteen ansiosta. Kasvojeni naarmut ja haavat oli hoidettu, ne näyttivät silti ilkeiltä. Näin vain mustaa, kuin olisin leijaillut avaruudessa. En liikkunut. Rintakehäni kohosi heikosti.

Tom istui vuoteeni vierellä, silitellen kättäni varovasti. Hänen kasvoillaan näkyi juovat kuivuneista kyynelistä, hänen katsellessaan minua surullisena, peloissaan, maassa.. Hän ei puhunut.. Georg ja Gustav istuivat toisella puolella vuodettani tuoleilla, ja katselivat minua hiljaa. He olivat huolissaan minusta, aivan kuten ne kaikki fanitkin, jotka olivat nähneet ja kuulleet onnettomuudesta.
Gustav lähti hakemaan kahvia, Georg meni mukaan. Tom katsoi heidän peräänsä, huokaisten ääni värähtäen. "Bill, jos kuulet minua.. Olen pahoillani, todella, todella pahoillani.. Tämä on syytäni. Jos emme olisi.. riidelleet, tätä ei olisi tapahtunut. Et olisi juossut tielle ja... jäänyt auton alle.." Tom sanoi hiljaa, tutkaillen kasvojani, pieni toive kytien hänen silmissään, kaiken sen tuskan, ja surun takana. Tom toivoi minun reagoivan jotenkin hänen sanoihinsa, mutta olin vain hiljaa paikoillani, hengitys rahisten hiljaa. Tomin silmät täyttyivät kyynelistä, ja ne valuivat kasvoille. Tunsin kyyneleen putoavan kasvoilleni kastellen poskeni hyvin pieneltä alueelta, kun Tom kumartui ylleni painaen suukon poskellen.

Aika kului vain, ja minä nukuin. Olin yhä tajuttomana kaikesta, mutta toiset jaksoivat valvoa vierelläni. Tom  oli ollut koko päivän luonani, vaikka Gustav ja Georg olivat pyytäneet häntä lähtemään kämpälle lepäämään hetkeksi edes. Mutta Tom ei halunnut. Hän oli halunnut jäädä luokseni valvomaan heräämistäni.
Tom oli soittanut äidillemme, ja kertonut kaiken, mistä onnettomuus oli saanut syynsä. Äitimme oli tottakai järkyttynyt, ja alkanut itkemään puhelimessa ollessaan. Tomilla oli ollut kova työ rauhoitella häntä, ja lopulta äitimme oli pakannut kamppeensa ja hypännyt junan kyytiin matkalla tänne. Gustav ja Georg olivat luvanneet mennä vastaan häntä juna-asemalle, ja Tom oli kiitollinen heille siitä.

Ilta lähestyi. Äiti oli käynyt luonani sairaalassa, ja itkenyt uudestaan.. Hän oli lähtenyt parin tunnin päästä väsyneenä nukkumaan kämpällemme, mutta Tom vain jaksoi valvoa luonani. Hoitajat olivat jopa kysyneet häneltä, tarvitsisiko hänelle pedata vuodetta huoneeseen, mutta Tom oli pudistellut päätään, ja sanonut lähtevänsä pian.
Ennen lähtöään, siltä varalta että heräisin hänen lähdettyään, hän oli kirjoittanut kirjeen:

"
Bill,

olen pahoillani tapahtuneesta. En tiedä kuulitko puheeni aikaisemmin, mutta tämä oli syytäni. Et olisi juossut tielle ja jäänyt auton alle, jos emme olisi riidelleet niin pahasti.
Ymmärrän, jos et voi antaa tätä minulle enää anteeksi, mutta pyydän sitä silti.
Tämä onnettomuus sai minut tajuamaan, miten tärkeä minulle oikeasti olet.
Olet elämäni valo, ja jos et ole elämässäni, elämäni on pelkkää pimeyttä.
Joku päivä, se pimeys nielaisee minut sisäänsä, jos sinä et ole valaisemassa päivääni.
Tarvitsen sinua valaisemaan elämääni, sillä muuten elämälläni ei ole syytä elää enää pidempään. Pyydän vain, että et luovuta suhteessamme.
Onnettomuus sai minut ymmärtämään, että elämäni on mitätön ilman sinua. En voi elää ilman rakkauttasi, ilman energiaasi, jota tuot minuun mukanasi, ilman sitä valoa, jota levität ympärilleni.
Haluan elää elämäni Sinun kanssasi, en kenenkään muun.
Anna minulle anteeksi, en tiedä itsekkään enää, miksi halusin erota. Tuntuu kuin olisin halunnut jotain enemmän ja enemmän vain, etten saanut kyllikseni sinusta. Kai yritin epätoivoisesti etsiä sitä jotain, mikä olisi sinua parempi, mutta mikään ei ole. Olet elämäni valo, en elä ilman sinua.
Puhutaan paremmin, kun olet herännyt.

Rakkaudella,
Tom."

Tom oli jättänyt kirjeen pienelle pöydälle vuoteeni vieressä.

Olin herännyt yöllä tajuttomuudestani, ja hoitaja oli käynyt ottamassa happinaamarin pois kasvoiltani, mutta minulla oli vielä happiviikset.
Nukuin levollisesti yön ylitse.

Aamulla heräsin aamiaisen tullessa. Söin suurella ruokahalulla, vaikka ruoka ei ollutkaan mitään parasta. Ikävöin jo Gustavin aamuisen puuron tuoksua.
"Auauau..." mumisin hiljaa kun liikahdin ja se sattui kylkeeni. Katsoin vasenta kättäni hiljaisena mököttäen hieman, ja huokaisin.
Silmiini osui kirje pöydällä. Nostin sen oikealla kädelläni ja katselin sitä. Kuoreen oli kirjoitettu nimeni - Tomin käsialalla. Henkäisin hiljaa, ja nielasin samalla. Käteni alkoi tärisemään, huomasin sen, kun aukaisin kirjettä. Se oli vaivalloista, ja lopulta sain kirjeen ulos kuoresta.
Aukaisin sen, ja aloin lukemaan sitä nieleskellen.
Käteni tärisivät lukiessani sitä, ja sillä välin hoitaja kävi ruoka-astiat pois huoneestani.
Päästin syvän huokauksen, ja kyynel putosi silmäkulmastani.
Kuinka enää pystyisin olemaan Tomille vihainen?  - En mitenkään. Enhän minä voinut olla hänelle vihainen kirjeen luettuani. Halusin todellakin puhua Tomin kanssa, tämä asia oli saatava selväksi nyt.

Ja siihen tarjoutui tilaisuus, kun Tom astui sisään. Nosti katseeni kirjeestä tulijaan, ja katsoin Tomia pitkään, hiljaa, ilmeettömänä, suoraan syvälle silmiin. Huomasin Tomin olevan hieman hermostunut, sen pystyi aistimaan hänen olemuksestaan.
Tom istui vuoteeni reunalle, katsoen lattiaan, nostaen pian katseensa minuun.
Kumpikaan ei osannut sanoa mitään, istuimme vain hiljaa....istuimme.. istuimme... ja istuimme.. En ollut enää niin varma, saisimmeko asiaa koskaan puhuttua läpi..
1460004.jpg