Tomin aistit:

Tom kuuli nimensä huudon selvästi, mutt ei ollu varma kuitenkaan. Äkisti Tom sai kylmänväreitä pitkin selkärankaansa.
" Pärjäättekö nyt?" Tom kysy nopeesti. " Kyllä, einköhän minä tästä." mun äiti sano Tomille, ja Tom lähti sit nopeesti kulkee takas puistoon. Se etsiskeli joka paikast, kunnes törmäs vaunuihin...
Tomin silmät laajeni huolesta, järkytyksestä, ku se näki tyhjät vaunut. Pian Tom olikin soittanut poliisit.
" Mary-Kate, missä sä oot?! Tää ei oo hauskaa. Jos sä pelleilet nii tuu esiin jo!" Tom huuteli ympäriinsä, katellen joka puolelle.
Mutt mä en pelleilly. Mä olin tosissani. Mä olin huutanu apuu tosissani.
Pian kuitenkin, Tomille selvis, ett mä en pelleilly.
Poliisit tutki paikan, ja työnti Tomin syrjemmälle. Poliisit sai selville maan jälistä, ett mut oli raahattu autolle, ja ne näki myös kohan, miss auto oli ollu, ja minne se oli lähteny. Hah, Alex oli ollu ajattelematon, ku ei peittäny jälkiään.
Tomille, tää oli totisinta totta, täyttä painajaista.

Nyt, mä istuin kauhuissani Dante sylissäni auton takapenkillä, ovet lukossa. Alex oli uhannu mua aseellakin, joten en uskaltanu tehä mitään.
Mutt mä painoin tarkasti mieleeni jokasen tienristeyksen, jos saisin mahdollisuuden viel paeta.
Dante oli nukahtanut itkuunsa mun syliin, ja pidin siit tiukasti kiinni. Alex pysähty jonkin punasen tiilitalon pihaan. Mä katoin sitä hiljaa, vihasena, mutt vihan takana oli suurta pelkoo.
Se aukas oven, mutt mä en liikahtanutkaan. Se ojenti kätensä tarratakseen muhun, mutt hutasin sen pois. " Pidä saastaset näppis erossa musta." murahin. Se vaan tuhahti. " Meinasitkos siihen jäädä kykkimään?!" se ärähti ja vetäs mut ylös.
Inahin hiljaa, sen ote oli niin kovakourane, tiukka.
Se työnti mut edellään talon ovelle ja sisään. Katoin ympärilleni. Siell oli takka, nahkasohva, pöytä, pari verhoilla peitettyy ikkunaa ja nojatuoli.
En suostunu kävelee pidemmälle, vaan jökötin siin keskell eteistä.
" Pitääkö sun tehä kaikki niin vaikeeks.." Alex mutis ja vetäs aseensa esiin. Hätkähin, ja vilkasin Dantee.
" Älä koske meihin.." sanoin hiljaa, ja toin Danten lähemmäs mun rintakehää.
Alex hymähti, ja nyökkäs päällään taakseen. Se osotti meitä aseellaan, ja mun oli pakko totella. Kävelin sen ohi olkkariin, ja se työnti mut sitten johonkin takahuoneeseen. Se tönäs mut nurin sohvalle, ja Dante heräs parkuen.
"Shh.,..." rauhottelin sitä hiljaa. " Sä saat nyt oottaa täällä." Alex tokas, ja pamas oven kiinni. Kuulin, ku lukko naksahti kiinni.
Kattelin ympärilleni. Huone oli lähes tyhjä. Siell oli vaan se vanha sohva, miss istuin, ja vanha lipasto, ei ikkunaa.
Dante ei lopettanu itkuu, jote mä aloin syöttää sitä, ku sill oli nälkä.
Mulla itelläni oli kova jano, mutt Danten olo meni mun tilan etusijalle.
Ku Dante oli saanu tarpeekseen, nostin sen mun olalle kevyesti, ja röyhäytin.
Hyssyttelin sitten danten uneen, ja poika nukahtiki nopeesti. Huokasin ja pitelin sitä mun sylissä.
' Miks mä otin Danten mukaan...?' ajattelin hiljaa... ' Jos oisin jättäny Danten sinne, ois joku sen löytäny.. Nyt se joutuu olee täällä, mun takii...' soimasin itteeni.
Nojasin itteni seinään, ja huokasin. Mua pelotti, mutt en päsätäny kyyneleit tulee.
Mä ajattelin Tomii... Olikohan se kuullu mun huudon..? Oliko se lähteny ettii mua? Oliko se menny vaan kotiin kuulematta huutoo?
Oliko se löytäny tyhjii vaunui..? Tieskö se mitä mulle oli tapahtunu..?
Tieskö se mitään tästä...?

Parisen tuntii kulu, ku mä ja Dante oltiin siell huoneess. Alex oli käyny jossain sill välin, en tiiä missä.
Hätkähin ku ovi aukes. Pitelin Dantee mun syliss, ja mun silmiin kävi valo, mikä tuli ovesta pimeään huoneeseen.
Alex seiso ovella, ja katto mua. Sit se tuli mua kohti. Pelkäsin mitä se tekis mulle.
Mä en nähny sillä asetta, en kädessä, en taskussa, en vyötäröllä.
Alex pysähty mun eteen, ja ojenti kätensä mulle. Mä katoin sitä tyhmänä, peloissani. " Mitä sä aijot?" kysyin hiljaa.
" Tartu mun käteen." Alex sano vaan. Pudistin hiljaa päätäni. " Älä pakota mua ottaa asetta." Alex sano, kuin kärsien itekki tilanteest. Nielasin hiljaa, ja lopult tartuin sen käteen. Alex veti mut ylös. Sit se lähti vetää mua perässään pois huoneest.
Mä olin hämilläni. Mitä Alex halus nyt..? Miks se käyttäyty erilailla?
Alex vei mut pieneen keittiöön, jossa pöydäss oli kulho. Vilkasin siihen, siin oli keittoa.
Alex laitto mut istuu kulhon eteen tuolille. Katoin siihen hiljaa, uskaltamatta toivoa mitään, ett se päästäs mut tällä käytöksellä.
" Saat ees jotain ravintoo tosta." Alex sano istuen mun vastapäätä. Se kahto mua silmiin, mutt käänsin katseeni pois.
" Miks sä annat mulle ruokaa?" kysyin. " Koska mä en haluu sun kuolevan." Alex sano. Vilkasin sitä. " Oot sä myrkyttäny ton?" kysin nyökäten kulhoo kohti. " En tietenkään. Muutenhan mä haluisin sun kuolevan." Alex sano. " Söisit nyt." se jatko, ja katoin keittoo.
Meni pitkään, ennenku uskalsin ottaa lusikan mun käteen ja syödä sen.
Dante nukku mun syliss hiljaa, ku mä söin.
Lopult kulho oli tyhjä, ja Alex tiskas sen. Sit se istu katoto mua. " Tiedätkö sä, mitä mä haluun susta..?" Alex kysy. Hymähin.
" Sä haluut vaan raiskata mut." tuhahin sille. " Ei.. En mä sitä haluu.. Mä haluun vaan, ett sä rakastut muhun uudestaan, ett me voitas yrittää uudestaan." Alex sano. " Luuletko sä tosissas, ett mä rakastun suhun sen jälkeen, ku sä yritit raiskata mut, tai nyt, ku sä kidnappasit mut mukaas?" kysyin siltä. Alex kahto mua hiljaa. " Mä pidän sua täällä niin pitkää, kunnes sä muutat mieltäs. Mä tarkkailen sua" Alex sano ja nous ylös. Se käveli pois keittiöst, ja ihmettelin, ett eikö se luullu mun yrittävän karkuun.
Katoin tyhmänä sen perään. Se nähtävästi luotti muhun sen verran, ett pysysin täällä, tai jotain sinne päin.
" No huh.." mumisin ja pudistin mun päätä.
Nousin ylös, ja lähin huvikseen keirtää taloo, uskalsin sen verran. Alex oli hävinny jonnekkin, kuulin sen olevan huoneess, jonka oli kiinni.
En uskaltanu mennä sisään. Menin istumaan olkkariin sohvalle, ja jäin miettii, mitä Tom teki nyt.

Täll hetkell, Tom istu hermostuksissaan kotona sohvall.. Se näpräs sormiaan, kunnes pomppas ylös ja käveli ympäriinsä. " Eikö ne poliisit osaa tehä mitään?!" Tom huudahti huistasten kädellään kukkamaljakon lattialle, joka räsähti sirpaleiks.
" Tom, rauhoittuisit, kyllä poliisit tekevät parhaansa." mun äiti sano Tomille hätkähtäen malkajosta.
" Mutt mä en voi istuu vaan paikallaan ku Mary-Kate ja Dante on jossain!" Tom inahti ja lopult se ei kestäny. Harvoin sitä näki, mutt nyt. Nyt Tom itki. Se lysähti takas sohvalle istuu, ja äiti silitti sen selkää.. " Kyllä tää tästä. Poliisit löytää MAry-Katen ja poikasi vielä." äiti sano. Georg, Gustav, Bill tai Ashleykaan ei osannu sanoo mitään, niin hyvin ku äiti. Ne ei osannu lohduttaa yhtä hyvin ku äiti. Äiti osas aina valita oikeet sanat hetkeen ku hetkeen, tai no, useimmiten.
Bill lohdutti Ashleyta, joka oli järkyttyny mun, ja sen kummipojan kohtalost. Oli toki Billkin järkyttyny, mutt sen piti huolehtii mun serkust.
Tomin itku alko laantuu lopult, ja pian sen kasvoill oli vaan kuivuneit kyyneleit. Äkisti puhelin alko soimaan. Tom kahto soivaa puhelinta pöydäll, ja nappas sen käsiinsä.
" Olemme saaneet uutta tietoa. Olemme melko varmoja, että tyttöystävänne, ja poikanne, ovat vielä tässä kaupungissa. Aloitamme etsinnät välittömästi." poliisit kertyoivat Tomille, ja Tomin toivo alko palata hiljalleen.
" Ne on löytäny lisää vihjeit. Ne alkaa etsimään niit." Tom kerto muille. " Minähän sanoin!" äiti hihkas iloten pienesti.
" Mutt... Mistä me tiedetään, onko ne kunnossa, ku ne löytyy, tai onko ne enää edes elossa..?" Tom kysy hiljaa sitten, ja nopeesti taloss oli vaan hiljaa.. Kukaan ei tienny, oltasko me elossa, kun ne löytää meidät...
Tai missä me oltas...
Nobody didn't know what will come..in the future..

Istuin vielki sohvall, ku Alex tuli sielt huoneest. Se käveli olkkariin, ja istu sohvan toiseen reunaan, ja katto mua odottavasti.
" Mitä...?" kysyin hiljaa... " Rakastatko sä mua..?" Alex kysy... 'Täh..?' kysyin mielessäni.. Miten mä voisin näin äkisti taas rakastaa sua. Mähän rakastan Tomia! " E-En..." vastasin hiljaa, sill en tienny mitä Alex tekis, tai sanos nyt.. Se kahto mua hiljaa, ja lähti taas.
Mä kummastuin.. Tajusin, ett Alexin on täytyny seota päästään...Sen on täytyny mennä sekasin.....musta....
Äkisti, mua rupes väsyttää armottomasti... Mutt mä en uskaltanu nukahtaa....En...En voinu...En uskaltanu...
Mutt kuitenkin... Niin kävi... Ja Dant nukku mun sylissä...

Yöllä, mä näin unta... Mä olin täss taloss, siin pimeess huoneess.. Äkisti se täytty valolla, ja mä näin Melanien. Melanie hymyilin mulle lempeästi, lämpimästi. Sen katse oli rauhallinen, niin viaton. " Mary-Kate...... Jotta pääsisit täältä pois, sinun täytyy rakastaa Alexia.. Muuta keinoa ei ole....Jos et tee niin pian.... Tom, ja muut, löytävät teidät kuolleina, ammuttuina.... tee niinkuin sinun täytyy, seuraa sydäntäsi..." Sit Melanie hävis samalla lailla, kuin oli tullukki....

Mä en tienny, mitä aamulla herätessä tapahtuisi... I didn't know...

Jos haluut tietää loputkin kohtalosta, odota seuraavaan osaan :D