'Pystynkö mä koskaan antaa anteeks Billille...?' mietin kävellessäni hotellin käytävällä hissiin, ja alas.......

--

( - Vaikka tämän kappaleen sanoja en ymmärräkkään, pidän kappaleesta. Se on Euroviisu 2007 voittajakappale. Etsikää vaikka youtubesta, jos ette levyä omista^^ Molitva on kpl nimi)
Kävelin nopein askelin kaupungille. Mä tarttesin aikaa, raikasta ilmaa.
Istuin jonkin rakennuksen portaille ja nojasin pääni käsiini. Mun pää oli räjähtämispisteessä!
Koko vartalo riutu erilleen, siltä se ainaki tuntu.
Puolet musta ymmärs Billiä, ja halus vetää sen vaan syleilyyn lähtemättä siitä koskaan pois.
Kun taas toinen puoli oli vihainen ja ei käsittäny siltikään miks Bill piilotteli syövän voittamisen jälkeenki.
Revin rastoja päässäni. Pomppasin ylös ja lähin kävelee. En mä tääll toisten ihmisten seurass pystys mitään ajattelee.
Mä tarttesin aikaa yksin.
Mun pitää saada ajatella tää päivä..
Ihan yksin vaan.
Kävelin läheiselle lammelle. Tiesin sen olevan rauhallinen ja hiljainen paikka. Työnsin kuusen oksia tieltäni käsilläni, näin veden kimmeltävän oksien lomasta.
Henkäsin hiljaa, ku tulin metän reunaan. Istuin pienelle nurmiläntille, joka oli metsän reunassa ennen veden alkua. Huokaisin syvään ja katselin järvelle.
' Mä en ymmärrä Billiä.. Mä oisin voinu hoitaa Billiä sen viimesillä hetkillä.. Mutt Bill halus selviytyä itse.. Mä ymmärrän kyllä sen.. Bill on niin itsepintanen joskus.. Se luulee voivansa hoitaa kaiken yksin, vaikk niin ei oo. Bill ei tiedä miten paljon mä kaipasin sitä.. Se ei tiedä mitään mun tunteista sillon, muutaku sen tuskan minkä koin, jos sitäkään. Mä haluisin Billin tietävän kaikki ne tunteet mitkä koin läpi sillon..
Mutt miten mä voin ne näyttää Billille, en mitenkään.. Billin ois pitäny olla näkemässä ne itse.
Ja se muistotilaisuuskin.. Kaikki turhaan.. Me tehtiin niin paljon kaikkea turhaa, koska Bill pysy itsepintasesti piilossa kertomatta kellekkään olevansa elossa.
Miks ihmeess sen piti tehä tää kaikki?' mietin äreenä, välillä tosin lepyin hetkeks.
' - Ehkä Bill teki kaiken sen koska se rakastaa sua.' joku kuiskas mun ajatuksiin. ' Niin....' ajattelin huokasten. Miks mä ärhentelin Billille? Mä en antanu sen edes selittää.
Nappasin kiven vierestäni ja pyörittelin sitä hetken käsissäni.
' Tällä paikalla tosiaan on rauhottava olemus..' totesin hiljaa mielessäni ja viskasin kiven veteen. Se pulpahti hiljaisesti roiskasten vettä hieman ympärilleen vajoten pohjaan.
Huokasin ja kävin makuulle.
Kattelin pilviä taivaalla. Ne liikku hitaasti lammen yli.
Suljin silmäni hetkeksi, mutt luulen, ett taisin nukahtaakkin..

( - Tässä voisitte kuunnella tämän vuoden Euroviisujen Ranskan esittäjää 8D)
Hätkähin hereille, ku tunsin pisaran putoavan kasvoilleni. Aukasin silmäni ja olin ylhääll hetkess. Peräännyin puitten alle suojaan sateelta. Katoin pian synkkää lampea, joka oli tyyni.. Myrsky kai tulis.
Lähin kävelee kotiin.
Kompuroin matkalla metsässä puiden juuriin, mutt pysyin pystyssä. Mietin Billiä..
' Mitähän se tekee just nyt?' tulin ajatelleeks ja nostin katseeni maasta eteeni.
Vettä tuli ku Esterin perseestä.
Mä olin läpimärkä hetkessä ku tulin pois puitten suojasta. En välittäny vaan tungin kädet taskuihin kävellen eteenpäin.
Huokasin hiljaa ääni sihisten ja katselin ympärilleni. Juurikaan muita ei liikkunu keskustassa.
" ääh.." älähin hypäten sivummalle ku kerkesin astuu toisella jalalla lätäkköön.
Läts.
Laskin katseeni hitaasti alas. Olin sit hypänny toista suurempaan lätäkköön. Nyt oli sit kengätkin märkänä. Huokasin ja marssin kotiin suorinta tietä.
" Tom, missä sä oot ollu koko päivän?" Georg kysy rauhalliseen sävyyn ku tulin ovest sisään. Se seiso mua vastas eteisessä. " Ulkona.. Kaikkiall.." vastasin ja heitin kengät jaloist napaten ne käsiini. " Ett sit ajatellu tulla takas ennenku rupes sataa." Georg huomautti nyökäten mun märkiä vaatteita kohti.
" Enpä niin.." mutisin mennen yläkertaan.
Menin kylppäriin ja suljin oven perässäni. Laitoin kengät seinän viereen kuivumaan ja riisuin märät vaatteet. Ajattelin ottaa samantien suihkun.
Pesun päätteeks laitoin pyyhkeen lanteille ja ripustin vaatteet kuivumaan.
Lähin sit omaan huoneeseen.
Napsautin valot päälle ja kävelin kaapille. Vedin kuivat vaatteet päälle ja lähin takas alakertaan.
" Tom, vieläkö sä uskot nähnees Billin?" Gustav kysy multa keittiössä, ku ruvettiin syömään iltapalaa.
Istuin paikalleni. Vilkasin molempia. " Mä näin. Bill on elossa, uskokaa tai sit älkää. Mä todistan sen teille viel joku päivä.. Mutt en tänään ainakaan." sanoin ja haukkasin palan leivästäni.
Söin leipääni hiljakseen, eikä me puhuttu enää Billistä, vaan haastatteluista, ja siitä, kuka me valittas uudeks laulajaks. Mä esitin väsynyttä, ett meidän ei tartteis puhuu siitäkään.
Sillä enhän mä tienny haluisko Bill tulla takas paikalleen.

Mä nukuin yön yli.. Bill tunki mun uniinkin. Mä en mahtanu sille mitään.
Bill käveli mun luo suoraan valkeesta. Billin yllä oli musta nahkatakki, tummat farkut ja punanen paita takin alla. Sillä oli mustat meikit, ja hiuksien päällä musta lippapipo.
Mä seisoin sitä vastassa meidän kodin postilaatikolla.
Billin kasvoilla oli rauhallinen, hiljainen ilme, ja sen katse, oli nauliintunu muhun. Mä katoin sitä ihan hiljaa suoraan silmiin.
Bill lähesty mua metri metriltä, sentti sentiltä. Sit se oli ihan mun edessä, vetäsin henkee syvään - mutt Bill kävelikin suraan mun ohi, hipasten vaan kädellään mun hihaa.
Hätkähin. Katoin suoraan eteeni tyhjään, ja käännyin hitaasti ympäri.
Katoin Billin niskaan, sit sen selkään, kuinka näin jonkun kädet sen ympärillä.
Hypähdin sivulle päin. Järkytyin. Kävelin hiljaa Billin luo ja laskin tärisevän käteni sen olkapäälle. Mun silmät laajeni. Mun käsi meni vaan läpi, eikä Bill vilkassutkaa mua päin.
" Bill.." inahin hiljaa.. Se halas jotain toista miestä.. Mun sydäntä kirpas.
" Älä tee näin mulle.." anelin Billiltä, mutt se ei kuullu mua. Katoin hiljaa sen ruskeita silmiä, sen onnellista hymyä, ja mäkin hymyilin pienesti, - kunnes sekin hymy laantu pois mun kasvoilta.
Bill paino huulensa sen miehen huulille, ja ne suuteli kiihkeesti suoraan mun nenän edessä.
Musta tuntu pahalta. Mun rintaan koski. Tuntu ku mun sydän ois vetäny mua kokoon. Tunsin itteni loukatuks, ihmiseks, josta ei välitetä, jota vaan syrjitään yhä kauemmas. Katoin hiljaa niitä, ja kyyneleet virtas lopulta mun kasvoilla.
" Mitä tein ansaitakseni tän?" kysyin kuiskaten, kattoen kateellisena, murheellisena toisten suutelua ja halailua. " Sä hylkäsit Billin. Sä annoit vihan vallata paikan sisälläs ymmärtäväisyyden tilalle. Sä työnsit Billin pois elämästäs, vaikka se oli just käyny läpi taistelun syöpää vastaan ja sä jätit sen yksin senkin jälkeen. Sä et ansaitse Billiä, ett sen ystävyyttä. Tom, et ansaitse edes nähdä Billiä, sä et oo Billin rakkauden arvonen" joku vastas mulle taivaasta ilkeesti.
Tunsin jalkojen pettävän mun alla, mä en halunnu tätä!
Ku huomasin ett oon hereill, huomasin olevani istumassa ja kädessä pitelin farkkujani. Hengitin kiivaasti, ja tunsin samall kosteutta poskellani. Kosketin kädelläni poskeeni. Tajusin, ett mä olin itkeny.
Pudistin päätäni. " Niin ei saa käydä." mutisin käskevään sävyyn ja katsahin ulos. Siellä ukkosti. Se ei mua haitannu vaan puin silti ylleni ja vedin lopuks paksun hupparin paidan päälle.
Sipasin lippiksen viimesenä päähän ja lähin hiljaa alas.
hiivin eteiseen ja laitoni toiset kengät jalkaan ja otin sateenvarjon eteisen kaapista.
Mä lähin hiljaa ovesta ulos, yöhön.

Juoksin sateessa sateenvarjon alla kohti hotellia. " Bill, mä en tarkottanu mitä sanoin aikasemmin.." inahin peloissani, ett Bill olis lähteny jo pois.
Juoksin hotellin ovelle ja taitoin sateenvarjon kasaan jättäen sen portaille ku ryntäsin sisään. Mä en nähny ketään aulassa, joten saatoin hyvin mennä portaiden kautta neljänteen kerrokseen. En halunnu käyttää hissiä, vaan suorinta tietä Billin huoneelle.
Hiivin käytävällä, etten herättäs jokasta hotellista olijaa.
Pysähyin viimein Billin huoneen ovelle.. " 483..." sanoin hiljaa hengästyneenä. Suljin hetkeksi silmäni ja annoin hengityksen tasaantua. Sit koputin oveen napakasti.
Mä kuulin jotain muminaa sisält. Koputin uudestaan, kovemmin. " Tullaan, tullaan.." uninen ääni vastas ja kuulin pian raahaavia askeleita oven läheltä.
Sit ovi aukes ja Bill tuli näkyviin. Se kahto mua unisena, mutt näytti olevan täysin hereillä hetkess. " T-Tom?" Bill älähti, enkä juurikaan osannu kuvailla sen ilmettä. Astuin vaan hiljaa pari askelta lähemmäs sitä, ja rutistin lujaa. " Mä en haluu menettää sua." kuiskasin ihan hiljaa Billin korvaan. "Mhp.." Bill mumahti jotain, kunnes kieto kätensä mun ympäri ja halas mua. " Sä et menetä." Bill vastas hiljaa.
" Varm.." "Shh..." alotin, mutt Bill keskeytti mut painamalla sormen hellästi mun huulille, ja seuraavaks se suuteli mua.
Katoin hetken Billin suljettuja silmiä, kunnes suljin omanikin, ja vastasin suudelmaan.

--

28.. Ajatelkaa, meinasin lopettaa tän osaan 14/15, mutt te innostitte mut jatkamaan pidemmälle, aika uskomatonta, eikö? Varsinki, ku yleensä oon sellane ett ku oon tehny päätöksen niin pidän pääni, mutt te jotenki käänsitte sen viel, tai sit mä vaan halusin jatkaa kuiteski :D Mutta.. Kiitokset kun vastasitte viime "kyselyyni". Mutta nyt, jatkanko vielä?