Tämä on siten erikoinen osa, että kerron sekä Billin että Tomin näkökulmasta tarinaa. Kerron
kyllä milloin osat vaihtuvat, niin ette mene sekaisin^^.

Toivottomuus:

Heräsin värähtäen ja kiljahdin kylmän veden kaatuessa niskaani. Silmäni rävähtivät hetkessä auki,
ja katsoin ympärilleni, lopulta isäni kasvoilla koreilevaan virnistykseen.
Huokaisin raskaasti ja pudistin päätäni. Päätäni särki ja kurkkuuni koski kuivasta. En ollut saanut mitään
juotavaa pitkään aikaan, saatikka syötävää. Oli kulunut jo lähes viikko kidnappauksestani.
Olin vaipunut toivottomuuteen, en uskonut että minua löydettäisiin enää, enkä myöskään uskonut, että
minua enää etsisi kukaan. - kukaan, paitsi Tom. Tiesin että hän ei lakkaisi etsimistäni, ennen kuin hän
löytäisi minut. Se tieto auttoi minua jaksamaan vielä.
Lipaisin huuliani kielelläni kostuttaakseni niitä, mutta suuni oli kuiva. Maistoin kielelläni rautaisen maun
huuliltani, kun veri oli valunut siipielestäni ja nenästäni, leukaan ja huulille, ja kuivunut siihen.
Minulla oli ruhjeita niin päässä, kuin vartalossakin. Olin varma, että vartaloni oli täynnä mustelmia, kun
isäni pieksi minua urakalla päivittäin.
Kerran olin huutanut hänelle, että miksei hän hoida hommaansa loppuun ja tapa minua, kun aina jättää
minut kitumaan tuskiini. Hän oli vain todennut, että halusi nauttia tästä.
Hän oli mielenvikainen, ja pahasti.

Tom:

Hemmetin poliisit. Heistä ei ole mihinkään. Bill on ollut kateissa melkein viikon, ja he olivat luovuttaneet jo
3 päivän etsintöjen jälkeen. Mutta minä en luovuttanut, en suostunut siihen.
Iskin nyrkkini pöytään ja murahdin. " Tom ota rauhallisesti.. Kyllä Bill vielä löydetään.." Gustav sanoi ja taputti
minua olalle, ja huokaisin. " En voi vain istua, kun isämme pitää Billiä vankina!" tuhahdin ja ja
pomppasin ylös. " Minne meinasit mennä?" Georg kysyi minulta varovasti ja katsahdin häneen. " En tiedä,
mutta en aijo istua enää odottamassa." sanoin ja marssin ulos äitini asunnosta ja jätin toverini sinne äitini
kanssa.
Billin kidnappauksesta oli kirjoitettu jokaisessa lehdessä, mitkä vain ilmestyivät maassamme, ja kaikki
fanimme tiesivät siitä. Olimme lukeneet fanikirjeitä, ja monet kertoivat olevansa vihaisia kidnappaajalle,
jota emme olleet paljastaneet. Fanit olivat kauhuissaan ja huolissaan Billista, ja sanoivat ymmärtävänsä
minua, mutta tiesin että he eivät kyenneet ymmärtämään minua täysin. He eivät tienneet miltä minusta tuntui,
he eivät osanneet lohduttaa minua tarpeeksi, he eivät tienneet kaikkea.
Kävelin poliisiasemalle ja menin sisälle.
" Onko veljeni etsinnöistä ilmestynyt mitään uutta?" kysyin tapausta tutkivalta komisariolta, Fredrik Schnitheliltä.
" Valitan hettä Tom, mutta emme ole edistyneet. Veljestänne ei löydy yhtäkään johtolankaa. Ei vaikka
ystävänne Georg kuvailikin tappelupaikan ja hetken tarkasti, emme saaneet sieltä yhtään vihjettä."
komisario selitti ja huokaisin. Puristin käteni nyrkkiin. En luovuttaisi, en ikimaissa.

Bill:

" Enkö voisi saada edes hieman vettä?" kähisin isälleni ja nostin katseeni häneen ja hän naurahti. " Turha
luulo. Aijon tehdä olosi niin kamalaksi kuin vain ikinä voin. Opitpahan sitten, että suhde omaan veljeen ei
ole hyväksi." isäni sanoi ivallisesti ja huokaisin ääni värähtäen.
" Miltä itsestäsi tuntuisi olla tässä sidottuna, kärsien nestehukasta ja nälästä, erotettuna henkilöstä, jota
rakastat koko sydämestäsi, enemmän kuin mitään muuta, jokna puolesta voisit kuolla?" mutisin hänelle katsoen
lattiaa väsynein silmin, en jaksanut pitää niitä enää auki. " Rakkaus - ei ole minua varten." hän sanoi. " En tiedä,
miten äiti on ikinä voinut edes olla seurassasi." mutisin hiljaa, ja pääni nuokahti alas, suljin silmäni.
En jaksanut pitää päätänikään enää pystyssä Kiinni puristetut nyrkkini hellenivät, ja sormiini sattui kun
suoristin ne. Raotin silmiäni, kun isäni askeleet loittonivat. Kuulin oven käyvän, kun hän lähti ulos.
En tiennyt miten kauas hän lähti, mutta yritin silti saada köydet auki viimeisillä voimillani.
Yritin vetää kättäni pois köysien alta, mutta köydet olivat tiukalla. Kokeilin vetää jalkani irti tuolista,
mutta köydet olivat hiertäneet nilkkojani verille, ja se tuotti kipua. En kärsinyt liikuttaa jalkojani.
Rimpuilin köysissä, ja käheä kiljahdus pääsi suustani kun tuoli kaatui taaksepäin.
Nielaisin äänekkäästi, kun isäni marssi nopeasti sisään ovesta kuullessaan ryminän kaatumisestani.
Hän tuli luokseni ja katsoi minua mulkoillen vihaisena. " Yrititkö poikaseni karkuun?" hän ärähti, mutta en
vastannut hänelle. " Uhh..." tunsin iskun vatsassani, ja se sattui kiperästi jo aukaisemmista iskuista johtuen.
" Kerron sinulle erään asian. Huominen - tulee olemaan viimeinen päiväsi maan päällä." isäni sanoi ja silmäni
laajenivat järkytyksestä, mutta enemmän pelosta. Aloin äkisti yskimään rajusti.
Isäni nosti tuolin pystyyn, ja iski minua sitten nyrkillä kasvoihin. Veri lensi nenästäni, ja valui suupielestäni,
tuska iski kasvoihin entistä pahemmin.
Hätkähdin isäni vetäessä puukon taskustaan, ja katsoin sitä silmät pyöreinä. " Ä...ä-älä..." vaikeroin
hänelle ja anoin häntä, mutta se ei hyödyttänyt.
Hän viilsi käsivarteen hitaasti, syvän viillon, ja huusin tuskasta. Veri tahrasi vaatteeni, ja valui
käsivarttani pitkin maahan, roiskien maahan. Menetin verta, ja se kerääntyi lätäköksi tuolin alle.
Sama kävi toiselle käsivarrelleni. Hän viilsi siihen haavan, josta tuntui valuvan toista enemmän verta,
mutta haava tuntuikin syvemmältä. Se tuntui melkein osuvan luuhun asti.
Kyyneleet valuivat kasvoistani ja sotkeutuivat vereen, joka vuoti suupielestäni.

- T-tom.... Auta...... En jaksa enää... En pysty sinnittelemään enää.... En usko, että löydät minua enää
ajoissa, mutta toivottavasti löydätte ruumiini.... Niin voit haudata sen, halutessasi..- ajattelin
värähdellen kivusta..
- Mitä? Mitä tämä on? Bill..? Sinäkö se olet..?- Tom ajatteli suoristautuen nopeasti vuoteella, missä istui.
- Tom..? Kuuletko minut?- ajattelin ja suljin silmäni..
- Bill! Missä sinä olet? Oletko kunnossa? Aijon löytää sinut!- Tom ajatteli nopeasti, sen huomasin
kuullessani hänet mielessäni. En tiedä, miten kuulemme toisemme, mutta toivon sen auttavan..
- En tiedä tarkalleen missä olen.. Mutta olen metsän laidassa, varjoissa.. Tämä on jokin.. vanha hirsimökki..
Kattokin vuotaa, täällä on kylmä.. Hän on keittiössä, puhdistelee puukkoaan vedellä, kuulen sen..
Hän.. hän viilsi käsivarteni..- ajattelin värähdellen kylmästä
- Mitä?! Bill, kun löydän sinut, hän joutuu vankilaan! Lupaan sen sinulle. En kestä, että hän kohtelee
sinua tuolla tavalla.- Tom ajatteli, ja kuulin hänet.
- Tom... Minun pitää kertoa sinulle jotain.. En voi kovin hyvin... joten... Hän sanoi että.....että hän..
Tom.. Hän sanoi että huominen on.. viimeinen päiväni maan päällä... Tiedät varmasti.. Mitä hän..
Tarkoittaa...- kerroin Tomille , ja raotin silmiäni. Katsoin lattiaa, silmissäni ei ollut elämän iloa,
ei pilkettä silmäkulmassa, niinkuin yleensä.
- Bill... EI! En anna sen tapahtua. Eieieieiei... Tämä ei voi olla totta..- Tom sanoi minulle,
ja hän alkoi paiskoa tavaroita lattialle.
- Tom.. Kuuntele minua! Kun minä... olen poissa.. lupaathan, että isä saa ansionsa mukaan?
Lupaathan?- pyysin Tomia.
- Bill! Et saa ajatella noin, minä löydän sinut ajoissa! Ja hän saa ansionsa mukaan, varmasti!-
Tom kertoi, ja suljin silmäni..
- Muista Tom.. Rakastan sinua.. Nyt ja aina...ikuisesti.. Muista se... Ja... Anteeksi.. Toivottavasti..
Löydät onnen jonkun muun kanssa kun olen poissa...- ajattelin hiljaa..
- Bill! En halua menettää sinua.. Rakastan sinua liian paljon! En voi elää ilman sinua..
Olet elämäni valo, nyt ja aina. Elämäni on pelkkää mustaa jos olet poissa.. Bill? Bill, vastaa!- Tom
viestitti minulle kiireisen oloisena, mutta en vastannut hänelle enää mitään.
Kyyneleet valuivat silmistäni, ja jopa se, teki tuskaa..
1459881.jpg