" Heidi.. Me ollaan Tomin kanssa tehty jo monia vuosia sitten, ennenku tapasin sut, sopimus. Me tehtiin sellanen sopimus, ett yksikään tyttö ei voi tulla meidän väliin." Bill sano nostaen katseensa muhun sylistään. " Et edes sä." Bill kuiskas hiljaa. " Heidi.. Mä päätin, ett Tom on mun elämä.. Nyt ja aina."

*

" Sä siis... Pistät meidän suhteen poikki...? Sä siis jätät mut?" kysyin yrittäen pysyä vahvana, hillitsien vielä kyyneleitä. Nyökyttelin vaan hiljaa kattoen Billiä. " Mä en siis merkannu sulle mitään oikeestikkaan.." sanoin hiljaa. " Mun ois pitäny kai tietää tää jo alusta asti." naurahin hiljaa. " Isä oli kai sittenki oikeessa. Ei pitäs luottaa erimaalaisiin.." totesin kohauttaen toista olkapäätäni nousten hiljaa ylös. Suljin silmäni pidätellen vielä kyyneleitä, mutt pisarat tarttu mun ripsiin.
Kävelin hiljaa portaille, kun vasta sit Bill sano jotain. " Heidi, oottasit.."" Bill... Anna mun nyt vaan olla.. yksin.." inahin nostaen jalan rauhallisesti ekalle portaalle, kunnes mun jalat lähtiki juoksuun, ja pakenin omaan huoneeseeni, paiskaten oven kiinni, valahtaen itkuun..

Heräsin seuraavana aamuna lattialta, ja joka paikkaan kolotti. Lattia ei tosiaankaan ollu hyvä nukkumapaikka, vaikka en siihen tarkotuksella jäänykkään nukkuu. Kompuroin hiljaa ylös, sipsuttaen vaatekaapille, vaihtaen hiljaa vaatteeni puhtaisiin.
Vilkasin sen jälkeen peiliin, kattoen hiljaa levinneitä meikkejäni, sekaisia hiuksiani.
Harjasin hiukset selviksi, laittaen ne lakalla ja pinneillä ihan nätisti, ja hävisin hiljaa huoneestani kylppäriin, pesemään kasvoni. Kuivasin ne pehmeeseen froteepyyhkeeseen, laittaen sen jälkeen uudet meikit.
Suhautin hieman hajuvettäkin, ja kipitin pois kylppäristä, portaat alas. Mun mieliala ei todellakaan ollu korkeimmillaan.
" Huomenta, Heidi.." Simone sanoi laskettuaan kahvikupin käsistään, nousten tuoliltaan ja kävellen mun luo. Se veti mut hiljaa halaukseen, josta yllätyin. Halasin kuitenki Simonea surullisena, irtautuen sit, tervehtien huomenilla Gordoniakin, joka hymyili mulle vaisusti. Istuin hiljaa pöytään aikuisten seuraan, ja Simone anto mulle kupin kahvia, ja leipää.
Söin hiljasena, vaikka ruokahalua ei juurikaan ollu ees.
Nielin kuitenki väkisin molemmat leivät alas ja kahvin myös, raahustaen sitten jo eteiseen.
Vedin takin niskaan, pipon päähän ja kengät jalkoihin, napaten sitten laukkuni pään yli olalle, selkäpuolelle. " Nähään koulun jälkeen." sanoin vielä ennenku astuin ovesta ulos, hämärään aamuun.
Tallustin hiljaa muutaman metrin pihatietä kadulle, josta sitten lähin oikealle kulkemaan koula päin. Nostin katseeni vielä hiljaa taloon, yläkertaan, ja katoin Billin huoneen ikkunaan.
Näin se sit lopulta päätty... Ja mun pitäs vielä nähä Billiä päivittäin.. Siitä todellaki tulis rankkaa... Mun elämän rankinta aikaa..

Katoin hiljaa eteeni kävellessäni, sen lyhyen matkan, noin kilometrin eli 1000 metriä koululle, liikennevalojen seasta.
Astuin hiljaa koulun pihaan porteista ja tallustin portaita kohti, joilla istui muutamia oppilaita.
Nousin ne portaat ylös ovelle ja työnsin oven auki tieltäni, joka vetäytyi itsestään kiinni jäljessäni. Kävelin hiljaa kivilaattaisella käytävällä kohti luokkaa, jossa meillä olisi tunti, oikeastaan kaikki tunnit tänä päivänä, sen pervon opettajan opettamana.
Astuin sisään luokkaan hiljaa, ja raahasin laukun paikalleni, tervehtien vaisusti Nadinea ja Tanjaa takana.
Istuin penkkiin tunnin alettua, ja kuuntelin opettajan puhetta, teoriaa, kaikki kyll oikeestaan meni vaan läpi korvien. Piirtelin hiljaa kynällä vihkoon. Piirsin siihen pienen sydämen, ja siirsin kynän terän sen keskelle. Olin vetämässä siihen B-kirjaimen pystyviivaa, kunnes tulinkin toisiin aatoksiin, ja piirsin halkeaman keskelle sydäntä.
Huokasin ääni värähtäen, painaen kädet otsalle. Tää ei voinu olla mahdollista...
Oonko mä tosiaan menettäny tärkeimmän henkilön elämässäni..? Oon kai.... Ja mä hölmö luulin, ett Bill oikeesti välitti musta.. Ei nähtävästi kuitenkaan.. Mikä idiootti mä oonkaan ollu!
" Heidi, tuu jo.." Nadi sano ja vavahin vieden katseeni siihen. Se oli kyykistyny mun vierelle. Nyökkäsin hilja nousten ylös. " Meinasitko sä istuu koko välitunnin täällä?" Tanja naurahti, hiljeten kuitenki nopeesti Nadin mulkastessa siihen.
Kävelin hiljaa ulos luokasta käytävälle, ja istuin penkille seinän viereen.
Nadi istu mun vierelle, Tanja myös.. " Heidi, kaikki ei taida olla kunnossa... Mitä eilen tapahtu?" Nadi kysy hiljaa kattoen muhun. Katoin lattiaa hiljaa, pudistin sit päätäni. " E.." alotin, mutt en saanu sanoja ulos.
Purskahin itkuun ja peitin kasvoni käsilläni, Nadin kiertäessä kätensä mun ympäri.
" Ei.. Älä vaan sano..."".. Kylläpäs..! Se jätti mut. Sen veli merkkaa sille enemmän kuin mä." inahin kyyneleiden pilatessa mun meikkejä. " Voi ei... Heidi... Mitä mä sanoin eilen.. Ykskään jätkä ei oo sun kyyneleitten arvonen."" Mutt sä et tiiä miten... Miten... Paskamainen se on!" huudahin Nadinen hätkähtäessä. " Shh.. Heidii... " Tanja sano hiljaa silittäen mun selkää.. Oli outoa saada jotain myötätuntoa siltä.
" Tää vaan ei... Voi olla mahdollista.." inahin kellon pirahtaessa merkiksi välitunnin loppumisesta. " Okei, välkkä loppu jo.. Mennään laittaa sun meikit uudelleen. Eiköhän ope ymmärrä.." Nadi sano nostaen mut ylös Tanjan kanssa ja ne veti mut perässään tyttöjen vessaan, laittaen mut istuu vessanpöntön kannelle.
Nyyhkäsin hiljaa, tyttöjen korjatessa mun meikit paremmiks, että en näyttäs ihan räjähtäneeltä.
Tanja pyyhki mun silmät puhtaiks levinneistä ripsareista ja Nadi laitto uudet, samalla ku Tanja korjaili puuteria.
" Noni. Nyt sä alat olee taas normaali." Tanja mumis pakkailen meikkejä pois. " Heidi, yks vinkki. Älä anna sen jätkän enää satuttaa sua. Älä anna kenenkään." Nadine sano ja nyökkäsin hiljaa nousten.
Tyttöjen sanat ei paljookaan lohduta, mua ei osaa kukaan lohduttaa.. Paitsi..... - Bill.

Käveltiin hiljaa takas luokalle, ja tytöt selitti opettajalle, ett mä kaaduin ja meikki piti käydä korjaamassa, vaikka mitään kaatumista ei edes tapahtunu, mutt se uppos parhaiten meidän perverssi opeen.
Opettaja selitti meille mitä tänään tehtäisiin seuraavat 3 tuntia, ja viimeinen tunti olisi sitten taas teoriaa. Mua ei huvittas tehdä nyt mitään, mutt jotta mä pääsisin kurssin läpi, mun pitää osallistuu näille tunneille, ja tehä kaikki, mitä opettaja meidän käskee tehä.
Me taas tehtäs marenkikakku, ei nyt kovin vaikeeta..
Olin vaan hiljaa, siinä sen aikaa, miten me kerättiin ainekset kokoon, ja aloin sit pilkkomaan mansikoista kukkia ja muita koristeita. Tanja vatkas marengin aineksia, ja Nadine vatkas kermaa.
En tajunnu ollenkaan, miten viimeinen mansikka 20 mansikasta, leikkaantuikin särkyneen sydämen muotoon, kahteen puolikkaaseen. " Heidi.. Mikä toi on?" Nadi kuiskas hiljaa osottaen sydäntä, ja vilkasin ystävääni, sit mansikkaan.
" Öäh.. En tiiä.." mumisin hiljaa kattoen mansikkaa.. " Sovitaan.. Ett se on mun sydän, palasina.. Ja nyt mä hautaan sen kermaan.." mutisin pudottaen mansikanpaloja kerman sekaan, kun Nadi oli saanu sen valmiiks. Viimesenä pudotin särkyneen sydämen palasen sinne, ja Nadine sotki mansikanpalat kerman joukkoon, samalla, kun Tanja laittoi marengin paistumaan uuniin. Laitoin kerman kulhossa jääkaappiin, ettei se menisi lämpimäksi marengin paistumisen aikana, ja nojauduin sitten pöytään. " Heidi.. Mikä tää on?" Nadi kysy hiljaa nostaen sormenpäilleen mun kaulassa olevan, ketjussa riippuvan sormuksen. Vilkasin sitä hiljaa, sanomatta mitään. " Wau.. Kaunis.." Tanja sano koskettaen sormusta pienesti.
" Heidi?"" Se... Se on mun kihlasormus.. Tulevaisuutta varten.. Tai... Oli... Mun poikakaverilta.." kerroin hiljaa, ja nostin sit käteni niskaan ja avasin ketjun lukon heittäen sen kaulastani, laittaen lukon kiinni. Katoin sitä hiljaa. " Se on vaan.. Merkityksetön koru enää.." kuiskasin puristaen sen nyrkkini sisään.
Laitoin silmäni kiinni, yrittäen selvitä pienestä huimauskohtauksesta mätkähtämättä maahan.
" Heidi, sä huojut aika vakavasti.." Tanja mumis hiljaa tullen mun vierelle.. " Huimaa vaan.. Vähän.." mutisin ravistaen päätäni ja hätkähin tuntiessani jotain takamuksellani.
Räväytin silmät auki ja vilkasin olkani yli hiljaa. " Kaikki kunnossa, Heidi?" opettaja kysy hymyillen 'herttaisesti', mutt muhun se ei iskeny. " Öhh.. Tota.." alotin keksimättä oikeen mitään järkevää selitystä, kunnes kuulin askelia ja... - kiljumista.. Liiankin tutun nimen kiljumista.. Billin nimen.
" Anteeks.." kuulin Billin sanovan ja opettaja laski kätensä mun takamukselta kääntyen Billiä päin. Käännyin ite hiljaa ympäri nielasten ja kiljasin nostaen kädet suulle, kun Bill kohotti nyrkkiin puristetun kätensä ilmaan ja iski sen opettajan kasvoihin.
" Pidä - ne - saastaset - käpäläs - irti - mun - tyttöystävästä." Bill ärähti opettajalle kädet nyrkeissä ja otin tukee pöydästä nopeesti, etten kaatus lattialle. " Heidi.." Bill inahti nopeesti siirtyen mun luo työntäen opettajan tieltään. Bill otti musta lanteilta kiinni hellästi, tukien mua. " B-Bill älä.." inahin ääni värähtäen ja liikahin taaksepäin, irti Billin otteesta.
" Heidi, oota..."" Eikö sulle jo riitä?! ... Sä oot jo jättäny mut ja särkeny mun sydämen sillä, mutt pitääkö sun vielä tulla haavoittamaan mua lisää tännekkin?" kysyin hiljaa kyyneleiden karatessa silmistä.
" Antasit mun vaan olla nyt.." inahin hätkähtäen Billin vetästessä mut lähelle itseään, jättäen vain pienen raon meidän väliin.
" Luuletko sä, ett mä päästät sut menee noin helposti mun käsistä!? Mä en oo sanonu sitä. Mä en koskaan pystys jättämään sua, koska mä en voi elää ilman sua!" Bill sano mulle vahvalla äänellä, tiukkana, kuitenkaan huutamatta.
Vavahin pienesti Billin painaessa huulensa mun huulille, hellästi ja pehmeästi, kuitenkin vahvasti.
Laitoin silmäni hiljaa kiinni, vastaten arasti suudelmaan. Bill vetäs mut äkisti itseään vasten, ja inahin pienesti tukahdettuna sen myötä. Bill ei välittäny mun luokkalaisista, jotka alko taputtamaan ja hurraamaan jotain.
" Kröhöm. Herra Kaulitz, jos vielä tunnistanen teidät." opettaja rykäs äkisti palattuaan siihen lähelle. Vetäydyin äkisti irti vilkasten siihen, se piteli nenäänsä paperilla, joka oli veressä. " Pidä sä vaan pää läpi kiinni, ja pysy täst' edes kaukana Mun tytöstä." Bill ärähti taas, ottaen sit mun kädestä nopeesti kiinni, vetästen mut mukanaan juoksuun.
Vilkasin taakseni, kattoen Nadineen, joka seiso suu auki paikallaan, ja Tanjaan, joka oli synkän näkönen. Toin katseeni eteen, Billin niskaan, juosten sen perässä.

Bill pysähty vasta koulun porttien ulkopuolella, ja tein äkkipysäyksen sen vierelle.
Mä katoin siihen hiljaa kädet nyrkissä. Puristin sormusta mun vasemmassa nyrkissä, tiesin sen, mutt katoin silti vaan hiljaa ilmeettömänä Billin silmiin. " Miks sä tulit koululle?" kysyin hiljaa pudistaen pienesti päätäni. " Miks sä menit lyömään opettajaa?"" Sehän kosketti sua takapuolesta! Ei sillä oo siihen oikeutta." Bill tokas mulle. " Ja sullako sit on?" tuhahin tuulen pyyhkiessä hiuksia mun kasvoilta. " No.. En mä nyt ihan sitä tarkottanu, mutt kun ollaanhan me sentään yhessä ja.."" Mutt.. Mä luulin, ett sä pistit poikki. Sähän ite sanoit niin eilen!"" En sanonu! Mä sanoin, ett Tom on mun elämä, on aina ollu ja on tulevaisuudessaki, koska se on mun veli. Mutt se ei tarkota, ettetkö sä kuulus siihen. Jos sulla ei oo mitään Tomia vastaan, me voidaan olla yhessä, mutt jos onki toisin, nii ei tää tuu onnistuu." Bill sano kattoen mua silmiin. Mä katoin siihen hiljaa, sen silmiin, ihan hiljaa, ajatellen ja miettien vaan, oliko se tosissaan, ettei se vaan vedättäs mua.. , mutt kyllä mä uskon sitä, ei se muuten ois tullu koululle ja hakannu opettajaa.
" Bill?" kysyin sit aukasten suuni vihdoin, kattoen siihen värähtäen. Bill kohotti toista kulmaansa odottavasti.
" Mulla on kylmä." inahin hakeutuen lähemmäs Billiä, sujauttaen käteni sen avonaisen nahkatakin sisään, Billin selkään. Bill toi kätensä mun ympärille vetästen mut pehmeesti itseään, omaa lämmintä kehoaan vasten.
Painoin poskeni pojan rintakehälle sulkien silmäni, huokasten hiljaa. Bill rutisti mua lujasti, hellittämättä hetkeksikään otettaan musta.
Aloin tuntee kutkaa nenässäni, eikä aikaakaan kun aivasti. Bill naurahti pienesti painaen suukon mun päälaelle. " Mennään kotiin." Bill kuiskas hiljaa ja nyökkäsin vetäytyen kauemmas lähtien kävelemään hiljakseen Billin vierellä kotia päin.

Aivastin pian uusiks, en mahtanu sille mitään. " Hei, ota tää." Bill mutis heittäen nahkatakkinsa päältään asettaen sen mun olkapäille. " Heii, en mä voi. Sä vilustut muuten!" inahin kattoen Billiin vaativasti. " Mieluummin mä kuin sä." Bill hymyili hiljaa lempeästi, saaden sen hymyn kaartumaan myös mun huulille.
Kävelin hiljaa eteenpäin katse maassa käsikkäin poikakaverini kanssa, tajuten sit ett puristin mun toista kättä vieläkin nyrkkiin. Aukasin sen hiljaa vetäen henkeä nopeasti.
Puristin käteni nyrkkiin takaisin, vilkasten Billiä. Bill toi katseensa muhun, ja hymyilin sille hiljaa, vieden sit katseeni eteen, laittaen sormuksen ja ketjun hiljaa taskuun.
Kävelin hiljaa kotiin Billin kanssa, lintsaten suoraan sanoen ne 2 viimestä tuntia koulusta, ja mun reppukin jäi sinne..
Ootin hetken kunnes Bill sai oven auki avaimillaan, ja astuin sit sen perässä sisälle, vihdoinki lämpimään. Heitin kengät pois ja katoin Billiin. Se käveli mun luo ottaen nahkatakin kauluksesta kiinni. " Tiiätkö, tää takki sopii sulle." Bill sano vetäen mut lähemmäs painaen samalla huulensa mun huulille. Vastasin suudelmaan hellästi, painautuen lähemmäs toista, kylmänväreiden kulkiessa mun selkärankaa pitkin.
" Mmm.. En kuitenkaan usko ett se ois ihan mun tyyliä." hymyilin pienesti kattoen Billiä silmiin. " Nii.." Bill hymyili pienesti, kunnes jo tältä päivältä tutumpi juttu tapahtu - aivastin.. , taas.
" Sä taisit vilustuu.. Mutt hei, arvaa mikä päivä huomenna on?" Bill kysy pien, söpö virne kasvoillaan. Kallistin pienesti päätäni kysyvästi, ja odotin sen vastausta. " Semmonen päivä, minkä voi viettää ystävien..., tai rakkaan kanssa." Bill sipas mun poskea sormellaan. Katoin sitä hetken, kunnes aloin hiljalleen tajuta. " Sä tarkotat ystävänpäivää?" kysyin hymyillen. Bill hymyili vastaukseks. " Joten.. Sullahan ei oo mitään tärkeetä illasta?" Bill kysy salaperäsesti. " Pitäskö olla?" virnistin hiljaa kattoen toista. " Ei. Vain aikaa meille." Bill hymyili painaen suukon mun huulille, johon vastasin lempeesti, Billin kuitenki vetäytyen pian irti, mun harmiks. " Meinasitko sä mennä huomenna kouluun?" Bill kysy sivellen käsillään nahkatakin reunoja. " No kai mun on pakko. Ja sitä paitsi, saan varmaan selitellä opettajalle sun tempaustas." sanon kohottaen hieman toista kulmaani. " No niin mutt.. Sä itekki tiiät ett se urpo ansaitsi sen!" Bill mutis hiljaa. " Nii, tiiän kyllä.... Mä oon ilonen, ett sä tulit sinne. Vaikkakin jotkut ei siitä pidä... Tanjan ilme oli vähän.. Epämiellyttävä.."" Mmhh.. Ei sillä niin väliä.." Bill myhäili painaen suukon mun otsalle. " Niih... Pitäsköhän meidän liikkuu jonnekki täältä eteisestä vihdoin? Ollaan seisty varmaan puol tu.." mumisin lauseen keskeytyessä Billin vetästessä mut naulakkoon mukanaan.

Joku rymähti ovesta sisään avaimet kilisten ja napsautti valot eteiseen pamauttaen oven kiinni perässään.
Gordon käänty meitä päin Simone takanaan. " No mutta, mitä te siellä teette?" Gordon kysy yllättyneenä. " Öhh.. Kun.." mumisin vieden katseeni sit Billiin. " Me tultiin vasta itekki kotiin, ja piti sit väistää teitä jonnekki suuntaan." Bill naurahti pienesti vetäytyen pois naulakosta vetäen mut perässään. " Selvä." Gordon mumisi riisuen kuluneen ruskean nahkatakkinsa naulakkoon ja jättäen sinne myös kenkänsä. " Mennään ylös." mumisin Billille kipaisten portaille ja tallustin ne ylös sujahtaen ovesta sisään mun huoneeseen. Vilkasin taakseni tuliko Bill perässä ja kyll se tuli, onneks.
Meillä ois nimittäin vielä puhuttavaa.
Heitin Billin nahkatakin pois ja laskin sen varovasti tuolin nojalle ja istahin sängylle. Taputin paikkaa vieressäni kattoen poikakaveriani hymyillen hellästi. Bill istahti mun vierelle, mutt kiljasin pienesti sen vetästessä mut äkisti syliinsä.
" Heii.." olin alottamassa kunnes Bill tukkikin mun suun hellällä suudelmalla, jonka se paino mun huulille.
Vastasin siihen lempeesti työntäen sen nurin kömpien pojan päälle makaamaan kevyesti kuljettaen käteni pojan niskaan hellästi, suudellen sen pehmeitä huulia.
Bill kieräytti mut alleen kietoessaan käsiään mun vartalon ympärille, siirtyen hiljaa mun kaulalle.
" Mhm.. Bill.. meidän pitää puhua.." mutisin keskeyttäen kaiken, vaikka kuinka oisinki halunnu jatkaa. Bill nosti kasvonsa mun kasvojen yläpuolelle ja katto mua. " Mistä?" Bill kysy lämpimällä äänellä. " Meidän suhteesta.. Ja sen.. mm.. ns. ongelmasta.."

*

* Noniin, tässä osassa käsiteltiin taas aika paljon tunteita, sellanen kuvitelma itelleni ainakin jäi. Ja kun yritin kuvitella hetkiä päässäni, IHAN KOKO ajan, mulla pyöri päässä Heidin päällä FARK-KU-HAA-LA-RIT ja Heidin pyöree lapsimaha. Siis vaikka Heidi ei käytä sellasia, ei nyt eikä koskaan, eikä oo raskaana, sillä eihän se oo koskaan maannu Billin kanssa.... Vielä >8D Toosi hyvä ystävä tulee nyt viikonlopuksi Lappeenrannasta, joten en kerkiä viikonloppuna varmastikkaan kirjoittamaan, joten ensi viikolla yritän kirjoittaa. No mutta, laitoin tän osan päivän ajoissa, kerranki pidin lupaukseni :'D Mutta, toivottavasti kelpasi, ja kommatkaahan taas ahkerasti muruset <3 ^^.