Torstai(TomPoV):

Pöyrittelin sormiani keittiön pöydän ääressä kaikkein eniten hermostuneena ja jännittyneenä, ikävä kihelmöinti vatsassa. Seurassani oli kolme muuta henkilöä, jotka olivat kaikki aivan samanlaisia kuin minä, mutta minä olin se kärsivä henkilö heistä. Bill, isämme ja Miriamin äiti, Inez.

Olimme hetki sitten, okei, puoli tuntia sitten, tulleet Billin kanssa tänne Miriamin äidin asunnolle, Henrik oli saapunut hetki myöhemmin. Minun ja Inezin välit eivät ole kovin kehuttavat, tai no, hän ei ole koskaan erityisemmin pitänyt minusta, ja hän oli jopa iloinnut erostamme Miriamin kanssa. Kunpa vain tietäisin miksi!
Mimi oli matkalle tänne ja hän toisi tulokset mukanansa.
Niiden takia tässä hermoiltiin raunioina.
Bill taputti minua selkään kevyesti ja yritti hymyillä rauhoittavasti, vaikka itsekin oli jännittynyt. Mimin äiti oli todellakin hermoraunio, Henrik oli aika tyynen näköinen, mutta hänen silmänsä kertoivat muuta.

Katseeni nousi salamana pöydän pinnasta, kun ulko-ovi kolahti kiinni. Miriam ilmestyi pian näkyviin, ruskea ja iso kuori käsissään.
Hänen ilmeensä ei kertonut mitään, kun hän istui tyhjälle paikalle pöydän ääreen ja laski kuoren käsistään.
Mimi nosti katseensa, katsoen meihin jokaiseen vuorollaan. Kukaan ei saanut sanaakaan ulos suustaan, kaikki vain istuivat ja tuijottivat.
Mimi huokaisi raskaasti, ja otti kuoren taas käsiinsä katsoen siihen tiiviisti, kuin yrittäisi lukea tulokset kuoren läpi.
Kukaan ei edelleenkään sanonut mitään, kaikki katsoivat miten kuori revittiin auki ja esiin otettiin valkoinen paperi.
Mulla oli todella paha aavistus vatsassa, ja mä en halunnut sen aavistuksen kohdistuvan muhun.

Miriamin silmät tutkivat paperia uteliaina ja samalla pelokkaina, kulkien laidasta laitaan hänen lukiessaan paperia, kunnes tuli paperin loppuun useamman kymmenen sekunnin päästä.
Mimin kasvoilla oli mitään lukematon ilme, kun hän paiskasi paperin tyhjä puoli ylöspäin pöydälle ja hautasi kasvonsa käsiinsä.
Hätkähdin penkillä.
Tämä nyt oli siis... oikeasti totta.
Huokaus karkasi suustani nojautuessani selkänojaan ja laskin katseeni. Ravistin päätäni, mutta totuus ei kaikonnut.
Minä ja Miriam oltiin sisaruksia, samoin kuin Bill ja Miriam. Totuus iski hiljaa tajuntaani, tehden kipeää ja tuottaen tuskaa päässäni, samalla lailla kuin sisimmässäni, sydämessäni. Pudistin päätäni, yrittäen ravistaa tuskan pois, mutta se ei lähtenyt, ei niin helposti pienellä ravistuksella.
Henrik tarttui paperiin ja luki sen äänettömästi, Inezin nojaten päätään käsiinsä ja Bill katsoi Miriamiin harmistunut ilme kasvoillaan. Itse kykenin vain tuijottamaan lasittuneena pöydän pintaa.
Mitä hemmettiä istuin tässä vieläkin?
Olin juuri aikeissa nousta, kun Henrik parahti jotain, ymmällänsä.
Siirsin katseeni häneen.

” Miten tämä voi olla mahdollista? Inez, selitä tämä!” Henrik vaahtosi vieden katseensa suunnilleen yhtä vanhaan naiseen, joka nosti katseensa mieheen.
” Selitä mikä?” Inez kysyi ääni värähtäen. Hän näytti jotenkin pelokkaalta, ihan kuin jokin asia olisi paljastunut juuri, eikä hän tahtonut sitä. Jäin sittenkin vielä istumaan, kiinnostuneena, vaikka takaraivossani piilevä ääni käski häipymään ja tekemään itsemurhan, ei tätä tuskaa kestäisi vahvinkaan mies.
” Se, että Miriam ei ole tyttäreni!” Henrik henkäisi surun murtamana, samalla pienoinen viha äänessään. Silmäni laajenivat ja suuni loksahti auki, katsoessani häneen. Eikö.. Eikö Miriam olekaan hänen tyttärensä? Emmekö me ole sittenkään sisaruksia?
Inex näytti menevän kauhun valtaan ja hän painoi taas päänsä käsiinsä, katse pöydässä.
Katsahdin Miriamiin, joka tuijotti äitiinsä kyyneleet silmissä, suru kasvoillansa. En kyennyt ymmärtämään Mimin ilmettä. Miksi hän oli surullinen? Meillehän oli juuri selvinnyt mahtavin asia maailmassa!

” Minä... Minä vain... En olisi tehnyt sitä, jos sinä et olisi lähtenyt niin pitkäksi aikaa työmatkallesi!” Miriamin äiti särkyi ja hän paljasti kaiken.
” Sinä olit poissa, ja ikävöin sinua suunnattomasti! Ystäväsi vain sattui tilanteeseen lohduttamaan ja...” Inez yritti puolustella tekoaan jollain, ja sekä Henrikin että Miriamin henki salpautui. Minä ja Bill vain tuijotimme hiljaa, mykkinä. Oikea totuus alkoi takoa päässäni lujaa ja nopeasti, saaden sydämeni sykkeen kohoamaan.
” Menit sänkyyn ystäväni kanssa? Anna kun arvaan, Hugo.” Henrik sanoi ärtyneenä iskien kätensä pöytään, ja jopa minä säpsähdin sitä.
Miriam näytti murtuvan ja hautasi taas kasvonsa käsiinsä, hytkähtäen aina välillä. Hän itki.

Nousin ja kiersin Mimin luo pöydän toiselle puolen, toiseen päähän ja kyykistyin hänen vierellensä. Laskin käteni hänen polvellensa ja yritin rauhoittaa häntä.
Inez nyökkäsi isäni lausahdukselle, kyyneleet valuivat hänenkin poskillaan.
Henrik puisteli päätään silmät ummistettuina.
” Ja hän.. On Miriamin oikea isä?”
Inez nyökkäsi taas, uudestaan.
” Hugo tietää isyydestään... Pyysin häntä olemaan kertomatta sinulle..”
Inez yritti saada itsensä rauhoittumaan ja äänensä tasaantumaan, että pystyisi kertomaan. Tällä hetkellä se kuulosti mahdottomalta.
” Olen pahoillani, Tom. Olen ollut sinulle töykeä ja käyttäytynyt typerästi esittäessäni etten pidä sinusta, vaikka oikeasti olet mukava ja herttainen nuori mies.” Inez sanoi minulle ja hätkähdin sitä. Katsoin häneen ymmälläni, kunnes vain nyökäytin päätäni pienesti. Kai se oli.. Ymmärrettävää.

” Mikä helvetti sua vaivaa!” Miriam ähkäisi yllättäen ja vein katseeni häneen.
” Sä olet ollut kauhea Tomia kohtaan vain sen takia, että sä et olevinasi pitänyt hänestä! Tiesitkö sä koko ajan totuuden? Sä annoit meidän elää valheessa, luullen että me ollaan sisaruksia! Mä luulin, että sä haluisit mun olevan onnellinen, mutta silti sä haluut toisin!” Miriam huusi ja puristin kevyesti hänen polveaan merkiksi, että hänen pitäisi rauhoittua, ennenkuin tilanne karkaisi käsistä ja paikat tuhoutuisi.
Mimi tajusi sen ja hiljeni hetkeksi, ottaen käteni omaansa.

” Anteeks, mutta millainen äiti sä oikein olet?” Bill tuli mukaan keskusteluun, hänen äänensä oli järkyttynyt ja jopa myös äkäinen. Pieni hymy käväisi kasvoillani katsoessani häneen. Bill piti meidän puoliamme.
Olin kiitollinen omistaessani hänenlaisensa veljen.
Inez kohautti hartioitaan.
” Rakastava äiti. Miriam-kulta, halusin vain parastasi. Tom on kuuluisa, en uskonut hänen olevan sinusta oikeasti kiinnostunut. Halusin vain suojella sinua, ajattelin sinun parastasi!.” Miriamin äiti selitti ja minä katsoin häneen järkyttyneenä.
Hemmetti vieköön, siinä se taas tuli!
Kaikki luulevat minun olevan vain seksin perässä. Ihmiset eivät usko, että henkilö voi muuttua!
Pudistin päätäni laskien katseeni alas. Olin pettynyt.
Purin hampaani yhteen, kuuluisuudesta oli vain haittaa. Mutta itseppä olin tällaisen maineen itselleni hankkinut pomppiessani sängystä toiseen.
” Mun parasta?! Miten sä luulet sen olevan mulle parasta, että pidät mut erossa Tomista? Sä et ole rakastavaa nähnytkään. Sun olis pitänyt huomata, että mä olen onnellinen, mutta ei, sä päätit rikkoa kaiken.” Mimi pudisteli päätään kyyneleet valuen kasvoillaan. Hän oli suorastaan raivoissaan. ” Mä en tunne sua enää. Sä oot kuollut mulle.” Mimi kuiskasi äidillensä, ja katsoin tyttöön murtuneena. Vaikka olinkin iloinen uutisestamme, en halunnut hänen laittavan välejään poikki äitiinsä. En vaikka hän oli valehdellut Mimille koko ikänsä hänen isästään, ja nyt meistä. Pieni viha kyti myös itsessäni, sisälläni, mutta en todellakaan alkaisi raivoamaan täällä ja tässä. Jos Inez ei olisi valehdellut ja peittänyt totuutta Miriamilta alusta lähtienkään, me voisimme nyt olla kuka tietää missä! Yhteisessä kodissa asumassa, kihloissa... Jotain sinne päin.

” Mennään.” Mimi kuiskasi minulle ja nousi ylös.
Suoristauduin jaloilleni hänen rinnallensa, vilkaisten Billiin kysyvästi.
Bill nyökkäsi nousten itsekin ja lähti matkaamme.
Johdatin Mimin autolleni ja pidin hänelle ovea auki, Billin istuen takapenkille ja itse menin ratin taakse. Katsahdin Mimiin huolestuneena, hänen katsoessaan ikkunasta ulos, kasvot poispäin minusta, joten en voinut nähdä hänen ilmettään. Hän vain pyyhki poskiaan hiljaa.
Käynnistin auton ja lähdin matkaan asuntoani päin.

Bill jäi matkan varrella pois risteykseen, josta ei olisi pitkä matka hänen ja Amandan kodille. Ajoin loppumatkan asunnolleni hiljaisuuden vallitsiessa autossa.

Pysähdyin lopulta kotini eteen, ja ajoin auton autotallin eteen, jonka jälkeen kapusin ulos autosta, kiersin Mimin puolelle ja autoin hänet talon ovelle.
Gustav oli kotona, olohuoneessa ja loi meihin huolestuneen katseen, huomatessaan Miriamin olevan ihan sirpaleina.
Loin hänelle katseen, joka merkitsi, että kertoisin kaiken myöhemmin. Siispä kun hän sattui olemaan kotona, vein tytön huoneeseeni.
Mimi istui nojatuoliin ikkunan äärelle.
Seisoin siinä hetken tyhmänä, kunnes istuin hänen eteensä lattialle.
Katsoin häneen hiljaa, osaamatta oikein sanoa mitään, enkä edes tiennyt mitä olisin sanonut.
Kesti useamman minuutin, ennenkuin Mimi toi katseensa minuun. Kallistin päätäni huolestuneena ja otin hänen kätensä omaani, puristin sitä lempeästi.
Mimi katsoi hetken minuun kuivuneet kyyneleet poskillaan, kunnes naurahti ihan hiljaa ja pieni hymy nousi hänen huulillensa.
Odotin jotain syytä hänen naurahdukselleen, kunnes hän kertoikin sen.
” Tiedätkö, sä näytät harvinaisen hölmöltä siinä.” Mimi sanoi heleällä äänellään ja pieni hymy nousi omille huulillenikin. Naurahdin jopa pienesti ja puistelin päätäni. Mimi tarttui lippikseeni ja veti sen silmilleni.

Oma Mimini oli palannut. Olin kaivannut sitä niin mielettömästi.

” Tom... Kai sä haluat vielä olla mun kanssa...?” Mimi sanoi pelokkaalla äänellä kohottaessani lippistäni. Nostin katseeni häneen hitaasti ja suuni raottui hämmennyksestä.
” Miten mä voisin heittää kaiken sen mitä meillä on menemään...? Mun pitäisi olla hullu tehdäkseni sen.” kerroin varsin hämmentyneenä tytön kysymyksestä. Eivätkö tunteeni olleetkaan niin selvät Mimille?
” Mimi, kulta, mä rakastan sua enemmän kuin mitään muuta. Sä olet mun kaikkeni. Elämä ilman sua olisi helvettiä. Mä tekisin mitä vain sun vuoksesi, koska sä teet musta ehjän, sä pidät mut kasassa. Sä oot jo vienyt mun sydämen.”

Mimin silmiin nousi lempeä katse, sellainen mitä en ollut ennen nähnyt. Mutta tiesin välittömästi, että rakastin sitä katsetta enemmän kuin mitään muuta katsetta.

” Tom..” Mimi kuiskasi hiljaa, kun vedin hänet alas nojatuolista syliini, sulkien hänet käsivarsieni sisään, painaen rintaani vasten. ” Sä oot mun prinssi.” Mimi kuiskasi paitaani, ja hymy kasvoillani leveni. Mimi oli kaikkea mitä halusin, mitä tarvitsin. Mimi oli aurinkoni päivällä ja kuuni yöllä taivaallani, ilman niitä taivas olisi pelkkää mustaa. En voisi enää elää ilman tätä tyttöä, joka tällä hetkellä oli sylissäni, enkä päästäisi häntä enää lähtemään luotani.

” Jokaisella prinssillä on prinsessansa.” kuiskasi hellästi ja painoin pienen suukon Mimin päälaelle.

” Sä oot mun.”

[ Osa 15 2/2, jos et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa, suosittelen aloittamaan siitä! ]

~ Noniin, huhhuh. Ylitin todellakin itseni. En ole koskaan ennen kirjoittanut novellin yhdestä osasta näin pitkää. Vain One Shoteista on tullut näin pitkiä. Olen ymmälläni, miten sain näin pitkän tehtyä ja samalla jotenkin ylpeä.

Toivottavasti te pidätte tästä, laitoin myös uutuutena hieman enemmän kappalejakoa. Ei ole ihan niin pötköä luettavaa, toivottavasti se helpottaa teidänkin lukemistanne.