#7. Hepuli

-KristiePoV-

Gustav vetäytyi irti ja katsoi silmiini odottavasti.
Hän odotti kai jonkinlaista reaktiota minulta, että sanoisin jotain tai tekisin jotain. Mutta en osannut. Mitä minun olisi pitänyt sanoa?
” Gustav, minä-”

” Kas, päivää nuoriso!”

Gustav ja minä käänsimme yhtä aikaa katseemme ovelle ja isäni katsoi meitä hölmistyneenä. Hetken hän aukoili suutaan kunnes vihdoin sai sanoja ulos:
” Anteeksi, en kai keskettänyt mitään...? Tulin vain sanomaan että se ruoka olisi valmis.”
Hän viittasi olkansa ylitse puhuessaan ja nyökäytin päätäni hämilläni.
” Eh, joo, okei... Öhh.. Haluatko sinä syödä?”
kysyin Gustavilta kääntäen katseeni häneen. Hän katsoi minuun hetken ja puisteli sitten päätään. Purin huuleeni pienesti ja nyökkäsin lopulta hiljaa.
” Porukat varmaan odottavat jo kotona.. Pitää mennä.. Tuota.. Nähdään huomenna?”
Gustav kysyi ja nyökkäsin hänelle epävarmana kun hän nousi ylös, sanoi näkemiin isälleni ja lähti isä vanavedessään.

Jäin istumaan yksin huoneeseeni ja tuijotin hetken itseäni vastapäätä olevasta peilistä.
Näytin... Oudolta. Se ei johtunut hiuksistani, ei mustelmasta -jota Gustav ei muuten ollut edes huomannut, no, parempi vain- , vaan jostain muusta.
Olin häkeltynyt, istuin vain, kuin transsissa.
Hätkähdin ja katsahdin ympärilleni, sitten ikkunasta Billin huoneeseen.
Näin Billin poistuvan huoneestaan vauhdilla, ja Tom nojasi ikkunanpieleen kädet puuskassa, minua tuijottaen, pettyneenä.
Rypistin otsaani ja loin häneen kummastuneen katseen.
Tom tuijotti minuun suorastaan murhaavasti ja pudisteli päätänsä, suoristautui ja katosi ovesta ulos.
” Mitä ihmettä...?”
mumisin ymmälläni ja häivyin itse huoneestani alakertaan, syömään sitä pirskatin makaronilaatikkoa.

Kun sitten palasin ruokailun jälkeen huoneeseeni tekemään kotitehtäviäni, vilkaisin oitis Billin huoneeseen, mutta se oli tyhjä, ja olisi varmasti kaikunutkin tyhjyyttään jos olisin ollut siellä. Kaivoin matematiikankirjan esiin ja käänsin oikean aukeaman esille, ottaen vihkostani tyhjän sivun. Huokaisin raskaasti ja aloin piirtämään jotain ympyrää geometriasta.

Yllättävää, ettei Melrose käynyt tänään kimppuuni. Olin nähnyt hänet käytävillä -Billin kanssa- ja hän oli hymyillyt minulle ivallisesti kävellessäni heidän ohitseen.
Olin yrittänyt olla kiinnittämättä huomiota heihin loppupäivän ajan, mutta se oli ollut aika mahdotonta, kun he olivat koko ajan näkyvissä.
Perhana kun pitää olla niin pieni koulu!
Mutta kuitenkin, onnekseni Melrose pysytteli muuten kaukana, eikä hän tuntunut tietävän mitään eilisestä vierailustani Billin luona. Hyvä vain, olisin muuten tällä hetkellä varmaan sairaalavuoteen pohjalla makaamassa pahoinpideltynä...

Mutta entäs sitten Gustav...
Hän oli ollut poissa koulusta vain sen takia koska oli tajunnut.. rakastavansa minua...?

Lopetin kotehtävien tekemisen hetkeksi ja pysähdyin ajattelemaan.

Gustav oikeasti sanoi rakastavansa minua.
Olemme olleet parhaan ystävät monta vuotta ja... Koko ajatus tuntuu aivan käsittämättömältä. Se suudelma ja... Mitä ihmettä olin oikein ajatellut?!

Ja sitten se äskeinenkin tapaus ennen ruokailua Tomin ja Billin kohdalla.
Miksi Tom minua niin vihaisena katseli?
Ellei sitten... Olivatko he nähneet suudelman Gustavin kanssa? Mutta miten se muka heihin vaikuttaisi? Bill ei ollut minusta kiinnostunut sillä oli Melrosen kanssa ja mitä Tom sitten oikein tarkoitti katseellaan?

Katsahdin huoneeseen, ja hämmennyin huomatessani Billin istumassa sängyllänsä, katsoen minuun. Hänen kasvonsa olivat rauhalliset niinkuin normaalistikin, eikä niillä näkynyt mitään erikoista.

Nousin ylös makaamasta lattialta ja istahdin sängylleni, kallistin päätäni ja odotin hänen sanovan jotain, siksi kai hän minua katsoi.
Pitkään hän katsoikin, kunnes otti lehtiönsä ja alkoi kirjoittamaan.
Huokaisin vilkaisten kotitehtäviin, ne saivat nyt odottaa.
Halusin palavasti tietää mitä aikaisempi tarkoitti.

”Sinä ja Gustav?”
Bill kysyi yksinkertaisesti, ja hämmennyin kysymyksestä. Mutristin pienesti suutani ja nappasin oman lehtiöni.
” Ei me olla yhdessä, jos sitä tarkoitat.”
Näytin kirjoitukseni ja tuijotin hetken lattiaa.
Hän oli siis nähnyt sen suudelman. Ei hemmetti! Halusin vajota maan alle, ja pysyäkin siellä, nousta takaisin maan pinnalle vasta vuosikymmenien päästä.
”Entä se suudelma?”
Ähkäisin itsekseni. Oliko hänen pakko udella? En halunnut kertoa, koska meillä ei ollut mitään. Gustav vain.. No.. Hän halusi olla enemmän kuin ystävä kanssani, ainakin luultavammin.
En edes tiennyt mitä voisin sanoa. En voinut kertoa kaikkea, en tiennyt halusiko Gustav muiden tietävän hänen tunteistaan.
”Se oli vain yksi suudelma.”
Kirjoitin lopulta vastauksen, jonka saatoin hyvin näyttää hänelle ja Bill nyökkäsi lopulta, laski hetkeksi tussinsa alas ja näytti miettivän jotain.
Kallistin päätäni katsoessani häneen, hän näytti niin.. Lutuiselta, taas kerran.
Hänen melkein olkapäille ylettyvät hiuksensa olivat juuri suloisesti hieman sotkuiset, en tiedä mikä minua kiehtoi pitkähiuksisissa pojissa. Ei Bill ollut mikään hevari tai vastaava, hän oli vain.. Yksinkertaisesti aivan uskomaton ihminen.

”Voinko tulla käymään?”
Bill oli kirjoittanut uuden viestin ja näytti sitä minulle, hänenkin päänsä oli kallellaan. Kohotin kulmiani yllättyneenä, halusiko hän muka tulla kylään? Minkä ihmeen takia? Taas kerran puhumaan mustelmasta?
En tajunnut että käteni oli kohonnut poskelleni, kunnes Bill nyökkäsi pienesti merkiksi että asiansa koski juuri sitä. Siristin silmiäni, ja nyökkäsin hänelle lopulta.
Hän ei saisi minusta tietoa ulos, mutta sainpahan taas viettää aikaa hänen kanssaan.
Bill nousi vuoteeltansa pieni hymy huulillaan katsoessaan minuun vielä kerran, ennenkuin poistui huoneestaan. Huokaisin ja katsahdin peiliin, sitten lattialle.

Ajatus hänestä huoneessani sai minut hymyilemään ja perhoset lepattamaan vatsanpohjalla innokkaasti, pienen hihkaisun karkaamaan huuliltani, kunnes kuulin sen saman koputuksen kuin eilen.
Oli tämä varmaan vanhemmistani hämmentävää, kun talossa alkoi lapata poikia enemmän kuin laki sallii.
Ensin Tom silloin yhtenä kouluaamuna, ja sitten Bill eilen illalla. Gustav tänään -mutta, noh, Gustav on käynyt täällä ennenkin- ja nyt taas Bill.

Bill aukaisi oven ja aluksi kurkisti sisään epäröivänä, kunnes sitten huomasi minut samalla paikallani ja astui sisään, sulkien oven perässään.
Hän katsahti ympärilleen, sitten tuoden katseensa minuun ja hymyili ystävällisesti, tullen istumaan sängylleni.
” Tiedätkö, et tule saamaan sitä mitä haluat.”
sanoin hänelle ennenkuin hän kerkesi edes suutaan aukaisemaan, ja hymyilin ilkikurisesti. Bill hymähti hiljaa, hymyn pysyessä huulilla ja risti jalkansa, vähän niinkuin Gustav aijemmin... Oikeastaan hän istui täsmälleen samalla kohdalla kuin Gustav tänään, minun vastapäätäni. Puraisin pienesti huuleeni ja katsahdin ikkunasta ulos, jonne Billkin vilkaisi.
Hän hihkaisi pienesti ja katsahdin häneen kulmaani kohottaen.
” Tuoltako huoneeni näyttää? Aika... Oudolta.”
Bill naurahti itsekseen, ja minunkin oli pakko pienesti naurahtaa. Hupsu, se hän oli.
Bill palautti katseensa minuun ja nipisti huulensa yhteen, vakavoituen.

Tuijotimme taas toisiamme pitkän hetken, pidemmän kuin eilen. Se tuntui ihanalta, nähdä hänen katsovan vain minua, edes hetken verran. Että hän näki vain minut siinä, kun huoneessa ei ollut ketään muita tyttöjä. Vain. Minä.
Billin kasvoilla alkoi nykiä hymy, joka sitten nopeasti tarttui minuun, ja lopulta vain naurahdin, kun en muuta voinut. Taas. Kerran.
” Mitä?”
Bill kysyi taas, ihan niinkuin eilen illalla. Pudistin hänelle päätäni, juuri ennenkuin repesin nauruun. Bill älähti yllättyneenä naurustani, ja sai minut nauramaan enemmän.
” Mitä? Mille sinä naurat?”
Bill kysyi huvittuneena, hänen pokkansa alkoi olla loppumaisillaan.
Yritin saada happea välistä ja rauhoittua, mutta hepuli vain jatkui, olin liian väsynyt tähän, kunnes äkisti rämähdin sängyltä alas lattialle.

Kolautin pääni seinään ja ähkäisin, vaikkakin vieläkin jaksoin nauraa hiljaa.
Kuulin miten Bill alkoi hekottamaan täysillä kommellukselleni, ihan kippurassa vatsaansa pidellen ja hapenpuutteessa.
Katsoin häneen huvittuneena, pienesti päätäni hieroen ja naurahdin hiljaa,
kunnes kavahdin ja kiljaisu karkasi huulitani kun poika rymähti itsekin alas.

Billin nauru alkoi laantua hänen maatessaan päälläni, ja kun hän sitten kohottautui käsiensä varaan jotka olivat sijoittuneen kummallekin puolelleni, minunkin suustani karkasi vaivaantunut naurahdus katsoessamme toisiamme, lähempää kuin koskaan aijemmin.
Tunsin Billin lämpimän hengityksen kasvoillani, hänen vartalonsa kevyesti koskettavan omaani ja silmiemme katsoen tiiviisti toistemme omiin. Hän oli niin lähellä, niin lähellä että poskiani alkoi kuumottaa ja sydämeni hakkasi villisti ettei olisi ihme, jos hänkin sen pystyisi kuulemaan. Hän naurahti pienesti, yhtä vaivaantuneena kuin minäkin, mutta ei tehnyt liikettämään noustakseen ylös kokonaan.
Billin katse laskeutui silmistäni hivenen alaspäin muutamaksi sekunniksi, palaten sitten takaisin silmiini. Hänen hengityksensä suorastaan poltteli ihollani, kun hän hivutti kasvonsa lähemmäksi, kunnes melkein koskettivat omia huuliani. Hän katsoi yhä silmiini, kunnes omani painuivat kiinni ja toin kasvoni kohti häntä aikoen juuri painaa huuleni hänen huulilleen niiden tullessa vastaan.....

Kunnes isäni ääni keskeytti meidät oven takaa.

” Kristie, mikä se kiljahdus oli? Voinko tulla sisään?”

Aukaisin silmäni ja Bill veti kasvojaan hivenen kauemmaksi.
” Öhh, älä suotta. Kaikki on kunnossa.”
mumisin katse Billin silmissä. Hän katsoi minuun hiljaisena, liikkumatta vieläkään.
” Varmasti?”
” Varmasti.”

Kuuntelimme miten isä katosi oven takaa takaisin alakertaan, ja huokaisimme molemmat hiljaa. Kohotin taas katseeni häneen varovaisena, hän katsoi minuun yhä ja kohottautui sitten istumaan takaisin sängyn reunalle, antaen minulle tilaa nousta ylös.
Kapusin istumaan seinän vierelle, sydän vieläkin hakaten lujaa ja katsoimme tovin toisiamme.

” Mmh.. Ehkä minun pitäisi lähteä..”
Bill mumisi ja hieraisi niskaansa kädellään.
Nyökkäsin hänelle pienesti pystymättä sanomaan vielä mitään, olin pyörällä päästäni.
” Nähdään huomenna koulussa?”
Bill kysyi vielä luoden minuun vilkaisun ja nousin sitten jaloilleni, oikaisten vaatteitani. Billkin nousi ylös kohoten vierelleni ja nyökkäsin taas.
” Nähdään.”
vastasin vielä, kun vihdoin sain ääntä ulos. Bill puolestaan nyökkäsi, käveli ovelleni vilkaisten vielä kerran minuun, kunnes lähti.

Olinko tosiaan melkein suudellut Bill Kaulitzin kanssa?

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Seitsemäs osa, huhhuh, onpa vauhdilla edetty. Mutta niin, nyt päästiin melkein asiaan. (; Ja sitten jos jatkoa mielisitte tälle ”suhteelle” niin kommentti olisi kiva.

Taipaani, kirjoitan novellia ihan nytten, elikkä tarinaa ei ole kirjoitettu vuosi sitten tmv. Ihan tällä hetkellä tapahtuu tämän kirjoittaminen. Uutta osaa laitan siis aina yleensä viikonloppuisin, arkipäivät käytän uuden osan kirjoittamiseen, eli sen takia osaa tulee vain kerran viikossa ja onpahan enemmän aikaa kaikille lukea & kommentoida ennen uutta osaa. Vaikka ei minulla kyllä viittä päivää mene uuden osan kirjoittamiseen. (:

SY, Jebbe.