#5. Naapurissa

-KristenPoV-

Ei mennyt pitkään, kun olin jo siinä huoneessa, jonne olin aina toivonut pääseväni. Billin huone, se oli aivan yhtä suuri kuin omani, mutta tietysti poikamaisempi.
Ja Kaulitzien talo, se oli uskomaton!
Se oli kuin suoraan jostain sisustuslehdestä. Kaikkialla oli niin puhdasta ja viihtyisää, ja Simonekin vaikutti tosi mukavalta, vaikka kerkesinkin vain tervehtimään häntä kun Billillä oli niin kiire huoneeseensa.

Sinne kun pääsimme, hän laittoi huoneensa oven lukkoon ihan kaiken varalta.
Se tuntui kielletyn ihanalta, tunne olla lukkojen takana maailman suloisimman pojan kanssa. Vaikkakaan mitään ei tulisikaan tapahtumaan, mitään ihmeellistä mistä voisi kuuluttaa koko maailmalle.

Sitten kun tunsin Billin pehmeän vuoteen allani, pienoinen hymy nyki suupielessäni, mutta pyyhkiytyi pois, kun Bill istui sängyn toiselle laidalle ja katsoi minuun vakavana.
Nostin katseeni häneen vähän arkana, tiesin mitä Bill tahtoi.

Istuimme siinä tovin katsellen toisiamme, kunnes Bill luovutti, huokaisi ja pyöräytti silmiänsä. Pieni hymy käväisi taas kasvoillani, sydämen pamppaillessa rinnassani hullun lailla. En mahtanut mitään että suustani karkasi väkisinkin pieni naurahdus, sillä Bill näytti niin huvittavalta ollessaan ärsyyntynyt kun ei saanut minusta tietoa ulos.
Sitten hän katsahti minuun kulma koholla, pieni hymy nyki hänenkin huulillaan kun hän ei tiennyt pitäisikö hänen hymyillä vai ei ja mille, sitäkään hän ei tietänyt.
” Mitä?”
Bill kysyi hymyillen loppujen lopuksi ja kallisti päätänsä. Hänen tummien silmiensä katse suorastaan porautui silmiini, ja aivan hetkeksi unohduin hänen silmiinsä.
Ne olivat niin.. uskomattomat. Niin täynnä lempeyttä ja huolta, veikeyttä ja ilkikurisuutta.
Sitten kun tajusin jääneeni vain katsomaan, hätkähdin pienesti ja käänsin katseeni nolostuneena syliini.
” Ei mitään.”
mutisin rypistäen otsaani ja sivelin hiljakseen sormillani päiväpeiton sinistä kangasta. Nolostuttavaa...

” Ei kun kerro nyt.”
” Kumpi?”
” Kumpikin.”
” Kerroin jo siitä.”
” No sitten se toinen.”

Mutristin hivenen suutani katsoessani häneen kulmieni alta.
Hah, miten muka kehtaisin kertoa hänen silmistään, siitä miten paljon ne ihastuttivat minua. En mitenkään, tai siis voisin jos hän ei seurustelisi.
” En voi.”

” Kristie, tuo on rasittavaa. Miksi et voi muka kertoa mitään minulle?”
Bill marisi epätoivoisena ja nosti jalkansa sängylle ristien ne ja kurkisti kasvoihini, jotka osoittivat alaspäin. Pieni hymy levisi kasvoilleni ja hän naurahti pienesti.
” Usko pois, on parempi etten sano sitä.”
vastasin hänelle ja näytin kieltäni. Hän nauroi.
Oli ihanaa nähdä hänen nauravan, ja vielä minun takiani. Silti jaksoin vain ihmetellä, miten hän oli aina niin iloinen ja pirteä, energinen. Hän voisi lahjoittaa osan pirteydestään minulle.
” Onko se niin.. hmm.. Ilkeää, ettei sitä voi sanoa ääneen?”
Bill kysyi, miettien sopivaa kuvausta ja puistelin päätäni hänelle.
” Anna sitten tulla.”
” En.”

Bill ähkäisi rasittuneena ja heittäytyi vatsallensa vuoteelle.
Puraisin huuleeni hellästi ja katsoin hetken häneen, kunnes minun oli pakko viedä katseeni muualle. Mieleni teki niin kovasti koskea häneen, hipaista edes pienesti hänen selkäänsä sormillani, mutta enhän minä voinut, miltä sekin vaikuttaisi...
” Kuule, mitä jos tehdään sopimus?”
Bill ehdotti yllättäen, ja palautin katseeni häneen. Hän kääntyi selällensä ja hymy nykäisi suupielestäni. Eikö hän osannut olla paikallaan hetkeäkään?
Bill laski kätensä vatsallensa ristien sormensa ja katsoi minuun silmät hiukan siristettyinä.
” Minä kerron sinulle erään jutun, jos sinä kerrot vastauksen äskeiseen.”
Bill kertoi ehtonsa. Mutristin suutani pienesti ja laskin katseeni. Tietysti halusin kuulla Billin asian kun hän kertoi sen niin salailevasti, mutta sitten minun pitäisi kertoa hänen silmistään... Ja pilaisin siinä ystävyytemme, ei, en voi kertoa, mutta kun toisaalta sitten.. Ähh, ristiriitaista.
” Okei.”
mutisin ennenkuin itsekään tajusin mitä sanoin. Tunsin poskiani kuumottavan ja laskin katseeni nopeasti syliini, jos se estäisi edes hivenen häntä näkemästä punastumistani. Hmm, olimme kyllä menneet sivuraiteille ja pahasti aiheesta josta meidän piti keskustella alunperin... Mutta ei se minua haitannut, en ainakaan joutunut hänen tuiman katseensa ahdisteltavaksi.
” Sinä ensin.”
Bill tokaisi voitonriemuisena ja nousi istumaan vierelleni, katsoen minua odottaen palavasti, suorastaan liiankin kiinnostuneena.
Voihkaisin harmissani ja saatoin kuulla hänen pienen hihkaisunsa onnistumisestaan.
” No kun siis.. Tai siis... Silmäsi, ne vain... Ovat niin lempeät ja huolestuneet, kun taas samalla niin... Kiusoittelevat ja.. Niin...”
mutisin pitäen katseeni tiiviisti päiväpeitossa.

Noniin, nyt se oli sanottu, kerroin sen mitä Bill oli halunnutkin kuulla. Purin huuleeni ja Billin hiljaisuus sai hermoni kireälle. Pitäisiköhän lähteä..?
” Kiitos, luulisin... Odotin kyllä että olisit kuitenkin päättänyt kertoa totuuden tuosta mustelmasta, mutta noh, kiva kuulla.”
Bill sanoi ja nauroi sitten. Nostin katseeni häneen hölmistyneenä ja suuni loksahti hivenen auki.
” Mitä..? Siis..? Luulin että halusit tietää miksi olin niin... Miten vain..”

mutisin entistä nolostuneenpana ja puistelin päätäni silmät suljettuina.
” Ei se mitään, oli kiva kuulla että silmäni ovat niin.. Kiehtovat. Mutta joo, minun vuoroni.” Bill vastasi hymyillen vinosti ja huokaisin raskaasti. Kohotin lopulta katseeni häneen, kun olin varma etten olisi läheskään niin punainen enää. Sen sijaan odotin innolla ja uteliaana hänen kertomaansa, mitä hän aikoisi kertoa.

Bill katsoi minuun salamyhkäisenä, vino hymy huulillansa ja kohotin toista kulmaani.

” Meidän takapihalla oli eilen jänis.”
” …..”
” Se oli vitsi!”
” Aika surkea sellainen.”
mutisin kulma koholla ja puistelin päätäni. Rypistin sitten otsaani ja nipistin huuleni tiukasti yhteen.
” Bill, mikä se oikea asia oli?”
” Se oli tuo.”
” Eikä!”
” Okei.. Ei se ollut... Kerron sen joskus toiste, nyt on jo myöhä, katso vaikka. Isäsi hirttää sinut muuten, kun arvaa ettei kyse ollut koulutehtävästä. Ja lupaan kertovani toiste, kun tulet taas kylään, kun utelen tuosta mustelmasta.”
Bill vastasi viitaten kelloon selkäni takana seinällä, ja niinpä vilkaisin siihen olkani yli. Oho, kello tosiaan oli jo paljon.
Huomenna pitäisi raahautua kouluunkin, nähdä Melrose ja... Gustav!
Mikähän silläkin miehellä oli? Kipeänä varmaan, mutta yleensä hän ilmoitti siitä minulle.
Vein katseeni lopulta takaisin Billiin ja hymyilin pienesti.
” Okei, minä menen sitten. Tuletko huomenna kouluun?”
” Jep.”
” Okei, no, öitä ja... Nähdään.”



XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Noniin, viides osa. Yeah, vihdoinkin Kristie pääsi käymään Kaulitzeilla. Noniin, ja mikähän mahtoikaan olla Billin asia? Sen saatte selville tulevissa osissa. ;)

SY, Jebbe.

Ps. Uituitui kun oli ihana lukea viime osan kommenttejanne...! Ihanaa kuulla tuollaista, ilahdutti ihanasti. ♥