Rutistin sitä vaan hiljaa, Billin kädet roikkuen rentona sen vartalon vierell. Bill kahto hiljaa mun olkapään yli suu raottuen hieman yrittäen sanoa jotain, ja kyyneleet täytti sen silmät, mutt Bill paino vaan päänsä mun olkapäätä vasten, ja oli hiljaa.

--

Aukasin hetken kuluttua mun silmät, kun kyyneleet oli kuivunu, laantunu pois. Olin hiljaa siin, Bill ei liikkunu tai sanonu mitään, hengitti vain hiljaa, rauhassa.
Vetäydyin irti sit ja astuin kauemmas siitä pari askelta. Katoin sitä hetken tutkaillen. Bill nosti hiljattain kasvonsa mua päin, ja katto mua hiljaa, rennon ja rauhallisen näköisenä. Normaalina, suu pienesti raollaan.
Levitin käteni sivulle ja katoin sitä. Laskin ne sit alas.
" Tom mä... En tiiä voiko meistä enää tulla mitään..." Bill sano... Katoin sitä hiljaa, mykistyneenä.
" Okei sit. Jos sä kerran annat muitten mielipiteiden tulla meidän väliin, nii mä en laita vastaan, koska sä täss luovutit meidän suhteen, en mä." tuhahin sille ja käännyin ympäri. Vetäsin henkee ja menin sit ovelle.
" Tom.... Oottasit...." Bill sano, just ku tartuin kahvaan.
Vilkasin siihen mun olan yli, mutt en jääny oottaa.. Mitä turhaan mä oottaisin ett se selittäs miks halus erota. Astuin sisään ja vilkasin sivusilmällä olohuoneeseen. Toiset katto tiiviisti telkkarii, parempi niin.
Jätin kengät jaloist ja astelin hiljaa yläkertaan.
Kävelin mun huoneeseen, ja seisoin ovella hetken hiljaa. Mä en vonu uskoo tätä, ett tää olis totta..
Katoin lattiaa pudistellen mun päätä, ja puristin käteni nyrkkiin.
Käännyin ovea päin, ja paiskasin sen täydellä voimalla kiinni. " HEMMETTI!" huusin niin kovaa ku äänen sain kurkusta lähtee, ja tartuin lamppuun pöydäll, katoin sitä hetken, ja paiskasin voimalla maahan.
Se räsähti palasiksi, työnsin kaikki tavarat pöydältä alas.
Katoin suorastaan vauhkoontuneena sekasin olevaa huonetta, ja potkasin pöytää jalallani. ' Miks kaiken pitää mennä väärin?!' kysyin iteltäni murahtaen. Katoin ympärilleni.
Kävelin vaatekaapin luo, ja tartuin siihen vetästen sitä kumoon - mutt samass mun huoneen ovi aukes ku Georg ja Gustav tuli sisälle. " Tom? HERRA JUMALA! " Georg huudahti ja syöksy kaapin alle ottaen sen vastaan käsillään. Gustav meni auttaa sitä, ja ne työnti sen takas ylös.
" Mikä sua vaivaa? Älä nyt riko jokasta asiaa." Gustav kysy huokasten. " Miks en rikkos, ku mun sydänki on rikottu!? Mun elämä on pilalla, täysin murskattu - kiitos Billin!" huusin ja osotin sormellani mun huoneen ovelle, johon Bill oli ilmestyny. Se kahto mua hiljaa, ja mä vilkuilin sitä hermostuneena.
" Mistä tässä nyt on kyse?" Georg kysy. " Kysykää tolta." mutisin ja työnsin ne ulos mun huoneest ja paiskasin oven kii.
" Bill...?" Georg kysy hiljaa... Kuulin ku Bill huokas... " Mä sanoin Tomille ett... Musiikki on mulle tärkeintä elämässä, ja ett mä en oo enää varma ett meistä vois tulla jotain." Bill mumis, ja mun teki miel hakata ovi, mutt muute ne sais tietää ett kuuntelin niit.
Mä en tajunnu miten Bill saatto jättää mut tolla lailla, just ku mä olin kertonu sille mun tunteist. Just ku mä olin saanu tietää itekki mun todelliset tunteet sitä kohtaan. Just ku meillä oli alkanu mennä taas vaihteeks ihan hyvin.
Hoipertelin hiljaa mun vuoteelle, mutt matkall jouduin tukeutuu pöytään. Mua huimass..
Kaaduin vuoteelle hiljaa, ja nukahin..

Heräsin vasta seuraavana aamuna. Katoin ympärilleni hämmentyneenä, ett miks tää huone oli tämmönen, sitt muistin, ett mähän raivosin eilen, ja heitin ne siihen. Kohautin hartioitani ja nousin ylös.
Kävin suihkussa ja vaihdoin puhtaat vaatteet ylle ja lähin alas.
Kävelin olohuoneeseen, mutt siellä ei ollu ketään. Menin keittiöön, siell oli vaan Gustav.
" Oho. Mites sä nyt jo hereill?" Gustav kysy mut huomatessaan.. " Ei nukuta.." sanoin vaan ja otin mehuu kaapist. Kaadoin sitä lasiin ja join kerrall kaiken alas.
" Vai nii..." Gustav mumis. Samall Georg tuli keittiöön. Nyökkäsin sille vaan.
En muistanu mitään eilisest. En mitään, yhtään mitään. Samass Gustav tunkiki jo aamiaist pöytään, ja otin meille lautaset ja lusikat.
istuin mun paikalle ja otin kaurapuuroa lautaselle ja lisäsin hieman sokeria, ja söin sit.
" Miten sä voit.. Tom..?" Georg kysy.. " Hm..? Ihan ok, ei täss..mitään..." vastasin vilkasten sitä. Se nyökkäs mulle hiljaa ja jutteli sit Gustavin kanss jostain.
Sitten...
Bill asteli keittiöön. Ku se istu mun vastapäätä hiljasena, vein mun katseen siihen hiljaa. Katoin hetken sitä, ja samass kaikki palas eilisest mun päähän.
' Mä en tiedä voidaanko me olla enää yhess...' ajattelin.
Samassa pomppasin ylös paiskaten lusikan pöytään kattoen sitä vihasena. Bill nosti katseensa muhun, hieman kummastuneen, mutt samall jotenki pahoillaan olevan ja surullisen katseen. Katoin sitä hiljaa vihasena, ärtymys kasvoilla, kunnes ärtymyksen tilalle tuli suru.
Katoin Billiä hiljaa, kyyneleet lähell. Nielasin ne kuitenkin. Pudistin mun päätä ja marssin ulos keittiöst.
" Tom, söisit ees loppuun!" Gustav huuti mun perään. " Ei oo nälkä." vastasin sille ja noukin kengät jalkaan ja lähin ulos.

Kävelin kadulla... Vettä sato kaatamalla, taivas oli tumma, musta, ja se välkehti välillä salaman halkastessa taivaan palasiks. Mä en nähny ketään siell... Olin yksin.. Niin yksin, ett siihen vois vaikk kuolla.
Kävelin puistoon, ja istuin penkille. En välittäny siit, ett olin litimärkä, ett mua kylmi ja mä palelin..
Mitä välii sillä ois.. Ei mua kukaan tarvitse, ei mua kukaan kaipais, ei mua kukaan rakastakkaan.
Värähtelin kylmäst.. Joku ohikulkija sateenvarjon suojissa katto mua hetken ohi kävellessään, ja meni sitten menojaan. Huokasin raskaasti ja laskin katseeni maahan.
Sää oli jo hämärä, ja puistoon liikku hilljalleen usvaa jostain.. Mä en nähny juurikaan eteeni.
" Mitä sä täällä istut? Tuu, sä voit tulla mun mukaan kyll." kuulin äänen sanovan mulle.
Nostin katseeni ja huomasin edessäni naisen ääniviivat sumun takaa. Erotin hieman hänen kasvojaan, tyttö oli ihan sievä. Tytön vaaleat hiukset laineili nätisti olkapäille, ja kirkkaat siniset silmät loisti.
Se ojenti mulle kätensä, ja mä tartuin siihen.
Nousin ylös, ja laskin irti sen kädest. " Mennään." tyttö sano hymyillen ja lähti kävelemään. Mä en tajunnu sitä. Se hohti valkeena hieman, vaikka sankka usva ja yö peitti ympäristöä.
Mä kävelin taka-alalla sen perässä, en tiiä miks. Jotenki, musta vaan tuntu, ett mun kannattaa seurata sitä ja lähtee sen mukaan.
Niimpä mä lähin, vaikk en tienny yhtään mitä tuleman piti, ett pystyskö tähän ees luottaa, vai olisko se joku petollinen, jolla on jotain juonia mua vastaan..

--

Noniin, osa 12 putkahti ulos nytten. Hieman lyhempi kuni normaalisti, mutta pitää jäädä miettimään suunnitelmaani (: Sillä välin, Te kommentoitte tätä, ja sanotten, onko jatkamisen arvoinen?