Kestääkö suhteemme:

Tunsin voivani nukahtaa entistä paremmin, entistä lämpimämpään paikkaan, Tomin kainalossa. Pidin käsiäni hänen ympärillään, pääni hänen olkapäällään.
Mutta Tom oli jotenkin levoton. Hän liikehteli vähän väliä, ja lopulta tunsin hänen kätensä taas takamuksellani.
Hymy nousi kasvoilleni ja aukaisin silmäni katsoen Tomiin. Hän hymyili minulle hellästi, kääntäen meidät sitten toisinpäin, niin että minä olin Tomin alla. Katsoin Tomia hymyillen suloisena, ja hän naurahti hiljaa.
Tom kumartui lähemmäs kasvojani ja tunsin, kuinka hän suuteli kaulaani. Inahdin hiljaa, se tuntui niin ihanalle. Halusin hänet omakseni. Annoin hänen suudella kaulaani rauhassa, kunnes minun oli aivan pakko kääntää pääni ja suudella häntä.
Tom vastasi suudelmaani, josta olin mielissäni. Näykkäisin häntä hellästi korvasta, johon hän naurahti pienesti, painaen suukon nenäni päähän.

" Eikö meidän pitäisi nukkua? Huomenna kuitenkin palaamme takaisin kämpälle.." Sanoin hiljaa Tomille ja katsoin häntä hymyillen. " Kyllä me heräämme junaa varten, usko pois." Tom vastasi hiljaa, jatkaen sitten huulieni kimpussa.
Hiljalleen tunsin, kuin Tom ujutti kielensä suuhuni. Tunsin hänen hamuilevan omaa kieltäni, joten kuljetin kieleni hänen kielensä luo.
En voi muuta sanoa, kuin että Tom on mahtava kielarissa. Siis onhan hän muutenkin hyvä suutelija, en minä sitä tarkoita, mutta niin... hän on mahtava..

Aamulla heräsin kun äitini koputti oveen, ja säikähdin että hän tulisi sisään, mutta kuulin hänen sitten koputtavan Tomin oven samalla lailla. Vilkaisin viereeni, hymy kohoten kasvoilleni. Siinä Tom nukkui aivan minuun leimautuneena, suloinen virne kasvoillaan. Painoin suukon hänen otsallensa, ja olisin vain halunnut jäädä siihen käpertyneenä, mutta oli pakko nousta.
Herätin Tomin varovasti, omalla keinollani; suutelemalla häntä varovasti. Aluksi hän vastasi suudelmaansa vasta unenrajamailla, pian hän oli jo kiivennyt istumaan vatsalleni. Katsoin häntä hetken hölmistyneenä, lopulta hymyillen.
Se tuntui aivan upealta, kun hän painoi vielä hellän suudelman huulilleni, ennenkuin nousi virnistäen ja hiippaili omaan huoneeseensa.

Makasin hetken sängyssä, kunnes raahasin itseni ylös ja puin ylleni. En ollut kerinnyt purkaa vielä laukkujani, joten ne olivat valmiina. Laitoin vain hiukseni ja meikkasin silmäni. Menin sitten alakertaan, ja Tom astui samaan aikaan ulos huoneestaan pukeutuneena. Hymyili hänelle ja menin alakertaan Tom tullen perässäni.
Söimme äitimme tekemän aamupalan ja lähdinne sitten juna-asemalle. Nousimme junaan ja etsimme paikkamme sieltä. Istuimme vierekkäin, ja pidimme toisiamme kädestä kiinni koko matkan..
Minua alkoi hermostuttaa, kun nousimme junasta ja tilasimme taksin. Vääntelehdin hermostuneena, ja hommasin kaikkea..
" Shh... Ihan rauhassa Bill... Uskon, että he ymmärtävät.." Tom sanoi minulle hellästi silitellen selkääni halauksessaan. " Mutta entä jos bändi hajoaa tämän takia, jos he eivät ymmärräkkään.." sanoin hiljaa Tomille ja kyyneleet olivat lähellä silmissäni..
Kuinka vaikeaa elämä saattoikaan olla..

Nousimme lopulta taksiin Tomin saatua rauhoitettua minua, ja saavuimme pian kämpille.
Nousin kämppämme pihassa taksista, kun Tom maksoi kyydin tällä kertaa. Kävelin kämppämme ovelle vetäen syvään henkeä ja tartuin kahvasta.
Astuin sisälle ja Gustav ja Georg tulivat heti ja halasivat minua. Taputin heitä selkään kevyesti. " Antakaa anteeksi..... Toivon, että voitte ottaa minut takaisin bändiin..." sanoin hiljaa heille.. " Tottakai... Hei, me ei ikimaailmassa löydettäs sua parempaa laulajaa. " Gustav ja Georg sanoivat minulle, ja se sai hymyn kohoamaan huulilleni.
Vilkaisin Tomiin hymyillen, mutta samalla pelkäsin, että miten toverini ottaisivat asian, kun kuulevat siitä. Vein laukkuni yläkertaan ja Tom tuli mukaani, auttamaan purkamisessa.

" Kumpi kertoo heille?" kysyin Tomilta, vilkaisten tähän samalla. " Kerrotaan yhdessä." Tom sanoi minulle, ja hymyilin hänelle. Purimme laukkuni ja ihmettelin minne Tom katosi. Pian hän tuli takaisin, kantaen sylissään laatikkoa, juuri sitä laatikkoa, jossa säilytin kaikki muistoni. " Tässä. Haluan, että otat sen takaisin." kuulin Tomin sanovan, ja otin laatikon käsiini liikuttuneena..Aukaisin kannen ja yllätyin, kun sisällä oli kaikki, mitä olin sinne jättänyt.. " Säilytit.. kaiken.." sanoin hiljaa koskettuneena. ja nostin katseeni Tomiin. Tom nyökkäsi minulle hymyillen. "En raaskinut heittää niitä poiskaan.." Tom jatkoi hiljaa, hymyillen kuitenkin.
Laitoin laatikon kaappiini, ja menin Tomin luo suudellen häntä hiljaa. Tunsin Tomin käsien kiertyvän ympärilleni, ja en pistänyt vastaan, vaan kiedoin käteni hänen kaulallensa.
Suutelimme hiljaa Tomin kanssa, rauhassa vain, kunnes Tomilla suutelu muuttui kiihkeämmäksi. Suutelin häntä yrittäen pitää sen rauhassa, mutta en onnistunut vaan lopulta heittäydyin itsekkin mukaan täysillä.

Kuulimme yllättäen askelia rappusista, ja irroittauduimme nopeasti ja olimme laittanivamme laukkujani kaapin perälle. Georg tuli huoneeseen, kädessään päivän lehti.
Huomasin  jotain karmeaa siinä lehdessä... Ja Georgin ilme... Se.. Oli hämmentynyt... Järkyttynyt..
" Mitä tämä oikein tarkoittaa?" Georg lopulta kysyi nostaen lehden näkyvillemme. Lehden etukannessa oli iso kuva, jossa olimme MINÄ JA TOM! Nielaisin ja vilkaisin Tomiin, hän oli ihmeen rauhallisen näköinen.. Katsoin kuvaa, jossa olimme suutelemassa Tomin kanssa puiston penkillä. Luin otsikon, joka oli tupattu kuvan yläpuolelle: " TOKIO HOTELIN TOMILLA JA BILLILLÄ SALASUHDE TOISIINSA?!"
" Georg, mitä jos mentaisiin alakertaan juttelemaan.. Voimme selittää kyllä kaiken.." Tom sanoi mahdollisimmanr auhallisesti ja Georg suostui nyökkäämällä ja lähti alakertaan. Tom rauhoitteli minua hiljaa ja lähdimme sitten Georgin perässä alakertaan. Gustav oli keittiössä. Hänkin näytti hämmentyneeltä jutusta..

Istuimme Tomin kanssa tuoleille, vilkaisin häneen hiljaisena, ja hän minuun.. "Juttu on nyt näin... Olemme Billin kanssa yhdessä, emmekä aijo erota." Tom sanoi, Georgin ja Gustavin vain jääden tuijottamaan meitä hiljaa..

En tiennyt, mitä odottaa heiltä, en itsekkään osaisi sanoa mitään tähän, jos olisin heidän asemassaan. " Niin tuota..... Lähdin poiis silloin... Juuri sen takia, kun huomasin.. Että olen rakastunut Tomiin... Tiesin, että minun tulisi olemaan vaikeaa olla täällä, kun pitäisi salata tunteitani ja kuitenkin nähdä Tomia joka päivä... Siksi lähdin muualle... Koska luulin, että ei Tom minua rakastaisi, samalla lailla kuin minä häntä." selitin vuorostani varovasti Georgille ja Gustaville.
Tom yhtyi sanoihini. " Ja... Kun Bill lopulta suostui kertomaan minulle tunteistaan, minä... päätin kertoa omani hänelle... Olin itsekkin salannut niitä vähän aikaa, enkä kyennyt itsekkään salailuun enää.. Toivon, että ymmärtäisitte... Emme pärjää ilman toisiamme, emmekä halua Tokio Hotelin rikkoutuvan tämän takia.." Tom sanoi toisille, ja jäin odottamaan heidän reaktiotaan...

En yhtään osannut arvella heidän reaktiotaan sellaiseksi, minkä he esittivät... Yllätyin todellakin..

1459986.jpg