" Moro, Heidi."
Mun silmät pyöristy päässä ja käänsin katseeni vasemmalle puolelleni. Mun suu loksahti auki. " M-m-mitä sä.. Miten sä oot täällä!?"

*

" Marcos!?" kiljasin pompaten ylös penkiltä. Marcos väläytti pienen hymyn kasvoillaan. " Mukava nähä suakin." se virnisti istuen penkille. Katoin sitä järkyttyneenä. " Mitä helvettiä sä täällä teet?" murahin kattoen toista kulmieni alta.
Marcos vilaks mua silmäkulmastaan loukkaantuneen olosena. " Mummon hautajaisiin tultiin.." Marcos mumis hiljaa. Katoin Marcosia pieni säälin pilkahus sydämessä tuntuen.
Myönnän.
Marcosin ulkonäkö saa mut vieläkin tuntemaan vetoa itseään kohtaan.
Istuin hiljaa takas penkille. " Ai.. Otan osaa.." mumisin hiljaa. Marcos nyökkäs vaan pienesti. " Tiiätkö.. Mä oikeesti kadun mitä tein sulle sillon yli vuos sitten." Marcos totes äkisti. Hätkähin. " Mä en usko sua. Miten sä muka äkisti oisit voinu muuttuu katuvaks?" mutisin välinpitämättömänä. " Oothan säkin muuttunu. Susta on tullu kova ja kylmä." Marcos tokas vilkasten mua. Vavahin pienesti. Hymähin. " Ehkä sua kohtaan. En muita." sanoin hiljaa. " Sä pidät musta vieläkin." Marcos virnisti hiljaa.
" Anteeks mitä? En todellakaan." mutisin pudistellen päätäni, kattoen toista uskomatta kuulemaani.
" Kyllähän. Et sä muuten noin kiivaasti suhtautus jokaseen asiaan mitä sanon."" Ehkä suhtaudun kiivaasti siks, ett mä vihaan sua." murahin ristien kädet puuskaan. " Niimpä niin." Marcos tuhahti. " Mä tulin kuitenki pyytää anteeks alun alkujaan." se jatko ja vilkasin sitä hiljaa. " Mä oon oikeesti pahoillani, usko tai älä." Marcos mumis nousten ylös.
Katoin sitä uskomatta oikein. Sen äänessä oli ehkä tunnetta, mutt sen kasvot oli ilmeettömät. " Anteekspyyntö hyväksytty." mutisin hiljaa. Marcos katsahti mua sivusilmällä. " Kiitti, kai." se mumahti vilkasten kelloo. " Pitää mennä valmistautuu. Moikka." Marcos mutis sit lähtien kävelee poispäin. " Moikk.." mutisin hiljaa huokasten.
Nousin ylös ja lähin toiseen suuntaan, kävelemään kohti kotia. Ilta alko jo hämärtyy, ja en halunnu jäädä kadulle yksin pimeeseen. Värähin kylmästä.

Hätkähin hereille puhelimen pirinästä. Hapuilin puhelinta yöpöydältä, mutt en löytäny. " Perhana missä se on?!" ärähin kurkottaen lattialle farkkujen taskuun. Vihdoin mun käsi osu siihen ja nostin sen korvalleni. " Hemmetti kuka kehtaa häiritä?" murahin puhelimeen.. " Öhh.. Soitinko huonoon aikaan?"" BILL!" kiljasin kömpien ylös peiton alta. " Ei, et tietenkään." mumisin äkkii puhelimeen. " Ai.. En kai vaan herättäny?"" Ömm.. Herätit.. Mutt ei se haittaa." sanoin nopeesti, ett Bill ei turhaan pahottelis. " Okeii.. Miten sä oot voinu?"" Ihan hyvin.. Mä vaan.. Mulla on ikävä sua.." mumisin hiljaa nypistellen toisessa kädessäni peittoa. " .. Mullakin sua... Aika tuntuu menevän niin hitaasti nykysin, ku sä et oo mun luona.." Bill sano hiljaa. Kyyneleet kohos mun silmiin. " Kunpa mä voisinki olla siellä.." kuiskasin ääni värähtäen.. " Niin.." Bill huokas hiljasena.
" Mä riitelin eilen taas isän kanssa.. Se ei hyväksy meidän suhdetta.." kerroin hiljaa. " Ai.."" Sen pitäs vaan oppii tuntee sut, niin se tajuis... miten ihana sä oot." kerroin hymyillen pienesti, kuunnellen miten Bill naurahti toisessa päässä. " Kai sä oot oikeessa, osittain ainaki." Bill kerto iloselta kuulostaen, selvästikkin. " Mä oon. Sä oot herttanen, ihana, luotettava, rehellinen, söpö.."" Jooh, uskotaan!" Bill nauro keskeyttäen mut hellästi, ja naurahin itekki lopulta.
" Mutt sä oot." sanoin hymyillen ja vein samass katseeni ovelle. Joku koputti oveen ja aukas sit. Petri tuli sisälle ja sulki oven, istuen sit pöydän ääreen. " Uskon uskon." Bill vastas. " Bill ala tulla jo."" Joojoo." Kuuntelin hiljaa Tomin ja Billin keskustelua taustalta. " Hei, sori, mun pitää mennä, me lähetään studiolle. Soitellaan myöhemmin."" Joo, ei se mitään. Moimoi." vastasin kattoen Petriin hiljaa. " Bill?" kysyin viel nopeesti. " Nii?"" Mä rakastan sua." kuiskasin hellästi, ihan hiljaa, hymyillen. " Mäkin sua. " Bill henkäs hiljaa, ja hymyilin pienesti, sulkien sit puhelun.
" No ohoh, kenes kanssa noin lepertelyt oli?" Petri kysy virnistäen. " Ei kuulu sulle. Ja luulis sun jo tietävän muutenki." vastasin virnuillen. " Jaahas, niin tiiänki." Petri mutis vilkasten ikkunasta ulos.
" Oli sulla varmasti jotain tärkeenpääkin, ku tulla kyselee mun puheluista?" kysyin Petriltä hellästi hymyillen.
" Joo, Lilyn kanss ajateltiin lähtee uimaan rannalle. Tuutko mukaan?" Petri kysy kallistaen päätään. " Ööm.. Voisin mä. Mä tuun ihan heti." vastasin Petrin noustessa jo ja se nyökkäs häipyen ovesta ulos.
Pomppasin ylös hyväntuulisena ja kaivelin kaappiani. Naurahin hiljaa ottaessani sieltä ne vihreät bikinit, jotka Tom joskus neuvoi mua ottamaan.
Laitoin ne ylleni, ja vedin vielä hameen ja topin päälle.
Lähin alas ja söin nopeasti leivän ja banaanin, ennenku me lähettiin sit rannalle.

Levitin pyyhkeen hiekalle ja laskin kassini sen vierelle. Kävelin sitten veteen hiljaa, katsellen kun Petri taas kiusas Lilyä. Pudistelin päätäni, mutt annoin olla, enkä puuttunu.
Pulahin uimaan sopivan syvällä, ja sukelsin lopulta. Katselin ympärilleni pidätellen henkeä ja uin eteenpäin, kuitenkin pian happi loppu, ja mun oli pakko nousta pintaan.
Vedin syvään henkee, ja kiljasin äkisti. Laskin katseeni nopeesti veteen, ja näin pienen ahvenen. Kiljuin ja rämiköin vedessä kohti rantaa ja huokasin raskaasti päästessäni kuivalle maalle.
" No mitä nyt?" Lily kysy astellen mun luo Petri mukanaan. " Ahven, se... kosketti mun jalkaa.." sanoin kauhuissani ja Petri rupes räkättämään. " Mitä?" kysyin hölmönä. " Pieni ahven, ja sä säikähit sitä noin kauheesti?" Petri nauro vedet silmissä. " No se koski muhun!" inahin puolustellen, mutt se vaan nauro, ja Lilykin tirskahteli.
Hymähin hiljaa istuutuen pyyhkeelle ja otin aurinkorasvan alkaen levitellä sitä vartalolleni. " Ne voi olla vaarallisia. Purevat vielä varpaan irti.." mutisin hiljaa. " Millä hampailla?" Petri naurahteli. " No..." alotin mutt hiljenin.
Eihän niill ees oo hampaita..
Huokasin käyden makaa ja vedin aurinkolasit silmilleni.
" Menkää siitä häiritsemästä." mutisin hiljaa sulkien silmäni rauhoittuneena. " Njääh.. Onko sulla se juominen mukana?" Petri kysähti. " Laukussa." mutisin viitaten siihen kädelläni. Kuulin miten Petri tonki kassia kunnes löyti pohjalta limsapullon ja joi siitä ahnaasti.
" Jätä nyt muillekkin!" Lily kilju vieressä kurotellen pulloa, mutt Petri oli sille liian pitkä. Petri virnuili kiusaten Lilyä, mutt anto sen sitten lopulta Lilyllekkin.
Huokasin hiljaa miettien, miten koulu alkaisikaan taas huomenna..

Hyppy huomiseen:
" Heidi?"" Täällä." ilmotin olostani luokassa nostamalla käteni ilmaan hetkeksi ja laskin sit alas. Opettaja tarkasti oliko kaikki koulussa, muutama puuttu kylläkin. " Noniin, tänään me teoriassa puhumme ulkomaalaisista jälkiruuista, ja myös kilpailusta, josta oli jo keväällä puhetta." opettajan hento naisääni kaiku luokassa.
Muutamat oppilaat supisi takarivissä kuin pikkutytöt, kunnes opettaja huoautti tiukkana siitä.
" Noniin. Olen saanut jo tietoa muutamien oppilaiden vanhemmilta, ketkä saavat osallistua opiskeluun ulkomailla, mm. Ranskassa, Italiassa, Venäjällä tai Saksassa. Opiskelun te aloittaisitte valitsemassa paikassanne jo tammikuussa." ope puhu katsellen meitä, ja katoin siihen jännittyneenä. Oliko isä varmasti antanu mun osallistuu siihen?
" Niin, osallistuneita ovat jo Susanna, Linda, Helena ja Heidi. Muilla halukkailla on mahdollista osallistua vielä tämän viikon perjantaihin asti, sitten minun pitää lähettää lista osallistuneista. Muistakaa, että teillä täytyy olla vanhempien lupa." huokasin raskaasti ku ope ilmotti mun nimen. Mä todellakin halusin muualle.
Se tarkottas, ett mä saattasin nähä Billiä opiskelun ohella useammin, jos se ei sattus olee kiertueella jossain muualla ku Saksassa. Tuntu pyörryttävältä ajatukselta ajatella, ett mä olin Bill Kaulitzin kanss yhessä, joka oli monien teini-ikästen tyttöjen unelma, mutt se halus olla mun kanss.. " Unbelieveable..." kuiskasin hiljaa. " Mitä sanoit Heidi?" opettaja kysy ja hätkähin pienesti. " En mitään." vastasin nopeasti ja vänäsin hymyn kasvoilleni. Ope nyökkäs pienesti ja jatko sit puhumistaan, ja mä vaivuin takas mun ajatuksiin.
Parin tunnin päästä ja kouluruokailun jälkeen me mentiin tiloihin, jossa me aina harjoteltiin jälkiruokien valmistusta. Tänään me tehään suklaata ja siit ainaki yritetään tehä konvehteja.
No, oikeastaan me sulatettiin valmiita suklaata, ja kaadettiin se muotteihin. Joo, melko yksinkertasta ja helppoo, eli periaatteessa me ei tehty mitään siitä ite.
Sit ku me syötiin niitä, nii ne oli mahtavan hyviä, suussa sulavia suorastaan.
Otin muutaman rasiaan koulun loputtua, ja päätin viedä kotiin, ihan vain jos kelpaisi. Yritin samalla kyll samall kiittää isää kisaan pääsystä.
Kävelin hiljakseni kotia päin laukku olalla. Pidin katseeni maassa ajatellen, mitähän Bill tekee just nyt. Se varmaanki on levyttämässä tai sit ottaa rennosti.
Vilkasin kelloa, 16.33.... Eli Saksassa se on 15.33 vasta. Kävelin hiljakseen kotiovelle ja aukasin sen. " Kotona ollaan." huikkasin taloon potkaisten kengät jaloista ja vedin oven kiinni.
Laskin laukun portaiden juureen ja otin rasian sieltä. Vein sen jääkaappiin, ett suklaa ei sulas.
" Petri? Lily?" huusin taloon, en nähny ektään nimittäin olkkariss. " Huhuu?" huutelin, ja sit Lily tuli vessasta. " Moih." se sano kattoen mua hölmöstyneenä. " Moi.." sanoin ihmeissäni itekki. " Kaapissa on suklaata mitä tein koulussa. Jätä Petrille ja isällekki jos syöt." sanoin ja Lily nyökkäs, ja häivyin sit yläkertaan.

Hyppäsin sängylle tarkastamaan läksyjä. Otin kirjan ja aloin lukemaan, mitä meillä oli teoriassa nytten. En todellakaan halunnu missata mitään tärkeetä, tulevaisuutta ajatellen.
Otin puhelimen ohimennen käteeni ja vilkasin oliko kukaan soittanu tai muuta. - Ei kuitenkaan mitään.
Jotenki oli salaa toivonu, ett Bill ois jotain laittanu tai yrittäny soittaa, mutt ei. " Ähh, keskity kouluun nyt." murahin itelleni pakottaen ajatukset kirjaan ja tekstiin, mutt mun teki mieli soittaa Billille, ja kertoo ett mä 90 % varmasti tuun Saksaan ens vuoden alussa.
" Ei, sä et häiritse sitä, jos sillä on jotain tärkeenpää nyt ku kuunnella mun onnee." mutisin itelleni pitäen näppini erossa puhelimesta.
Noh - niin siinä sit loppujen lopuks kävi.
Pian mä jo löysin itteni ulkoo terassilta, soittamasta sille.
" Vastaa..." inisin hiljaa purren huultani hermostuneena, jos se ei vastais. " Ähh." murahin ku naine sano ett ei saada yhteyttä.
Huokasin sulkien sit puhelun ja katoin taivaalle.
Pien lintu lenti mun yläpuolelta, ja mulle tuli mieleen, ett se on pikkune lentokone, joka vaan räpyttelee siipiään.
Naurahin hiljaa itekseni, ja äkisti puhelin sit rupes soimaan.
" Heidi." vastasin toiveikkaana, ett se olis Bill. " Heidi, minä tässä." isän ääni sano toisesta päästä. Huokasin mielessäni. " Moiih." vastasin yrittäen kuulostaa iloselta, vaikk olin pettyny. " Olen juuri tulossa kotiin. Viitsisitkö laittaa sen eilisen makaroonilaatikon uuniin? Olen hirmu väsynyt."" Joo, okei, mä laitan." huokasin hiljaa. " Kiitos kullannuppu. Nähdään pian." isä sano katkasten sitten puhelun. " Heipä hei.." mutisin hiljaa nousten ylös tyytymättömänä ja raahustin sisälle.
Kävelin keittiöön jättäen matkalla puhelimen olkkarin pöydälle. Otin jääkaapista vuoan, jossa ruoka oli. Laitoin sen uuniin ja uunin päälle.
" Kullannuppu.." mutisin hiljaa virnistäen itsekseni. Oli siinäkin lempinimi tyttärelle.
Hätkähin ku mun puhelin rupes soimaan ja kiiruhin olkkariin, mutt Petri nappas mun puhelimen mun nenän edestä. " Anna se tänne." kiljahin yrittäen napata puhelinta, mutt Petri vastas siihen jo.
" Kuka siellä?" Petri madalsi ääntään erilaiseksi. " Petri." murahin vaativasti, mutt se ei huomioinu mua. " Ööh, onko Heidi siellä?"" Heidillä on juuri muita kiirei..."" Petri lopeta! Anna se tänne!" raivosin repien puhelimen toisen kädestä ja suuntasin ulos takas terassille.
" Bill?" " Heidi?"" Joo." naurahin pienesti kuullessani Billin epäröivän äänen. Hymyilin itsekseni kuunnellen miten Bill huokas helpotuksesta. " Ehdin jo säikähtää ett sulla oli joku toine siellä.." Bill sano hieman huolestuneelta kuulostaen. " Ei ei, Petri vei mun puhelimen ja pelleili vaan. En mä tekis sitä sulle." nauroin heilauttaen kättäni isälle, joka ajoi autollaan pihaan ja nousi autosta kävellen ovesta sisään sanoen äänettömästi tervehyksen mulle.
" Mä luotan suhun kyllä. Mä huomasin, ett sä olit yrittäny soittaa mulle?"" Joo, mutt et vastannu. En kai mä häiritse?" kysyin purren taas huultani, siitä oli tullu jotenki vaan tapa jo mulle.
" Et ollenkaan. Me lopeteltiin just studiolla, ja ollaan nyt sit menoss kämpälle." Bill kerto ja helpotuin. Musta oli aina kiusallista jos satuin häiritsee jotakuta kesken tärkeen jutun.
" Mä vaan halusin soittaa ja kertoo sulle jotain, jotain hyvää." sanoin hymyillen vetäen hupparin hihoja kämmenien lämmikkeiksi viileältä tuulelta. " Mm.. Älä sano, anna mä arvaan? Sä pääset tulee keväällä?" Bill kysy innoissaan selvästikkin. Naurahin pienesti. " Parempaa. Mä tuun jo tammikuussa, aika varmasti." kerroin innoissani itekki. " Mitä?! Oikeesti!?" Bill kiljas puhelimeen. " Oikeesti." vastasin hymyillen ja nauroin, miten Bill päästeli riemun huutoja toisessa päässä, ja sitten kuulin Georgin karjuntaa taustalta. Virnistin itsekseni hyväntuulisena. " Mahtavaa, mutt siis, sä et oo varma kuitenkaan?"" En, ku se on koulun kautta juttu. Mä opiskelisin siellä 1½ vuotta. Oisin voinu valita opiskelupaikaks vaikka Italian, mutt mä halusin sinne, nähä sut." sanoin hellästi.
Bill nauro ihanasti toisessa päässä. " Toi oli paras uutinen mitä oon tänään kuullu." Bill kerto hymyillen, ja henkäsin hiljaa onnellisena. " Ton mä toivoinki sun sanovan." virnistin pienesti.
" No nyt kuulit. "" Jepp, ja oon ilone siitä." sanoin hymyillen.
Me juteltiin varmaan pari tuntia Billin kanssa, kumpikin vuorollaan kuunnellen toisen kertomusta päivästä ja muusta ajasta.
" Heidi?"" Nii?" kysyin hymyillen ku oltiin just lopettamassa, Billin täytys mennä Tomin mukaan jonnekki, harmi vaan.
" Rakastan sua."" Mutt mä rakastan sua enemmän." sanoin lempeästi ja katkasin sit puhelun hymyillen.
Katoin hetken puhelinta puristaen sen sitten käsissäni rintaani vasten ja katoin hymyillen taivaalle. Henkähin hiljaa onnellisena.
" Saksa, here I come."

*

* Noniin. Anteeksi, nykysin en keskity niin paljoa tähän koulun takia o.o Yritän kyllä, mutt toivottavasti te ette lakkaa lukemasta tätä, sen takia, jos nykysin alkaa tulla hieman lyhempiä. Pidän nämä kyllä suht' samassa laadussa.
Huomenna taas olisi saksan tunnit, mutt myös fysiikkaa, jossa ope huutaa koko ajan o_o Joo.. No toivottavasti te taas jaksasitte kommentoida tähän mielipiteenne, kiitoos<3.*