-TomPoV-

Katsoin hiljaa, äänettömästi hänen rauhallisia kasvojaan.
Hänen pitkiä ja tummia ripsiään, hänen sievää nenäänsä ja hentoja, hellän vaaleanpunaisia huuliaan, jotka huokuivat pehmeyttä. Kuuntelin hänen hengitystään, katsoin miten hänen rintakehänsä kohosi ja laski tasaisesti. Hänen tummia hiuksiaan, kiehkuroita, jotka olivat karanneet löysääntyneistä leteistä.
Hänen kauniin vaaleaa, kuultavaa ihoaan.
Huokaisin syvään nenäni kautta ja kosketin hänen poskeaan, sipaisten hiuksia hänen korvansa taakse.
Mimi näytti niin kauniilta, viattomalta ja herkältä. Ja hän olikin viaton. Hän ei ollut mitenkään syyllinen sisaruuteemme. Me emme voineet päättää ketkä olisivat vanhempamme.
Mimi liikautti pienesti päätään, sitten vaihtaen asentoaan selin makuulle, kasvot yhä tyynyllä minuun päin. Hymyilin pienesti.
Sitten hän aukaisi hitaasti silmänsä, katsellen hetken minuun, silmiini, kunnes hän vetäisi henkeä jäykistyen vierelläni ja ponkaisi pystyyn.
" Tom! Mitä helvettiä mä tässä, tai ylipäätään täällä teen?" Mimi ähkäisi katsoen järkyttyneenä eteensä, kunnes toi katseensa minuun ja nielaisi. Nousin kyynärpäitteni varaan takakenoon.
" Hei, rauhoitu." mumisin ensin ja nousin lopulta istumaan. Mimi aukaisi suunsa vastatakseen jotain, kai laittaakseen vastaan sanoilleni, kunnes tajusi, että hänellä oli vaatteet päällä, tai ainakin suurin osa niistä.
Naurahdin viattomasti.
" Ei me edetty sinne asti, jos sä sitä pelkäsit." muistutin Mimille ilkikurinen virne naamallani katsoessani, miten hän huokaisi helpottuneena. Se tuntui ikävältä, mutta niin se vain oli.
" Emh.. Tom.." Mimi aloitti jotain, mutta jätti lauseensa kesken. Kohotin toista kulmaani kysyvästi.
" Niin?" kysyin, jos se jotenkin muka helpottaisi häntä sanomaan mitä asiaa hänellä sitten olikaan.
Mimi toi katseensa minuun ja katsoin hänen huolestuneisiin silmiinsä ymmälläni.
" Mistä nyt kiikastaa?" kysyin epäröiden, kannattiko edes kysyä.
" Mä vaan.. No... Kiitos.. Tai.. Ei mitään." Mimi pudisteli päätään ja kömpi sitten sängyn reunalle, onkien farkkunsa lattialta ja veti ne ylleen. Ne kun olivat ainoa vaate mitä illalla oli tullut heitettyä...
" No.. Mistä onkin kyse.. Ole hyvä." vastasin hymyillen pienehkösti ja kaivoin omatkin vaatteeni jostain lattialta, vetäen farkut ja paidan ylleni.
Petasimme yhdessä sänkyni, ja se tuntui jotenkin huvittavalta.
Kuin olisimme jokin pariskunta, joka asuu yhdessä tai vastaavaa. Naurahdin itsekseni.
" Mitä?" Mimi kysyi vilkaisten minuun epäilevästi. " Ei mitään." hymyilin hiljaa ja vedin huoneeni oven auki vilkaisten ympärilleni.
Gustavia ei ollut näkynyt koko viikkona, hän oli vierailemassa vanhempiensa ja sisarensa luona, Bill...
Kävelin keittiöön ja katsahdin olkani ylitse oliko Mimi tulossa perässäni.
Huomasin keittiön pöydällä lapun, ja siinä Billin käsialaa.

Tutkailin tekstiä katseellani Mimin kuikuillen vieressä.
Ei kovinkaan ihmeellistä, tai no, olihan se sillä, että hän oli viemässä tavaroitaan hänen ja Amandan yhteiselle kämpälle. Huokaisin hieman haikeasti.
Tässä tilanteessa sitä jo oltiin.
Kaulitzin kaksoset eivät asuisi enää saman katon alla, nyt toinen asui tyttökaverinsa kanssa omassa kämpässään, meikäläinen rumpujen rakastajan kanssa, rakkaan Gustavimme.
Ei Gustavissa mitään vikaa ollut, kaipasin vain jotain aivan muuta!
" Onko sulla nälkä?" kysyin sitten laskien lapun syrjään ja toin katseeni tyttöön. Hän pudisti päätään ja nyökkäsin vastaukseksi. EIlinen tuntui hieman.. Epätodelliselta ja tämä hetki.. Vielä epätodellisemmalta. Eilen olin vielä ollut ihan palasina kaiken takia, nyt tuntui kuin olisin taas ehjä, kuin olisin saanut takaisin puuttuvan palasen elämästäni.
Mimi oli puuttuva palanen palapelistäni.
Katselin hänen kasvojaan, kunnes hän toi katseensa minuun ja herpaannuin irti niiden kauneudesta. Kävelin hänen ohitsee vedenkeittimen luokse ja laitoin sinne vettä, jonka laitoin kuumenemaan teetä varten.
Nojasin itseni tiskipöydän reunaa vasten ja ristin käsivarteni puuskaan, katsellen taas toiseen mitään sanomatta.

Potkaisin kiven kadulta tieltäni syrjempään, katse maassa.
Kuuntelin hiljaa askeliemme ääniä, ainutta ääntä, jos ei lasketa ohi suhahtavien autojen ääntä tai naapurin koiran haukkumista.
Pysähdyin rakennuksen eteen, talon, Mimin kodin. Käännyin katsomaan häntä.
Mimi katsoi minuun murheellisena.
Vastasin hänen katseeseensa vaitonaisena, hämmennyksen valtaamalla katseellani.
" Mimi.. Mitä tän jälkeen tapahtuu?" kysyin hiljaa, vaikka luultavasti yleensä naisten kuuluisi kysyä sitä jaetun yön jälkeen. Mimi puraisi huultaan ja katsahti muualle.
" Mä en tiedä.. Kun me ei.."" Me ei saada, niin.. Tiedetään.." mutisin ja potkin maata kenkäni kärjellä tympääntyneenä jo tuohon lauseeseen. 'Me ei saada, koska plää plää.' pyöräytin silmiäni tuolle lauseelle. " Katsotaan nyt.. Mun pitää puhua isän ja äidin kanssa.." Mmi vastasi ja aukaisin suuni kysyäkseni, minkä takia hän heidän kanssaan juttelee, tai siis mistä, kun hän astahtikin lähemmäksi ja painoi nopean suukon poskelleni, hipaisten pois vetäytyessään huuliani.
Nyökkäsin vain lopulta, ja pidättelin hymyäni.
Olin vuoren varma, että näkisin Mimin taas pian. Käännyin kannoillani ja lähdin kävelemään pois Mimin asunnon pihasta, antaen hymyn vallata kasvoni viimein.
Olin niin varma, että me palaisimme vielä yhteen, tämä koko juttu olisi vain pahaa unta.

-MiriamPoV-

Painoin oven kiinni takanani ja nojasin pääni siihen.
Luoja Mimi! Mitä menit taas tekemään!
En vain mahtanut itselleni mitään, Tom oli... Liian suuri houkutus, täyttä unelmaa.
Pudistin päätäni ja huokaisin. Potkaisin kengät jaloistani ja kävelin keittiöön mietteissäni.
Nojasin käteni pöydän reunaa vasten katse sen kirkkaassa lasisessa pinnassa, joka aaltoili auringon valossa epätasaisesti. Purin hampaani yhteen.
Olin näkevinäni Tomin kasvot lasissa, mutta tiesin sen olevan vain harhakuvaa. Ummistin silmäni hetkeksi, päästäen huokauksen ilmoille. Miten vain toivoin, että Tom tulisi ja ottaisi lämpimään, turvalliseen syleilyynsä käsivarsiensa sisään, piilottaisi tältä sotkulta, mikä oli aiheutunut seurustelustamme. Ja nyt äkisti me olimmekin sisaruksia, jotka tapailivat toisiaan salaa ja laittomasti.
Mutta minkä tunteilleen mahtaa?
Olin päätä pahkaa rakastunut Tomiin, enkä voinut noin vain napsauttaa tunteita pois katkaisimesta, vaikka kuinka yritin hankkiutua niistä eroon. Tomin seurassa tunsin oloni hyväksi, paremmaksi kuin kenenkään muun jätkän kanssa koskaan. Tom tiesi mitä tarvitsin tai halusin, hän osasi lohduttaa tai antaa olla rauhassa, kun sitä tarvitsin.
Ja niin vain kaikki se oli kiellettyä. Juuri kun olin löytänyt sen mitä halusin, se riistettiin. Niin on aina käynyt ja kävi taas. Elämä on epäreilua!
Aukaisin silmäni hiljaisena ja tuijotin alas.
Kello tikitti taustalla, seinällä.

Puristin käteni nyrkkiin suoristautuessani ja kaivoin puhelimen laukustani.
Purin huultani valitsiessani isämme numeron pikavalinnoistani ja kohotin puhelimen korvalleni.
Kuulin puhelin tuuttaavan aina muutaman sekunnin välein.
Pyöräytin silmiäni naisäänelle, joka sanoi, että henkilöön ei saada juuri nyt yhteyttä.
Ei väkisin.

Soitin isäni asunnon ovikelloa hermostuneena. Puristin laukkuni hihnaa kädessäni rummuttaen toisen käden sormilla reittäni. Hemmetti, eikö hän muka ollut kotona?
Astahdin portailta sivuun ja katsahtin keittiöön ikkunan läpi. Ei ketään.
Käännyin ympäri ja mutristin huuliani lähtiessäni kävelemään poispäin. Nähtävästi hän tosiaan oli jossain, eikä vain yrittänyt vältellä minua. Tai mistäs sitä tiesi?
" Miriam!" kuulin huudahduksen takaani ja pyörähdin ympäri. Kohotin kulmiani yllättyneenä, kun Henrik seisoi kuin seisoikin ovella katsoen minuun hämmästyneenä.
" Ai.. Sä ootkin kotona." mumisin ja kävelin takaisin sen muutaman metrin matkan.
" Anteeksi, en kuullut ovikelloa..." mies pahoitteli lempeällä hymyllä. Nyökäytin vain päätäni vaitonaisena. " Kuule, mä haluisin puhua, viime tapahtumista."
Nyt isä kohotti kulmiaan yllättyneenä. Hymähdin, kaiketi olin oppinut tuon tavan häneltä.
" Öhh.. No, tule sisään." mies mumisi ja väisti ovelta syrjään.
Nyökkäsin hänelle ja kapusin pari porrasta ylös, astuen sitten lämpimään eteiseen.
Ilma oli hieman tunkkaisen oloinen ja nyrpistin nenääni. Isä ei tainnut kovin usein tuulettaa taloa.
Jätin kengät eteiseen ja etsin tieni olohuoneeseen, kun törmäsinkin siellä tuttuun henkilöön.
" Bill, mitä sä täällä teet?"

[ 14.osa :> ]

~ Noniin, tällä kertaa taisin pysyä tavoitteessani julkaista osa kerran viikossa(?).
~ Oletteko te kuulleet huhusta, että Tom olisi lyönyt jotain tyttöä, koska he eivät saaneet tältä ja kavereiltaan hetken rauhaa, kun he majoittivat heidän studionsa yms. edessä?
Alla olevassa linkissä oleva video on törkeä. Nämä ranskalaiset tytöt, joita ei voi kutsua faneiksi, halusivat vain Tomin ongelmiin, koska tämä ei ollut suostunut antamaan nimikirjoitusta tmv. joskus.

http://www.youtube.com/watch?v=50Mgz_KQSz8